Oli ruoka päivällä riisiä mitä en voinut syödä ja kanaviilokkia mikä meni porkkanoiden ksnssa oli porkkanakin minulle Meilahden Allergiasairaalan testeissä uudesti koulutettavaksi pahinta. Mutta syön kumminkin porkkanaa.
Sain kumminkin parhaat tulokset mäkitesti juoksu tuloksen. Puhalsin niin kovat tulokset testeriin että joutuivat jatkamaan listaa teipillä. Olen allergikko mutta tulokset ovat huippuluokkaa.
Minä tein kunnolla tulokset Meilahdessa kun oli pääsy Kauppaneuvos Satu Tiivolaan ja tyttärensä Katariina Vuoriston hallinnoimaan kartanoon. Piti minun mennä sinne hierojan oppiin. Olen katsonut sillä silmällä Haikon kartanoa pitkään. Isäni tutulla oli Haikon takana Emäsalossa mökkejä. Olisi voinut tutuille venkuloille tarjota sieltä mökkejä ja muistella menneitä, saada perheet kasaan.
Mafia Cosa Nostra Linnojen Mafia Yhtä perhettä on vaan kuulemma vanhaliitto pois pelistä suomen riskeimmän vartijaan mukaan on serkkuni poika Mikko Kyyrö 4 kertanen suomenmestari kiekon heitossa. Olen ylpeä Mikosta ja suorituksestaan.Minunkin laji oli junnuna kiekonheitto. Kiekko ei vaan kuulunut koulujen kolmiotteluun. Oli kiekko ja taitaa olla vieläkin väheksytty laji.
Saisi Mikko laittaa kuriin kusipäät minulle paskaa tehneet.Vääntäkää niin mutkalle rundissa semmoiset etteivät ikinä enään perheeseen puutu yhteenkään minulle rakkaaseen..
Mutta kulta voitetaan hopea hävitään ole Mikko ylpeä suorituksestasi

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti