tiistai 27. huhtikuuta 2021

Niin se lähti taas uusi päivä tätä niin sanottua lusimistani mitä on pakkohoito ja pakkolääkitys.Syyttä täällä olevana selkin samarian pisaran kokin takia. Kusetettiin minut samarian taloon mikä piti raitis olla mutta olikin Antti kokki häirikkö juoppo.

Kyllä suoraan niin saatanasti vituttaa tämä yli kahden vuoden hupireissu.Kun luulin pääseväni omieni pariin selkin kylään entiseen Pauli Rantasen paikkaan missä olin aikoinaan kun se oli uuden kasvun koti. Silloin siellä oli uskovaisia mitä ei nyt minusta ollut kun menin sinne uudestaan. Huijasivat minua jo venäläinen talonmies kun ei puhunut vuokrasopimukseen nimeään hakiessaan hiidenpellosta. 

En olisi lähtenyt selkiin samarian taloon jos olisin tiennyt että oli pisaran kokki juoppo ja talo myynnissä. Loivat minulle heti kovan stressin päälle kun kävi talon katsojia ja juoppo kokki iso Antti häiriköi jatkuvasti talossa.

Kolme kertaa poliisit itselleen soitteli kuukauteen ja kerran tuli se ovelleni että soittaisin sille ambulanssin hän sekoaa ja on sillä puukot esillä. Sanoi hälytyskeskus että saanko siltä sekopää Antilta puukot piiloon että he uskaltavat tulla sinne. Sanoin hälytyskeskuksen tytölle että puukko on piilossa ja tulkaa vaan vetää iso Antti itkuviinaa, eli ei hätää mitään. Antti sanoi että tulee aina ensin poliisit ennen ambulanssia kun on hänestä kysymys.No tuli lanssi nauroi lanssin miehet että olisit lyönyt vedon ettei tule kytät niin olisit voittanut sen.

Kumma kun eivät vieneet Anttia kytät eikö ambulanssi mukanaan. Kun se häiriköi jatkuvasti jo hälytyskeskusta häiriköiden. Sanoi vielä hälytyskeskusken tyttö minulle puhelimessa että jos siellä selkissä yhtään puukot heiluu soita heti heille uudestaan. Enhän minä nyt tommoista isoa Anttia pelkää enkä sen puukkoja.

Paloi minulla vähän pinna kun oli Antti käynyt mukavaa nuorta poikaa kurkusta kiinni. Poika tuli siitä minulle kertomaan oli se kuulemma joutunut potkasemaan Antin irti itsestään. Vähän kovistelin Anttia en nyt muista pelästytinkö vaan sen menee minulta aina muisti kun jotain sattuu.

Antti olikin pisaran  kokki ja kaveri siksi varmaan sai se tehdä mitä sitä huvitti. Mutta onhan näille niin sanotuille uskovaisille laki mikä pitää ja minulla oli vuokrasopimuksessa että paikka on raitis. Miksei venäläinen talonmies kertonut häirikkö Antista minulle.  Kyllä minullakin piti oikeuteni olla. Ikinä eivät tule anteeksi saamaan mitä paskaa minulle tekivät. Saatanat väärä uskoset.

Ei kommentteja:

Alfa ja Omega

Yöllisen herätykseni jälkeen nukuin vielä kello 7 asti. Hyvää tekee kunnon yöunet hermo lepää kunnolla.

Todella hyvä fiilis kun olen alkanut nukkumaan kunnolla. Hermo je koko kroppa ja pääkoppa lepää kunnolla. Harmittaa vaan rahattomuus minua k...