Onhan meidän psykologi fiksu nuori nainen kyllä se ymmärsi kun sanoin huonosti nukkumisestani viime yönä. Siksi en ihan skarppina ollut palaverissamme mutta eiköhän siinä keskustelussa tullut asiani selväksi. Kyseli psykka kuukauden ajasta valotin vähän asiaani pitemmältä ajalta. Kertoen elämästäni tarinaani onhan siinä luettavaa blogissani jos jotain kiinnostaa tarinani.
Kysyi psykka tunnenko olevani kuuluisa ja rikas sanoin etten tunne olenhan aina se pienin ja heikoin köyhäkin olen nykyään, kun edunvalvonnan kautta ja rosvojen vietiin minulta isäni perintörahat. Tili näytti nollaa kun mentiin keravan kaverin kanssa, kuka oli hyvä hoitaja kielokodossa ollessani. Menimme hyvinkäälle maistraattiin, kyllähän alkoi ämmä piipittämään että nyt voidaankin edunvalvonta lopettaa, kun näkee hän minut siinä paikalla. Sanoin saatanalle ettei tämä tähän jää, kun olette tilini nolliin saaneet ja sitten puratte edunvalvonnan.
Miksi näin on olisihan isäni perinnöt saanut poikimaan ja hyvyyteen rahani. Rotta Harri K. vei isäni rahoja huijaten tilinsiirtoja. Paljonko sitten ehtivät viedä rahojani. Mitkä isäni isolla työllä ansaitsi, tekemällä oman pienen telkkahuoltomme ohella valvojan hommia mäkimaalla ja palomäesssä. Isäni oli ilmanen valvoja siellä vuosia auttaen vähäosaisia, juoppoja ja muuten onnettomia kavereita.
Säälitti isänikin kun sekin sairastui pahasti dementiaan ja sydämmensä petti pahasti kun ei se mennyt heti lääkäriin sydämmestään. Helvetti jos sekin johtui homosta lääkärin pojasta kuka vääryydellä oli mennyt autooni missä oli Terkan sukelluslaitteet.
Kaveri oli homo kerroin sille miten minut on yrittäneet kaksi aikuista homoa raiskata Kolho niminen rikas ja kuulusia miksi itseään sanoi, yritti äijä minua huittisten varavankilassa mihin olin liian nuori kun olin silloin 16-17 vuotias. Haksahtikin saasta homo minussa pahasti panin äijän kuriin.
Samaten otti homo mattomies minut mukaansa myymään autossa olevia itämaan mattoja juotti äijä minut juriin ja yritti pöksyille päästä. Äijän onneksi nukahdin vessaan lukkojen taakse. Oli minulla tarkoitus saasta homo tiputtaa hotellin parvekkeelta ja viedä sen auto ja rahat. Jos olisi äijä saanut minulle jotain tehtyä. Ja miettikää nyt ihmiset miten olen homoja aina pelännyt ja sitten meinaa kaksi aikuista homoa minut raiskata. Onko silloin minussa syytä vai mielisairaissa homoissa ketkä pikkupoikiin sekoavat.
Ja siitä alkoikin ongelmat lukekaa en nyt ala toistamaan asiaani olenhan kirjoittanut siitäkin ebisodista aikasemminkin. Niin kauan meni hyvin kun linnoissa istuin ja antenneja laittelin. Saivat jotkut saatanat Mengelet Kapo hoitajineen isäni minua myrkyttämään lääkkeillään.
Meni elämäni täysin vituiksi lääkkeistä vuosiksi.Mutta kun ampui isäni haulikolla ovesta läpi tulin sen kämpille ja oli se oven vienyt sängyn alle ja pyssy oli takapihalla pusikossa piilossa. Soitin ambulanssin paikalle je kerroin tilanteen. Saatanat käskivät minut ulos ja faijan kanssa puhuivat.
Tuli elukat tsirra kuskit ulos ja sanoivat että sinut viedään nyt hoitoon. Mitä sitten olivatkaan puhuneet isäni kanssa. Meinasin hakea haulikon puskasta ja tehdä varoittavan esimerkin kyrvistä Mengelen kätyreistä. Mutta soitinkin kytät paikalle ne kuuntelivat mitä niille isäni touhuista puhuin. Sanoivat kytät ambulanssin kavereille että nyt alatte Kaitsua uskomaan Masahan on ihan sekasin.
Menimme tervariin haastatteli pari lääkäriä vissiin isääni. Tulikin lääkäri sanomaan minulle että isälläsi on niin paha dementia että se jää suoraan hoitoon. Lukekaa miten isäni oli lähtenyt yöllä talvella aamutakki ja tossut jalassaan karkuun tervarista. Onneksi meni se huoltomiehemme ovelle kalevaan. Ilpo toikin isäni takasin tervariin. Kovasti lääkärit selitti että oli isäni pannut kiviä ovien väliin ennen niiden lukkoon menoa.
Kyllä niin ihmettelen sukuamme kohdanneesta kirouksesta. Lähdin metsästämään lääkärin porukkaa ja homoa poikaansa tammisaari hanko akselilla. Otin vaan väärän kaverin tenu Jussi vainaan pykälään se joi koko ajan ei tullut hommistani mitään selvittääkseni homon juttuja. Siksi olisin halunnut saada selville miksi minua alettiin kiduttamaan vanhempana kun linnoissa ei ollut mitään häikkää homoista.
Miten helvetissä muuten lankeaa kaikki minun päälleni niin paljon olen hyvääkin saanut aikaiseksi ihmisiä auttaessani. Joutunut itse ihan rautoihin Jammu hirviön pilaamaa Reijoakin auttelin attendo nikinmäessä paljonkin saunotin sitä ja muutenkin säälin kaveria niin paljon.
Tulin pyörälläni keravalle missä saattelin nuoruuden kaveriani mustalais Matti Blomerusta hautaan asti kun Matti oli pahasti sairas. Tulikin attendoon poliisit ja ambulanssi ja minut vietiin peijaksen kidutus paikkaan kellariin raudoissa. Olenhan paljonkin kirjoitellut noista monistakin paikoista blogissani ihan hirveyksiä kokeneena.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti