Oli jo isälläni olantsapiini purkki taskussa ja saivat saastat Mengelet lääkärit isäni minua myrkyttämään. Vatsani oli ihan tukossa jos en syönyt myrkkyjään niin passittivat minut hullujen huoneelle. Oli isäni pitkään ihan sekasin paha dementia oli sillä lukekaa miten se ampui ovesta läpi ja sain isäni hoitoon poliisin voimin meinasivat ambulanssin saastat minut viedä isältäni. Onneksi tajusin soittaa kytät paikalle ennenkun tein mitään lanssin saatanoille Mengelen kätyreille.
Harmi kun emme tajuneet isäni kanssa tehdä testamenttia minulle, kun ei siskoni minusta ja isästä yhtään välittäneet. Eivät käyneet kylässä eivätkä pyytäneet meitäkään kylään, vaikka oli siskollani todella hieno huvila linjamäessä kellokosken kupeessa.
Isä melkein itki kun minä sen nurkassa makasin pienellä patjalla. Ja sanoi se että siskollasi on tommoinen huvila ja sinä asut välillä autiotaloissakin. Ihmetteli isä sitä vain, sanoin isälleni että ottaisin elinkautisen tuomion jos linnoihin pääsisin, kun en siviilissä viihtynyt toisten potkittavana olevana.
Kun linnoissa minua kunnioitettiin ja sain kavereiltani arvostustakin. Kaikki taloissa olivat kavereitani pahimmat murhamiehet ystäviäni. Siksi on nykyäänkin niin ikävä niitä hyviä aikoja kun lusin. En vaan olisi uskonut että jäin yksin siviilissä, ilman ystäviäni linnoista, Jäin vaan niin väärään kylään kun keravalle jäin potkittavaksi. Oli Riihimäen keskuvankilassa hyvin edustettuna lahti, tampere, turku aksellilla kavereita. Olisi minun pitänyt muuttaa niihin kyliin niin olisin saanut oman jengini kasaan.
Harmi kun alkaa se ikäluokka olemaan haudassa kuulemma, suomen ehkä riskeimmän vartijan mukaan serkkuni pojan. Kyllä niin vituttaa kun en keravalta asuntoa saanut olisihan minulla ollut raha asianikin kunnossa olisin vaan päässyt pois huumekavereiden luota, kun veti ne jatkuvasti meni minulta rahat ja terveys niitten kanssa asuessani.
En millään hyväksy kamankäyttöä ja kun minultakin meni rahaa niin paljon, oli mennyt minulta neljä tonniakin kahden päivän aikana kyselin kavereilta, olinko jurrissa nostanut noinkin paljon ja kenelle ne olin antanut. Epäilin asuntonsa vuokriin, kun oli pojilta neljän kuukauden vuokrat rästissä. Ja vielä kun alkoivat saastat nistin paskat minua kiristämään kun ei enään ollut minulla rahaa paljonkaan veivät ne viimesetkin.
Huuteli vielä asunnon haltija huumekaveri perääni, että joudun todistamaan rosikseen asunto asiassa. Kuulemma hullun paperini siellä myöskin olivat. Miettikää mikä saatanan paska sakkia se oli. Autoin kavereita kun omia poikiani mutta siinä oli kiitos niiltäkin.Yhtä saatanan kiusantekoa oli koko niiden touhut. No saivat haluamansa minut lypsivät kuiviin ja saivat minut hullujen huoneelle.
Niinkun yksikin Reka oli sanonut että hommaa se minut hullujen huoneelle. Tuli Rekasta mummot saalemilla sanomaan että hakkaa se Reka, kysyin miksi ja sanoin että on se velkaa minulle kuusi viinapullo hintaa kun jatkuvasti viinaa hommasi se.
Mummot sanoivat että oli se vienyt joltain mummolta puhelin rahatkin. Sanoin että Reka kehui minulle saavansa asumistoimistostakin tuet ja sossusta myöskin tekee niille kuulemma jotain duunia. Sanoin että miksette mummot mene poliisien puheille sanoivat ettei poliisit tee mitään. Ja minäkin olen saman huomannut kytistä ikäänkun olisivat huumeorganisaatiossa mukana.
Kummaa on touhu että vanhat mummotkin kärsii ja varmaan huumehemmojen takia. Sääliksi kävi mummoja, sanoin etten minä yksin voi mitään tehdä. Eikä noi asiat minulle kuulu kun huumeet hallitsevat kaikkialla minäkään en välitä mitään, en ole poliisi enkä rosvo olen uskon soturi vanhanliiton väkivalta mies.
Tehkööt mitä haluavat minä olen välinpitämätön niiden touhuista on huume pisnes niin isoa pisnestä siinä ei meikäläinen pikku piipertäjä paljonkaan paina. Olenhan juoppo mielisairas reppana siiviilissä, linnoissa minua on uskottu ja toteltu. Eli viihdyin paremmin linnoissa kun siviilissä. Nyt olisin alkanut vankilähetiksi puhumaan pojille jumalan rakkaudesta ja yrittänyt kavereita pysymään kaidalla tiellä, kun linnatkin on pilattu kaikki, minkä me vanhaliitto jätimme jälkipolville.
On huumeet pilanneet kuulemma talot täysin rio de riksukin oli paras talo lusia, lukekaa kun viilasimme pojat maalaamon katolle kun hatkaan yrittivät. Sähkösellejä viritin pojille että saivat sähköt peleihin monenlaista venkulaa tein taloissa. Leirillä viihdyin paljon teimme ammattihommia monessa talossa. Lusikaa pojat luokkiin niin opitte ymmärtämään minuakin vanhanliiton konnaa venkulaa. Olisihan ollut mukava kun olisin saanut rahani poikimaan rehellisellä tavalla niin olisi asiani olleet kunnossa. Asunnosta oli elämäni kiinni kaikki kaatui siihen kun en asuntoa saanut. Minä venkuloiden kuningas ja kuseen jäin siiviilissä. Cosa Nostra meidän asiamme.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti