tiistai 26. tammikuuta 2021

Tulin osasto 20 osastolle 50 on heti ilmapiiri parempi ei ole niin kireetä porukkaa kun oli osastolla 20. Onhan osasto 20 akuutti osasto jatkuvasti jotain hässäkkää oli siellä.

Noi kamapäät on niin kireitä tyyppejä jatkuvasti kama niillä on mielessä yhtä umpikieroa touhua niillä on kaikki touhunsa. Valehtelua kieroilua kaikenaikaa sen osaavat nistit kyllä. Ovat itse pahimpia vasikoita selkään puukottajia kieroilijoita. Ihmettelin kun yksikin nisti sai manipoloitua porukkaa puolelleen. Oli se minua kohtaa vittumainen oli kaveri ollut pitkään kiinni,  taloissakin lusinut kuulemma. Käytöksensä oli minua kohtaan outoa vaikken missään tekemisissä sen kanssa ollut enkä halunnutkaan olla. Onneksi lensi se vissiin niuvaan ja S.P vanhanliiton kaverin lyöjä ulkomaan kaveri myöskin Niuvaan joutui mutta oli kaveri nisti ja väkivaltanen. No S. P kuolikin juuri äskettäin loppui siltä hullujen huone kierre.Paljon oli sekin kaveri kiertänyt taloja linnoja sekä hullujen huoneita.

Tuli S.P kumman läheiseksi minulle ennen kuolemaansa kortteja se lähetteli ja soitteli minulle usein. Kummasti sekin kuoli äkkiä kun yhteydessä olimme menee minun lähelle tulevat kummasti lähestytään ja kuolema korjaa satoaan.

Harmitti kun mustalaisten kunings Allan Haget kuoli olimme niin hyvät kaverukset Allanin kanssa laitoin sen palatsiin tuusulan rantatien lähellä antennin mutten Allania enään hengissä nähnyt mikä oli ikävää olisihan varmaan elämäni ollut toisenlaista tommoisen kaverin kanssa .Oli Allan sakkikaverini seutulan työsiirtolassa kyseli Allan minulta mistä hän ostaa talon. Oli Allan vissiin tuusulan rantatien kupeesta talon ostanut ja hieno oli talo muuri kiersi ympäri talon muistaakseni.

Nyt nessille on sitä vielä pariin kuppiin jäljellä helvetti kun on yksikin nisti osastolla saa sekin osaston ihan sekasin. On semmoinen kireä ilmapiiri osastoilla, on tässä talossa vaan nistejä vissiin suurin osa jengiä. Tietää silloin mikä on ilampiiri talossa. Ymmärrän kyllä nistejäkion kun minulla oli viinapiru niin rankassa ennenkun luisin noin 13 vuotta hupia monessakin paikassa ihan kauheuksia kokeneena.

Nyt nessille hoitsu sai keittimen pelaamaan oli se vähän rikki mutta systeemin tajusin nyt saan keitettyä vettä. Join aikasemmin raananessit ei ole se oikein hyvää raanaveteen tehtynä. Muutenkaan en ole kahvin ystävä ihmeemmin olin joskus ihan ilman kahvia juon mielummin teetä kamomilla tee on hyvää hunajalla. 

TOKI OTAN LÄÄKKEENI KONJAKKI WSOP HENNESEY VIHREELLÄ TEELLÄ JA HUNAJALLA KUUMA VESI ON SE TODELLA HYVÄ LÄÄKE. En siitä luovu koskaan en liikaa sitä viitsi juoda ellen sitten innostu siihen kun on se niin herkkua. Kyllä nytkin menisi pullo sitä lääkettä. Minä nukun konjakilla hyvin ja rentoudun ja parasta aamulla ei ole kankkusta ollenkaan. Monesti jätin poikien kämpille pullon pöydälle ja lähdin salille tai paanalle.

On minulla univelkaa monelta yöltä on nenä operaationi jälkeen kummasti  nenäni tukossa ikäänkun olisi huono sisäilma talossa. Mursivat peijaksessa ton vasemman sieraimeni ruston mikä löi tukkoon nenäni ei pysty hengittämään nenän kautta. Kumminkin nukun kunhan vaan menen nukkumaan, herään vaan yöllä monesti kusihätään yleensä on minulla sorsa täällä mukanani. 

Vähän jäi joka tapauksessa ikäväkin osasto 20 jengiä. Mukavia ihmisiä siellä kaikki oli nistit ja pistit taviksetkin. Hoitajatkin olivat kaikesta huolimatta mukavia hyvin hoitivat minua kun verenvuotoni minulla oli toivat ruuatkin huoneeseeni. 

Hyvä oli palveluni oli siinä hoitajat aina lähellä kiitos siitä osasto 20 henkilökunta. Minäkin olen vittumainen kaveri jos vääryyttä minulle tehdään pidän kyllä puoleni en halua lääkkeitä syödä kun en niitä tarvitse. Tarkoitan tietysti psyykelääkkeitä ei alkoholisti tarvitse payykelääkettä kun sen ymmärtäisitte että minun päästäni on viinapiru kuollut. 

Voin ottaa mutta myös olla ottamatta kun nyt vaan rahaa olisi voisi taas alkaa. 

ABACCINA PYÖRIMÄÄN. 

Millä minut tunnetaan monissakin piireissä. Rahalla voi tehdä muutakin kun ryypätä jurriin asti kun tietää että saa vaikka pään täyteen jos haluaa. En vaan halua kun nautin selvästä elämästä olisinpa nyt vaimon saanut keravalla pyöriessäni. Olisihan kiva käydä vaimon kanssa teattereissa lätkämatseissa. sun muuta mukavaa tehdä. Olihan tuolla vapaana vaimoehdokkaita ketä olen katsonut nuoresta asti. 

Mutta kun rahani loppui loppui myös naisten kiinnostus minusta. Sanotaanhan että köyhät ovat nöyriä ja se pitää paikkansa. Nyt nessille ja siitä iltapalalle on se kohta onkin hiukan nälkä minulla.

Ei kommentteja:

Alfa ja Omega

Yöllisen herätykseni jälkeen nukuin vielä kello 7 asti. Hyvää tekee kunnon yöunet hermo lepää kunnolla.

Todella hyvä fiilis kun olen alkanut nukkumaan kunnolla. Hermo je koko kroppa ja pääkoppa lepää kunnolla. Harmittaa vaan rahattomuus minua k...