sunnuntai 27. syyskuuta 2020

Tarinaa tällepäivälle ohkolan sairaalasta. Tulevaisuudestani tarinaa mitä siltä odotan.

 Oli aamupala ja lääkkeet siitä lähdin kaupalle ostin kolme proteiinijuomaa kalkkunaleikkeitä ja kamomillateetä.

Lähden vissiin vielä ulkoilemaan kohta jos menen Potilas K perään kai se meni taas tonne  kentän kulmille. On K alkanut käymäänm ulkona useasti alkuun se ei ulkona käynytkään.

Pitäisi minun päästä liikenteeseen vaikka Keravalle ravintola Violettiin mihin minua turkin pojat pyytelee. On noi Turkkilaiset niin mukavia minulle minäkin rakastan Turkkilaisia mutta myös Kurdeja sekä Romanin Romaneita. Suomalaisista en tykkää. 

On Suomalaiset niin vittumaisia kirottuja. Olen saanut paskaa ottaa vastaan Suomalaisilta niin paljon uhkailuja kiristämistä oveni rikottiin kotirosvoja ovat epärehellisiä täysin kyrpiä ovat Suomalaiset. 

Toivotaan että koronavirus iskee kunnolla suomessa ja suomalaisiin. Nyt lähdenkin kylille jos on pyörä pihalla menen ekaksi katsomaan K. kaveria jos se on penkeillä. Veivät määrätyt porukat minulta monta tuhatta euroa sama lössi on vienyt kummisetäni Ismonkin rahoja kuulemma ohi. Saatanan retkut miten uskaltavatkin tehdä semmoista luottavat perkele johonkin isoihin poikiin. Minulla on vieläkin isompia poikia ja toi sormiliike on niin pieni kun aseseen tarvitaan. Nyt pihalle palataan asiaan.

Ei kommentteja:

Alfa ja Omega

Päivä mennyt mukavasti pihalla oli porukalla kahvi ja pulla tarjoilu. Minäkin sain vaikka ilkimys varmaan olenkin kun ryyppäsin mitä pyydän anteeksi mutta herkkänä retkahdan helposti.

Olen pyytänyt talon väeltä anteeksi mutta toiset eivät tunnu antavan, näin kuulin ihmisiltä. En vaan ymmärrä mitä pahaa olen tehnyt heille, ...