Siinä se meni taas päivä ohkolan sairaalassa , kävin kanttiinissa aamusta meni yli 10 euroa sinne oli iltaruoka äsken, muilla oli kalakeitto minulla oli joku papukeitto.Oli hyvä ruoka toki erikoinen se oli mutta maistui se minulle. Otin myös yhden leipäviipaleen sekä kahvia puolikuppia , oli myös jälkiruoka joku kastikkeella oleva hyve.
Tekee vielä mieli lähteä ulkoilemaan sain tänään M.K eilen tilaamani kaksi proteiinijuomaa , ei se muistanut niitä eilen hoitaa mutta samahan toi oli kunhan sain ne, annoin M.K vitosen ja noi kaksi proteiinia maksoi 1,75 e purkki eli kaksi oli 3,50 euroa eihän siinä paljon M.K hakiksia jäänyt.
Olisikohan se yhteinen pyörä parkissa vapaana ,siinä ei ole lukkoa ollenkaan mutta on se niin rimpula pyörä ettei sitä kukaan pölli hevillä. Kyllä pojat näkyy sillä kovasti ajavan ja hyvin se tuntuu pelaavan niillä. On kai siinä 3 vaihdetta luulen niin kun sitä pyörää katsoin lähempää. Sateella ei sillä viitsi ajaa kun satula on surkea ja imee se vettä, mikä tulee perseeseen kun istuu satulassa ja painuu pehmusteet perseellä. Kohta onkin tippojen laitto nenään ja silmätipat kello viisi vissiin ne olisi. Täytyy mennä sanomaan pampuille tipoista.
Säästän rahaa kun lopettivat vitaeproni verenvuotoni takia siinä vitaeprossa on DHA JA EBA öljyjä oli niin kova prosessi kun alkoi osastolla verenvuoto. Mikä vaati ambulanssi kyydin peijakseen ja seuraavana päivänä meilahteen ambulanssilla. Missä oli hyvä kohtelu kolme naista touhusi kanssani ja verenvuoto loppui. Kumma etten minä muista naisten operaatiota kanssani. Siinä istuin nojatuolissa ja jotain nenääni laittoi yksi nainen. Ihmetteli meilahdessa joku miksi veivät minut ekalla päivällä peijakseen eikä heille meilahteen.
Peijaksessa olikin oikeita kiduttajia kun ei edes puuduttanut lääkäri vai mikä lie puoskari se oli. Työnsi kaverinsa kanssa jonkun putken nenääni ja syvälle kuulin selvästi ruston repeämisen sisälläni päässsäni.
Siitä taisin tulla osastolle en kyllä sitä muista. Kumminkin mentiin ambulanssilla seuraavana päivänä meilahteen missä tosiaan sain hyvää hoitoa. Olin meilahden hoidon jälkeen niin hyvässä kunnossa että pääsin taksilla takasin Ohklolaan. Heitin herjaa taksin kanssa tullessamme
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti