tiistai 25. elokuuta 2020

Lähdin päivällä töihin ruuan jälkeen. Oli ruokana riisipuuroa mehukeitolla. Hyvin sain hyvin syötyä. Samoin meni illasta hernekeitto ja räiskäleet.

 Menin töihin ulkotöiden keittiölle kerrroin porukalle liton myrkytystilan ainakin sairas siitä olin ja olantsapiinin. Sekä silmieni viennin vereanpaine lääkkeellä näin uskon. Kolmas asia oli kun verenvuotoa oli runsaasti  nenästä nielustani. Jouduin peijakseen missä pisti puikot nenään kun kaksi pamppua  kun painoivat puikkoja  niin että rusto rutisi. Kysyinkin asiaa mutteivat vastanneet siihen mitään. Siitä kämpille ambulnssilla mistä takasin meilahteen silmä ja korva klinikalle. Mitä oli kunnon hoitoa kolme hoitajaa tai lääkäriä pyöri ympärillä  ja ote oli lempeän puoleinen. Saimmme hommat hoidettua. Olin jotenkin sokissa parina päivänä verenvuodosta etten ymmärtänyt oikein mitään.

Sen muistin kun peijaksessa kaksi pamppua painoi kovaa jotain putkea sieraimeen muistan sen kun eilisen päivän miten paljon puikko sattui. Ja sen hirveän rutinan kun rusto rikkoui ainakin ääni oli semmoinen. Sen muistan kun eilisen päivän.

Siitä ohkolaan ja sieltä meilahden korva ja nenäklinikka. Siellä kolme lääkäriä hoiti nenääni homma pelasi heiltä hyvin. Sanoivat että miksi eivät tuoneet  suoraan minua meilahteen ennen kun peijakseen. Sitä minäkin ihmettelin kun meilahdessa olisi ollut silmä ja korva klinikka

Ei kommentteja:

Alfa ja Omega

Yöllisen herätykseni jälkeen nukuin vielä kello 7 asti. Hyvää tekee kunnon yöunet hermo lepää kunnolla.

Todella hyvä fiilis kun olen alkanut nukkumaan kunnolla. Hermo je koko kroppa ja pääkoppa lepää kunnolla. Harmittaa vaan rahattomuus minua k...