lauantai 22. elokuuta 2020

Oli kevyttä porkkanajuustokeittoa sekä kakun pala kahvin kanssa mitä en juo. Join maitoa en edes leipää ottanut.

Tuntui päivällä nielussani kananpala, on nielussani jotain häikkää. On minulla vuosia ollut joku tulppa minkä olen joutunut oksentamaan nielustani. Tonnikala ja riisi on ollut pahinta aina menee oksentamiseksi niiden kanssa. Tulee nieluun tulppa joka kerta, välillä tulee ihan mihinkä ruokaan vaan tulppa. Huomasin yhteenaikaan kananmunankin tekevän tulpan.

Soitin siskolleni R.K vaikka se jo kerran pääsi sanomaan minulle etten saa soitella vaikka huolissani olenkin. Kerran R.K ja miehensä kaapattiin Porvoosta  saareen  jouduin jo panemaan meirivartijat asialle. Ja siskoni vaan vähättelee asiaa vaikka siinä olisi voinut käydä huonostikkin. Kiitti Merivartijosto minua kun saisvat sekopää kaapparin kiinni.. Mikä onkaan suvussamme siskoni ei välitä kaappaajalta pelastajalta..

Poika ei välitä mitään isästään vaikka äitinsä oli huora ja minä sen hoidin pienestä.. Mikä onkaaan maailmanmeno kun minusta ei kukaaan välitä yhtään mitään. Ei lapset eikä muutkaan sukulaiset ei tuttavatkaan. Rahaa kun oli kunnolla silloin välittivät porukka.

Kyllä olen huomannut rahalla on mahti rakkautta ei ole sen kokneriittisesti kokeneena.

Konjakki voisi maistua minullekkin jos olisi nielu parempi. Saisi pari paukkua maisteltua, katsotaan nyt miltä maistuisi noin 8-16 senttiä WSOP HENNESEY konjakkia  hunaja vihreä tee. Olisi se niin hyvää konjakki. Voisi fiilikset parantua kun muutan paukun ottaisi.

Helvetti kukahan haisee dödölle varmaan uusi kaveri sen olen huomannut ennenkin haisevan dödölle. Aina kun menen sen ohi haju on kova sanoin äsken hoitajalle että tekee lopun dödön hajusta. Sanoin että onhan kielletty dödön hajut sairaaloissa ettei tule analoktinen sokki kenellekkään minullakin on niin kova allergia dödöille.

Kumma on uusi kaveri kun olen sille sanonut asiasta haisee se vaan. Alkoi H hoitaja selvittämään LITO lääke asiaa mitä se asia siitä etene. En usko että mitenkään samaa paskaa vaan menee asiat, Olisi paljon juttua minulla Jarista pitkältä tuomiolta pahimpia paikkoja ja nyt tämä kidutusreissu ryssien toimesta.

Miksi kysynpä vaan miksi. Mikä on sadistien motiivi minun tuhoamiseksi. Luulin että olisi N. R apulaisylilääkäri iso herra mutta pesikin se  kätensä koko hommasta. Lukekee miten minua myrkyttävät kaikella tavalla. 1,v 9 kk sairastellut  LITOA ryssälääkäri  V. T ja risperidon minkä muutti pahemmaksi olantsapiiniksi sekä muita lääkkeitä mistä meni silmät. Ja nyt tämä pahin verenvuoto nielustani. mikä vaati kahden sairaalan operoinnin peijaksen ja meilahden

Ei kommentteja:

Alfa ja Omega

Yöllisen herätykseni jälkeen nukuin vielä kello 7 asti. Hyvää tekee kunnon yöunet hermo lepää kunnolla.

Todella hyvä fiilis kun olen alkanut nukkumaan kunnolla. Hermo je koko kroppa ja pääkoppa lepää kunnolla. Harmittaa vaan rahattomuus minua k...