Kyllä vituttaa tämä lusiminen viellä vapaasti kun kaikki vapaat on minulla. Kun nyt olisikin mesta mihin mennä en tiedä mitä kytille tekisin jos minua tulisivat hakemaan.Jos olisi niin urpoja kyttiä etteivät tutkisi kun hupia tänne jouduin vapaasti en lähtisi kyttienkään mukaan.
Ja kaikki selkin samrian pisaran ja siellä asuvan kokki Antti Rasinkangaan takia kun piti olla sen talon raitis. Mutta iso Antti joi koko ajan huusi ja melskasi soitteli se kuukauteen kolme kertaa poliisit itselleen ihmettelin kun eivät sitä edes putkaan vieneet.
Kerran Antti tuli ovelleni sanoi se että soittaisin sille ambulanssin kun hän sekoaa ja on sillä puukot esillä. Soitin hälytyskeskukseen sanoi nainen siellä että saanko Antilta puukot piiloon että uskaltavat he tulla sanoin että puukko on piilossa ja vetää Iso Antti itkuviinaa voitte tulla sanoi hälytyskeskus että jos siellä yhtään puukot heiluu soita heti heille.
Nauroin että tulkaa vaan ei hätää minä olen vastassa, ja panen ison Antin kuriin.
Nämäkin asian olen kertonut jo aikasemmin muttei voi näitä liikaa kertoa kun tämmöisen kidutus reissun minulle selkin samarian pisaran paiksta järjestettiin. Enkä usko että Iso Antti Rasinkangas tätä olisi saanut järrjestettyä, yksin ainakaan oli talossa ryssä talonmies Andrei ja pisara kirppiksen omistaja Papiksi sanomansa Pekka Vauromaa Ison Antin pomo kun se kokkina toimi.
Kaikesta on vastuussa samarian päälikkö Ismo Valkoniemi kun hänen nimensä on vuokrasopimuksessa.
Aloitti Iso Antti aina sekoilunsa kun Andrei oli venäjällä vaimonsa ja lapsensa luona oli Andrei talonmies talossa minä aina tuurasin häntä sillä välin. Nyt kun saisin kyydin selkiin menisin selvittämään kuka tämän kidutussreissun minulle järjesti. Ekaksi jorviin pieneen koppiin sieltä kidutus jatkui kellokosken talossa ja kidutettavaksi vielä ohkolaan.
NYT NÄYTTÄÄ VÄHÄN PAREMMALTA TIPUTTI NAISKLÄÄKÄRI E.E OSASTO 20 LITO MYRKKYLÄÄKETTÄ 1800MG 600 MG MENEE SITÄ PASKAA MYRKKYÄ 1200 MG VIELÄKIN. LÖI RYSSÄMIESLÄÄKÄRI V.T MINULLE SYYTTÄ 1800 MG LITOA JA RISPERIDON LÄÄKKEEN . LÖIVÄT VIELÄ ABILIFY 20 MG SEKÄ FELODIPIN 10 MG SEKÄ PASKALÄÄKE OLANTSAPIINI. HYVÄ ETTÄ TIPUTTI.
KYSYNPÄ VAAN MIKÄ ON NÄIDEN SAATANOIDEN MOTIIVI MINUN MYRKYTTÄMISESSÄNI SILMÄT MENI HUONOKSI MIKÄ ON NYT JATKUNUT KUUKAUSIA .KONDIS HUONONI KOVA VERENVUOTO SUUSTA JA NENÄSTÄ NIIN ETTÄ JOUTUIVAT PEIJAKSESSA JA MEILAHDESSA SITÄ HOITAMAAN.
PEIJAKSESSA SATUTIVAT VAAN NENÄÄNI RUSTOA LUULIN RIKKOVAN LÄÄKÄRIN KUN SEMMOINEN RUTINA KUULUI.
JONKUN PALLON SINNE TUNKIVAT KUULEMMA. SEURAAVANA PÄIVÄNÄ KUMMINKIN MENTIIN MEILAHTEEN MISSÄ KOLME NAISLÄÄKÄRIÄ NIIN LUULIN SAIVAT LOPPUMAAN VERENVUODON.
EN TIEDÄ OLINKO TAJUTTOMANA KUIN EN MUUTA MUISTA KUN KOLMEN NAISEN SIINÄ TOUHUAVAN YMPÄRILLÄNI. TAJUSIN VAAN ISTUVANI KÄYTÄVÄLLÄ SÄNGYLLÄ. SIITÄ TAKSI HAKI MINUT JA PÄÄSIN OHKOLAAN SEN KYYDISSÄ. NYT LÄHDEN TOISELLE TEELLE ON TUNTI AIKAA AAMUPALAAN JA LÄÄKKEISIIN, HUNAJA LOPPUIKIN MINULTA
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti