Kyllä suoraan sanottuna vituttaa rankasti kun menin selkin samarian pisaran paikkaan. Luulin pääseväni omieni pariin kun Antti Rasinkangas oli myös vanhanliiton miehiä kakolan käynyt. Mutta haksahdinhan paskaan olikin iso Antti kokki juoppo häiriten minua heti alkuun kolme kertaa kuukauteen poliisit soitteli se itselleen ja kerran piti minun soittaa sekopäälle ambulanssi kun sanoi Antti sekoavansa ja puukot on sillä kuulemma esillä otin puukon ja heitin nurkkaan. Sanoi hälytyskeskus että saanko Antilta puukot pois että uskaltaa lanssi tulla sinne sanoin että puukko on piilossa tulkaa vaan .
Kumma etteivät vieneet sekopää juoppoa hoitoon oli pisara kirppiksellä nuori poika kuka kertoi Antin käyneen sitä kurkusta kiinni ja hän oli joutunut potkasemaan Antin irti itsestään. Siitä vähän ärähdin Antille ja seuraava olikin muistikuvani kun olin putkassa.
Sieltä heittivät minut jorviin kidutettavaksi kolkkoon koppiin ilman vessapyttyä ja juomapistettä. Lukekaa olen kirjoittanut paljon jorvin paikastakin kun tein pyhän tervehdyksen ulkomaalaisen näköiselle siivoojalle ja kuinka suomen saastat alkoivatkin äkkiä panemaan koppini edessä pleksilasin takana ovessa olevaa vessaa ja suihkua kuntoon.
Minulla on herkkä vatsa ollut aina nytkään en ollut päässyt pytylle ajalla kun sadistit vartijat hoitajineen hakkasivat vessan oveen että tuliko jo huusin ettei paska käskemällä tule. Miettikää mitä sadisteja on hoitohenkilökunta joka paikassa missä olen tehnyt tutkivaa journalismiani paljastaen toinen toistaan pahempia paikkoja.
Uskon ja luulen että on juttujani lukeneet semmoisetkin ihmiset kenessä on inhillisyyttäkin ja sympatioita minuakin kohtaan. Kunhan saisin jostain rauhan tyyssijan missä saisin rauhassa kirjoitella tarinoita kun niin mielelläni kirjoittelen, nyt kirjoittelen fagtaa kun en satusetä ole ja en viitsi figtioa kirjoitella.
Kumma kun tervehdykseni jälkeen alkoivat henkilökunta kiireellä laittamaan vessaa kuntoon pääsin sen jälkeen ajalla vessaan. Tuli minulta varmaan kilo paskaa pyttyyn ja vielä suihkuun iso läjä skeidaa minkä pesin suihkulla pois, pääsin jopa suihkuun ajalla.
Lohjan poliisille kerroin kaikki selkistäkin ja heidän touhuistaan sanoi poliisi että onko jorvissa tommoinen kidutuskoppi sanoi se ettei he ainakaan sinne haluaisi. Pitää minun vaan selvittää koko selkin touhut miksi minut järjestivät kidutettavaksi en usko että Antin puheilla minua olisi viety oli siellä selkissä samarian talossa venäläinen talonmies Adrei joka oli Antin kaveri ja kenen olisi pitänyt puhua minulle vuokrasopimusta tehdessämme ettei talo ollutkaan raitis mikä kuva minulla oli siitä.
Otin minäkin siinä vähän konjakkia en jaksanut muuten Antin sekoilua. Loi Antti aina semmoisen kauhun ilmapiirin taloon kun vielä se aloitti sekoilunsa aina kun Andrei oli vaimonsa ja pikkasen prinssessan tyttärensä luona Venäjällä.
Voitteko käsittää mitä paineita minulle aiheutettiin, talokin oli kuulemma myynnissä. Mietin mihin lähden taas suunnistamaan talvi ja kaikki. Olen itsemurhaa yrittänyt tosissani siihen saastat minua väkisin ajavat, kiduttamisellaan ei tämmöistä elämää kukaan herkkäsielunen kestä.
Pakottavat sadistit lääkkeitä syömään mistä olen sairastunut. hoitajat tekevät raporttejaan mistä lääkärit tekevät diaknoosejaan hoitajat sanoo että lääkäri määrää. Tehkää nyt helvetti jo ihmiskunnat jotain näille suomalaisille sadisteille. Ja vielä tähän puhun omasta itsestäni minä kun en ole mielenvikainen olen vaan herkkä alkoholisti siksi protestoin pakkolääkityksistäni ja pakkohoidostani.
Sanoi joku hoitaja että tuntee osasto 20 mieslääkäri minut hyvin. Ei todella tunne ollenkaan kun kehui vähentäneen lito myrkkyä mutta olikin lisännyt sitä siksi kun olin äkäinen. Eli tunteeko se minua ei ollenkaan. Minä kun hermostun sen kyllä tuntee joku nahoissaan. Hoidan vaan homman fiksusti yksinään kun sattuu uhrini kohdalleen. Minä vaan merkkaan muut tekee työt fiksuudella.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti