Tuli lähtö peijaksen sairaalaan helvetti tuntui että kaksi tyyppiä teki lobotomion semmoinen ruston rutina kuului päästäni. Jouduin menemää tänään uudestaan meilahteen silmä ja korva klinikalle. Oli hoito heillä ihan inhimillistä.
Oli Vihdin hiidenpellossa sama juttu alkoi sielläkin itestään vuotamaa verta nenästä. Piti tulla ambulanssi paikalle saivat siellä sisar hentovalkoinen verenvuodon loppumaan. Oli Hiidenpellossa hometta talossa kuulemma voi sekin aiheuttaa verenvuodon nenästäni. Täällä epäilen lääkitystä ja lääkäreitä kun pakotti venäläinen lääkäri minut syämään 1800 milliä LITOA sekä risperidon minkä suomalainen lääkäri muutti olantsapiiniksi Epäilen lääkkeistä johtuvavaksi kun sairasteluni on jatkuvaa ekaksi ryssä V.T määräsi LITO 1800 sitten vielä määräsi risperidon silmät meni samalla kuin verenpaine lääke Jatkuvaa sairasteluani on ollut sairasteluani . En ole näin kipeä ollut pitkään.
Luulen vaan mitä talon huumepojat käyttävät talon lääkäreitä hyväksen. Ei kai huumeveikot täällä viihdy huumeeissa. Nyt nukkumaan kun alkaa väsysyttämään.

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti