maanantai 25. tammikuuta 2021

Tarinaa tällekkin päivälle huonosti nukuttu yö vitututuksien verkko koko päivälle kun niin väsynytkin olen ollut. Kiduttamisestani monessa paikassa missä olen tutkintaani tehnyt.

Olin töissä klo 12,30-14 välisen ajan  kahvit keittelin porukalle eipä muuta hommaa ollut minulla. Olin heti aamusta väsynyt kun heräilin pitkin yötä. Selkä kipeä lankutuksista vissiin jalka alkoi juuri paranemaan niin sitten selkä taas vihoittelee. Eipä oikein auta lankutella täytyy muuta selkä treeniä tehdä. On toi selkäni mennyt seutulan työsiirtolan leirillä kun vedin sumo otteella maastaveto. Ja prakasi selkäni luulen ja uskon että jäi siitä tommoinen issias vaiva päälle mikä silloin tällöin vaivaa minua. On kipupiste oikean munuaisen kohdalla. En pääse siltä itse hieromaan jos sillä se sulaisi fysioterabeutti talosta kerran sai sen hieromalla sulamaan. On se ikäänkun semmoinen lihaspinne mikä jomottaa ja heijastuu koko selkään ja oikeaan jalkaankin.

Saamari kun olen ollut väsynyt kokopäivän kun heräilin tosiaan pitkin yötä. Pelkään myös ettei ole munuaisista kipu kun menee minulla minirin lääkitys minkä lohjan lääkäri määräsi ilman minun suostumustani. 

Nosti ne täällä ohkolan talossa sen 2x 60  vaikuttaa se lääke aivoihin ja sitä kautta munusaisiin. Väkevöittäen virtsaani ei saisi juoda tuntiin ennen lääkkeen ottoa ja sen jälkeen useaan tuntiin. Kyllä varmaan on munuaiseni kovilla oli vielä hoitaja täältä ohkolasta antanut lohjan sairaalaan väärää tietoa minulta kysymättä,  sanonut etten juo niin paljon ja en kuse niin paljon. Totesi lääkäri lohjalta että lääke toimii hyvin. Vaikken edes silloin ollut syönytkään minirin lääkettä, syljin ne roskiin. Nyt olen parina päivänä syönyt ne aamuin illoin. Enkä ole siitä huomannut mitään vaikutusta.

Kumma tosiaan ettei lohjan lääkäri minulta kysynyt minirin lääkkeen vaikutuksia, ja miten hoitaja voi tommoista mennä sanomaan että lääke toimii puhumatta minun kanssani asiasta. Nämä on suuria kusettajia, toki varmaan siitäkin tehneet johtopäätöksiä kun en vessassa ollut yöllä käynyt. Mutta ei sekään ole hoitsulle puolustukseksi kun kusin sorsaan, täyteen sen yli 1,5 litraa yön aikana. 

Ja mitä sekin osoittaa kun eivät puhuneet kukaan minulle labran tuloksia mitkä olivat TSH kilpirauhas arvot olleet vuosia koholla ja minulle selittivät osastolla 30 hoitajat lääkejonossa ettei minulla hätää ole kun kusi ja verikokeita ottavat kerta viikkoon alkuun. Mikseivät hoitajat ottaneet mitään kantaa osastolla 30 jatkuvaan sairasteluuni jos näkivät liton aiheuttamat sairasteluni. 

Olenhan kirjoittanut moniin teksteihini mitä kaikkea lito aiheutti minulle, ja nyt pahin verenpainelääkkeen aiheuttama simäoireilu. Puhui silmäaseman lääkäri kaihista mutta en sitä usko kun juuri silloin alkoi silmäoireeni kun tuli minulle verenpainelääke.Paineeni eivät olleet hälyttävällä tasolla yläpaine pari kertaa oli yli rajaarvon kuulemma 140 muuten olivat paineeni olosuhteisiin nähden hyvät. Tiedän kun ilman lääkkeitä olen ja harrastan uintia kävelyä punttisalia pyöräilyä kyllä paineeni pysyvät hyvänä. Syön vegaani ruokaa mikä on terveellistä minulle muutenkin syön pieniä annoksia.

Miten voivatkin kusettaa noin pahasti minua luulisi että olisivat jotain tehneet sairasteluuni yli vuoden talossa ollessani ja LITIUMIA  syöneenä 1800 mg mikä on kuulemma jonkun puheiden mukaan ihan myrkytysvaara. Panivat vielä venäläisen lääkärin miehen minulle myrkyt lyömään. Kysynpä vaan miksi en ole mitään vetänyt talossa mutta täällä paapovat huumeväkeä. Huumeistaan palavat ja melko äkkiä taas luvat kuntoon sama jatkui heti. Olen myös ollut melko kokoajan töissä täällä ollessani ulkotöiden keittiöllä.

Määräsi venäläinen mieslääkäri vielä risperidon lääkkeen minulle. Lukekaa miten verenvuodon sain nenääni mitä hoidettiin peijaksessa ja seuraavan päivänä meilahdessa missä saivat vasta vuodon loppumaan. Alkoihan osasto 20 naislääkäri E. E tiputtelemaan litoa pois minulta. Menee kyllä jotain muitakin lääkkeitä minulla mistä olen kirjoitellutkin. En ole mielenvikainen olen herkkä alkoholisti keneltä on viinapiru kuollut päästään. Konjakkini otan lääkkeenä kun se auttaa uneni saantiin ja herkkyyttäni se rauhoittaa. 

Kyllä ihmettelin peijaksen touhua kun survoi lääkäriä vissiin olevinaan, rustoa rikki nenäni kautta taisin kysyä siltä että teettekö lobotomiaa minulle sattui niin satanasti sen hommat eikä saaneet verenvuotoa kunnolla hoidettua. Vaan seuraavana päivänä olivat kuulemma mitä en itse muista kun olin niin väsyneessä kunnossa verenvuodostakin varmaan johtuen. Alkoi vuoto heti uudestan ohkolassa kun jonkun peijaksen painejutun ottivat nenstä pois. 

Siitä ambulanssilla sitten meilahteen missä heti sisarhento valkoiset hoitivat homman ja vuoto loppui ja kondikseni parani kun taksilla tulimme ohkolaan. 

Minä kyllä kovasti ihmettelen miksi peijaksessa rustoa rikkoi jollain instrumentilla.  Rutina oli paha nenässäni. Miten voi olla mahdollista etteivät peijaksen kokoisessa sairaalassa saa verevuotoa loppumaan.Miten meilahti sanoi että miksei sinua tuotu suoraan heille, miksi peijakseen mitä en tiennyt minä en ole saanut peijaksessa apua muuta kuin pahaa siellä ottanut vastaan lukekaa tarinoitani siitäkin kidutuspaikasta miten minua on siellä kohdeltu. Kysynkin vaan miksi joudun näin paljon kärsimään miksei hyvät ihmiset tee jotain.

Ei kommentteja:

Alfa ja Omega

Hienoa näin kelan sivulta että tulee takuueläke jo huomenna 19.6.2025 helpottaa se taas elämääni. Menee vaan taksille iso raha siitä takuueläkkeestä.

Lähettäisi nyt taksi minulle tietojaan että voin maksaa sille kyydin hyvinkäältä. Katsotaan nyt minkä rahan se pyytää minulta annoinhan jo 4...