keskiviikko 16. syyskuuta 2020

Aamusta tarinaani ohkolan sairaalasta meni valtuuston palaveri pieleen. En päässyt keskusteluunsa olisin kiduttamisestani puhunut. Kun valtuusto niitä asioita ajoivat.

 Kukahan sai minun keskusteluni tyssättyä epäilen että hoitajt estivät keskusteluni kun pelkäävät paljastuksiani. Kyllä muuten olisi hoitajat puhuttaneet minut keskusteluun heidän kanssaan. Kuulemma olivat jotain kidutuksesta  kyselleet. Minua on kidutettu ,jorvissa,  attendossa  ,kellokoskella, lottakodissa  syväpurossa ohklolassa. Henkistä kidutusta mikä on rankkaa mutta myös fyysistä kiduttamistani mikä on ollut  rankkaa pakkohoitoineen ja pakkolääkityksineen. Mistä olen tullut pahasti kipeäksi

Olisin kaikki ottanut valtuustossa puheeksi. Ellei henkilökunta olisi pelännyt keskusteluani olisivat ne varman ehdottaneet puheeksi asiani.

 En muuta voi henkilökunnalta odottaa kyllä ne olisivat saanneet  minutkin palaveriin varmaan jos olisivat vaan puhuneet. Kyselin henkilökunnalta millä kriteeerillä ottivat puheilleen valtuusto sanoo henkilöunta että itse pyysivät palaveriin.Kumma vaan kun ottivat noita nuoria ketkä eivät mistään mitään tienneet.

Kävin kanttiinissa näin ukomaalaisia ja jonkun tulkin olisi pitänyt mennä tyrkylle niille mutta kun luulin että ottaa ne minut ilman muuta keskusteluunsa mukaan. Olisi ollut minulla paljon asiaa juuri kiduttamisestani monessa paikassa pahinta tämä 1 v 9 kk kidutus ja  sairastuttamiseni tässä ohkolan talossa. Ryssät kiduttaa ja Suomi Mengele Kapo hoitajineen. Sairastuttivat LITO 1800 myrkyllä sekä risperidon  mikä muutettiin olantsapiiniksi 20 mg . Menee myös ABILIFY 20 MG  SEKÄ FELODIPIN 10 MG. Kummasti pelästy vissiin osasto 20 naislääkäri E. E verenvuotoani nenästä mikä kahdessa sairaalassa jouduttiin hoitamaan. Kun tiputti se lääke litoa 300 mg. Nyt sitä saatanan myrkkyä menee 1500 mg. On LITO pahimpia myrkkyjä kusi ja verikoetta kerta viikkoon myrkytysvaaran vuoksi. Nyt on kusiokoe jäänyt vähemmälle mutta verikoetta ottavat useasti. Lukekaa tekstejäni miten tännekkin jouduin syyttä selkin,  samarian, pisaran paikan sekopää uskovia olevinaan takia tälle kidutusreissulle juoppo oli talossa ja häiriköi se kokki Antti koko taloa juomalla  ja piti olla raitis talo mikä luki minulla vuokrasopimuksessa. Ja kaikkia muuta oli talo. Saatanan sekopää uskovaiset minua että kyllä hupia kiduta lyön teidät vielä tilille tekemisistänne. On muitakin väärin teijöitä uskonsa varjolla. Lapinjärven hevostila yhtenä.



Ei kommentteja:

Alfa ja Omega

Hienoa näin kelan sivulta että tulee takuueläke jo huomenna 19.6.2025 helpottaa se taas elämääni. Menee vaan taksille iso raha siitä takuueläkkeestä.

Lähettäisi nyt taksi minulle tietojaan että voin maksaa sille kyydin hyvinkäältä. Katsotaan nyt minkä rahan se pyytää minulta annoinhan jo 4...