torstai 8. huhtikuuta 2021

Jumppa tehty aamusta ja salilla tiukat treenit tekee hyvän säväyksen salilla käynti. Kahdestaan oltiin nuoren opiskelija kaverin kanssa.JUMALAN RANKAISUSTA TARINAA.

 Yritin puhua järkeä nuorelle opiskelija miehelle,  kun nostelee se ihan väärin,  kun ei se lämmittele ollenkaan eikä tee se loppuvenyttelyjä. Tekee kaveri joka arkipäivä penkkiä,  mikä ei ihan hyvä ole kehityksen kannalta. Mutta kun kaveri on niin kaikki tietäväinen ei sille mene mikään jakeluun.

 Minä tein säkkiä lämmittelyjä hakaten sitä,  siitä pystytypunnerrukseen ja taljaa sekä ojentajia taljassa teki hyvää lyhytkin treeni minulle. Tein aamusta aikasin sellijumpat,  mitkä kyllä treenistä käy myöskin vaikka kyllä kaipaa kroppani salilla käyntiä. Tein myös pari sarjaa käsipainoilla hauista ja olkapäitä.

Olimme kahdestaan nuoren opiskelija kaverin kanssa ja ohjaaja M oli myös salilla täytyy siellä olla yksi ohjaaja kun siellä käy porukkaa. Ohjaaja M. kanssa heitin kyllä läppää,  mutta samalla nostellen on niin mukava fiksun ohjaajan kanssa jutella asioista,  kun olemme tunteneet vuosia kun pitkällä hupituomiollani olin kellokoskella. 

Kyllä olisi saanut pitkä hupituomioni riittää minulle mutta nyt tämän paska reissun järvestivät selkin samarian pisaran juopon kokin ansiosta. Oli asunnon oltava samarian kiinteistössä raitis paikka vuokrasopimuksenkin mukaan,  mutta kokki iso Anti joi jatkuvasti ja häiriköi minua. Kolme kertaa kuukauteen soitteli se poliisit paikalle ja kerran piti minun sille soittaa ambulanssi kun se sekoaa kuulemma ja puukot sillä on esillä. 

Sanoi hälytyskeskus että saanko siltä hullulta puukot pois,  että uskaltaa lanssi tulla paikalle. Sanoin että vetää iso Antti itkuviinaa tulkaa vaan. Ja tulivat ilman poliisia,  minkä Antti sanoi aina tulevan ekana hänestä kun oli kysymys. Nauroimma Antille lanssin porukan kanssa,  vähän paijaa viranomaiset sitä ja sillä hyvä. Sanoi venäläinen talonmies että oli Antin sydän operoitu kuulemma,  tuli niin ikävä sen minua ei kuulemma enään juo se eikä polta tupakkaa. Olisi ollut Antti kunnolla selkissä niin voi olla että sen sydänkin toimisi paremmin. Minä annan aika paljon anteeksi mutta JUMALA EI TEILLE SAATANOILLE ANTEEKSI TEKOJANNE ANNA.

 Yritin Anttia saada kanssani AA. kerhoon nimettömät alkoholistit mutta se nauroi vaan minulle. 

Ja ei lähtenyt kerhoon oli Antti käynyt nuorta kilttiä poikaa kurkusta kiinni niin että joutui poika potkasemaan itsensä irti hullun otteesta,  siitä suutuin isolle Antille ja otin viinaa ja olin ärissyt jengille siellä. 

Oli täyttä kusetusta koko paikka minua kohtaan talokin oli myynnissä. Mistä ei venäläinen talonmies puhunut mitään eikä siitä ettei talo ollut raitis. Ikinä ei selkin porukka saa anteeksi että minut järjestivät kidutettavaksi,  mitä tämä on ollut pakkolääkityksiä ja pakkohoitoa sairastuttivat minut lääkkeillä.

 LITIUM 1800 mg sekä RISPERIDON määräsi venäläinen lääkäri minulle. Joku lääkäri vielä laittoi minulle ABILIFY 20 MG sekä FELODIPIN 10 MG sekä vielä paskan lääkkeen OLANTSAPIININ 20 MG kysynpä sitä vaan kun monessa paikassa olen sylkenyt lääkkeet pois ja ovat pitäneet minua vuosia hyvä kuntosena kun syön lääkkeeni vaikka siis syljin ne pois. 

Olen niin hyvä näyttelijä voin näytellä maniaa, skitsoa, psykoa, masentunutta mitä olen joskus ollut pahastikkin. Mitä siihen sanoo lukijanikin kuuluuko minulle lääkitys. On vaan psyykkeelle helvetillistä pelleillä lääkkeillä. 

Millä saatanan oikeudella nämä venäläisetkin minua saavat myrkyttää. Kirjoitti osaston 50 nuori venäläinen lääkärikin ihan paskaa minusta tarkkailulausuntoon. Ja menee ne visiin ylilääkärin kuitatavaksi kuka ei ole kanssani koskaan edes jutellut. Miten voivat tosiaan lääkkeitään määrätä ja ketään pakkohoitoon kun emme edes ole tutustuneet toisiimme. Hoitajien raporteilla menevät lääkäritkin niin kun minulta silmät pilanneen verenpainelääkkeen määräsi kuulemma lääkäri ja piru nuori hoitajaa esittävä kapo naishoitaja pakotti sen ottamaan kun kuulemma lääkäri oli sen määrännyt.

Miettikää nyt firman pääliköt mitä nämä minulle yrittää tehdä viedä vielä silmätkin.Kun olisin lääkärin kanssa päässyt pohtimaan venrenpaineeni kanssa mitä teemme. Kun aloin vegaani ruokailijaksi ja vaalin terveitä elämäntapoja suola pois kahvi pois energiajuomat pois liikuntaa lisäämällä. Olisin kaikkea muuta kokeillut ja jos ne eivät olisi auttaneet silloin ehkä olisin suostunut paineisiini lääkkeen ottaa.

Miksi näin on ovatko kaikki lääkäritkin melkein sadisteja minulla on kaksi hienoa lääkäriä luottomiehiä. Baronaan valittiin Pekka ylilääkäriksi vielä 60 vuotiaana. Markku jäi aavasta ansaitulle eläkkeelle hieno mies hänkin. Kunnoitan heidän panostaan ja vaalimaansa Hippograteen valaa ja lääkäreiden etiikkaa. Mitä kumma vaan eivät monet lääkärit noudata. Miettikää mitä mieltä on Mengeleistä vannomanne valan JUMALAT. 

SOPII TOELLA MIETTIÄ KETÄ OLETTE KIUSANNEET KUN TULEE TEILLE KAIKKILLE AIKA KUOLLA JA TAJUATTE PAHAT TEKONNE SE HELVETTI EI OLE MUKAVA PAIKKA. SEN VOIN TEILLE TAATA KAIKILLE TALLAAJILLE.

Lukekaa hyvät ihmiset miten sairaaksi tulin myrkyistään. Olen aina vaalinut terveitä elämäntapoja laitoksissa,  linnoissa vedin riihimäen keskusvankilassa  A ja B ryhmien korikset tunsivat minut poikani kenkä keravana,  kun oli minulla talon fudis kun aina tulin pihalle joka ulkoiluun palloni kanssa. 

Seutulan työsiirtolassakin olin pari tuomiota urheiluvetäjän tittelillä lusimassa. Miksi minut sairastutettiin pahasti mikä on näiden henkilökunnan motiivi siihen. Eikö lääkkeet pitäisi auttaa eikä sairastuttaa ihmistä. Minä kun en hullu ole on minua riivannut ainostaan viinapiru mikä on päästäni kuollut. 

Voin ottaa jos huvittaa mutta viinapiru on kuollut,  vaikka hupia lusin kaveristani,  tappotuomion minulle järjestivät. 12 kertaa olen ollut linnoissa enkä ole lääkkeitä syönyt enkä huumannut itseäni myrkyillä. Pitkällä hupituomiollani järjestivät minulle lääkityksen mitä todella ihmettelin miksi. Kun vihaan myrkkyjään. 

En ole koskaan koviin huumeisiin seonnut. Pilven polttoni loppui auringon tullessa lähelle ja meinasin tippua asfalttiin selälleni ja muutenkin kun pilvi ei minuun vaikuttanut millään tavalla otin mielummin kahviliköörin silloin tiesi jotain ottaneensa. Minusta pilvi oli ihan uskon asia isot miehet polttivat ja käkättivät mitä todella ihmettelin.

Ei kommentteja: