keskiviikko 24. maaliskuuta 2021

Hyvä kun on panohalut parantuneet litium lääkkeen vähentämisen myötä. USKO TOIVO JA RAKKAUS TÄRKEIN ON RAKKAUS. RIIHIMÄEN KESKUSVANKILAN HYVÄÄ STOORIA.

Olen lusinut 12 kertaa monissa linnoissa riihimäen keskusvankila oli ykköstalo aikoinaan. Onko senkin huumeet ja jengit pilanneet kluulemma lokeroitu riksu on minun aikana odotettiin kesäulkoiluja että pääsi kaikki siivet ulkoiluun yhdessä. Pyörin joka jengissä lahti- tampere- turku oli riksussa hyvin edustettuna.

Minut tunsivat kenkä keravana kun oli minulla talon fudispallo kun tiesi kundit että tulen joka ulkoiluun palloni kanssa pelasimme fudista kundien kanssa pihalla. Pelasin myös lentopalloa porukan kanssa oli tiukkoja kundeja silloin pelaamassa. Oli nimimieheksi kohonneita kavereita samalla kentällä.

Olin vankiohjaajan tittelillä vedin korikset pojille vintin aulassa. Piti minun perustaa kaksi ryhmää korikseen kun oli se niin suosittu perustin A ja B ryhmt että pääsimme joka ilta kentälle minä pääsin ohjaajana joka kerta pelaamaan. Oli Kiduttaja Pullisen Jallun miehiä pelaamassa kanssani. Ei mahtunut kaikki halukkaat pelaamaan kerralla siksi A ja B ryhmät tein. Vuorottelin porukkaa kahdella vuorolla. Pelasimme fudista melkein joka ulkoilussa harvoin päästimme pesäpallo miehiä kentälle pihalle.

Lukekaa miten pääsimme kerran muurin ulkopuolelle pelaamaan pamppuja vastaan fudismatsin. Faija oli kentän vieressä autollani Toyotallani Mark 2 oli isällä kilvet autossa rautalangalla kiinni. No faija tuli katsomaan matsiamme. Helvetti kun emme saaneet parasta jengiä mukaan kentälle hatkaamisvaaran takia. Tein meidän 2 maalia mutta hävisimme pampuilla 3-2.

Pamppu vartiopäälikkö nahkapää Lyytikäinen veti minut pikkujohtokuntaan Bertil Saarikankaan juttusille että olin hatkaamassa kun auto oli minua hakemassa rautalangoilla kilvetkin kiinni. Sanoin Bertilille että isäni tuli matsiamme vaan katsomaan riksussa asioidessaan. Sanoin vielä johtajalle että anna minulle elinkautinen tehdään nurtsikenttä kentälle ja päästät parhaat pojat kentälle. Voitamme pamput silloin kuusi nolla. Olimme pelanneet sisäpihalla pieniin maaleihin siksi oli vaikea sopeutua isoon kenttään ja isoihin maaleihin.

Bertil sanoi että jatka vaan Kai poika kenttälupia hän uskoo minua että isäni halusi vaan nähdä meidän matsin pamppuja vastaan. Menin toiselle kongille yhden riskin kaverin selliin. Sanoin kaverille että mikset minulta kysynyt , mikä oli homman nimi ja miksi menit laulamaan Vartiopäälikkö Nahkapää Lyytikäiselle. 

En ollut hatkaamassa ja ymmärrän sitä kaveriakin jos olisinkin hatkannut olisi mennyt kaikilta kenttälupa. Sanoin kaverille tiukasti että tulee ensi kerralla minulle sanomaan ennen kun lähtee nipottaja Nahkapää Lyytikäiselle itkemään mitään. Sanoin etten jatka enään juttua enkä kavereille pahaa tahdo. Sovimme jutun sillä keskustelulla mitä siitä sen enempää numeroa tekemään.

En ehtinyt enää pelata kentällä vaikka kyllä avollakin asuin pääsimme muurin ulokopuolelle kantälle. Kerran hain semmoisen pitkän seipään kusikongin varastosta kuljin seiväs olkapäällä pitkin kongeja kundit katseli kauhuissaan että olenko menossa keskellä päivää muurin yli seipäälläni. Pääsin muurin ulkopuolelle kentälle oli siellä korkeushyppy kasa mihin menin hyppimään seivästäkin.

Kyllä kundit varmaan touhujani ihmetteli Hemmin Tenkulan Vesan ja yhden liinatukan viilasimme sellin lukon haitat neliskanttisisesta pyöreäksi lähti piuhalla vetämällä lukko auki oli pojilla liinatukan selliinkin avaimet sekä kongin oviin. 

Olin vastaanottonarikalla hommissa tuli pamppu Simpanen sanomaan minulle että helvetti teidän touhuja kaverisi jäi yöllä maalaamon katolta kiinni. Helvetti luulin että oli kavereilla selvät sävelet muurin toiselle puolelle pääsyyn. Tiesi Simpanen varmaan että olin poikien hatkareissussa  mukana. Jos minä olisin kotootani lähtenyt olisimme lyöneet alaportilla kopissa pampun nippuun ja sen auto alle ja hatkaan mutta niinkun sanoin enhän nyt kotootani lähtenyt mihinkään.

 Lukekaa kun hatkassa olin mäyräkorven keisarin Kinnusen Masan tontilla  yhdestä tappelusta. Faijani juoni minulle Masan tontilta jalasmökin. Missä punkkasin pojan äidin kanssa. Tuli kerran Yliluuntnantti Kari Kurppa hakemaan minun jonkun klopin ajamalla armeijan kuorma autolla viinakaupaan en mennyt kun haku minulla oli päällä. 

Ei hatkassa olo ole mistään kotoisin siksi ihmettelen miksi hatkaavat kun pelko perseessä saavat olla hatkarit. Saahan sillä kyllä mainetta  piireissä. Minä olen sanonut aina että lusimalla näistä selvitään. Lukekaa miten JUMALA TIETÄNI SIIVITTÄÄ kun oli Ranisen Jarmo ja hatkaan yrittänyt Tenkulan Vesan veli opiskelemassa saurakunta opistolla Lutheropistolla menimme poikien puolelta parvekkeelta sisään. 

Kun minä en opiskellut siellä. Tytöt ottivat aina minut tyttöjen puolelle piiloon yökköä ja siitä aloimme touhuamaan panin montaa tyttöä siellä. Meni  väliovi tyttöjen puolelle. Veimme kerran nuoren naisen tyttökaverinsa kanssa parvekkeelta,  järvenpäästä lähti tytöt mukaamme. Panin nuorta naisen alkua se pyörtyi kun sai se orkun sanoi  Jarmon Luizin kaveri. 

No meni aikaa siitä olimme Matti Oksasen kuskatessa minua rekolassa,  kusella kävin kirveli ja visvaa valui munastani. Siitä kallion vastaanotolle sanoi kokeen jälkeen tipis että on minulla tippuri ja olenko ollut kenenkään kanssa.  sanoin olevani Luther opistolla kauhisteli tipis ja sanoi se että herran JUMALA siellähän on sata tyttöä. Sanoin etten ihan ehtinyt kaikkia panna kun rehtori heitti minut sieltä ulos. 

SANOO VARMAAN  TIPPURI PILLUT ETTÄ OVAT HE JEESUKSEN MORSIAMMIA MARIA MAGNALENOJA. HAH HAH VÄÄRÄUSKOISET ÄLKÄÄKÖ VAAN MINUA SANOKO PAHAKSI NUORELTA NAISELTA SEN TAUDIN VARMAAN SAIN. ROJUT RÄNNIIN JA LAPSIA TEKEMÄÄN ONKOHAN MINULLA MONTA LASTA. KUN AINA PALJAALLA PANIN  HAH HAHA HAH. 

PAHA KUN EI NAINEN VÄLTTÄMÄTTÄ HUOMAA  KANTAVANSA TIPPURIA  MITEN OVAT TULLEET MIESTENSÄ KANSSA TOIMEEN JOS MIEHIINNE OLETTE TARTUTTANEET TIPPURIN. MIKSI MINUA KIDUTATTE KARMAN LAKI TOTEUTUU JOKA TAHOLLA. KORO KORO KUUSI KERTAA KORO. ALKAAHAN JENGIÄ TIPPUMAAN.


Ei kommentteja:

Alfa ja Omega

Hienoa näin kelan sivulta että tulee takuueläke jo huomenna 19.6.2025 helpottaa se taas elämääni. Menee vaan taksille iso raha siitä takuueläkkeestä.

Lähettäisi nyt taksi minulle tietojaan että voin maksaa sille kyydin hyvinkäältä. Katsotaan nyt minkä rahan se pyytää minulta annoinhan jo 4...