Ekaksi Peijakseen missä putken runnoivat nenään seuraavana päivänä meilahteeen operoimaan nenääni.. Verenvuoto oli kovaa kondis tippui huonoksi. Painoni tippui kymmenen kiloa suunnilleen.
Vieläkin on vasen sierain outo ummessa, vaikka olenkin laittanut A- tippoja parin päivän aikana. Ajattelin alkaa haalealla vedellä huuhtelemaan nenäni sierainta. Hoitsu kyllä sanoi ettei kannata vedellä hautua kun vesi kuivattaa limakalvoa. Mutta ajattelin pitää sierainta jatkuvasti kosteena siksi aikaa että putsaan sieraimen. Tulee siitä semmoista tulehtuneen oloista räkää, ja kuivaa karstaa,
En tiedä mitä peijaksessa rikkoivat putkella mutta sen tiedän että rustoa murtui sen kuuli äänestä.
Vedin aamusta äsken sellijumppia jo kevyttä varjonyrkkeilyä ja kenkien nostoja. Musiikin tahdissa kovia lyöntejä.
Kohta on aamupala reilu puolen tunnin päästä onkin minulla nälkä otan pari leipää ja leikkeleitä mehuja kahvia, kaikkia mitä vaan saan.
Yritin äsken tehdä etunojapunnerruksia mutta jäi tekemättä tuli nenääni paineet. Jätän vielä pariksi päiväksi tekemättä liikkeen. Vedän vaan varjonyrkkeilyä se ei kerää nenään paineita.
Kohta lähden keittiölle odottamaan aamupalaa nälkä on kova minulla otankin tänään tummaa leipää ruualle siihen reilusti leikkeleitä.
Nyt keittiölle ja siitä jumppia tekemään aamupalan jälkeen ja lääkkeiden jälkeen.

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti