Kummaa väsymystä onkin ollut minulle jonkun aikaa voi olla yhtenä tekijänä MINIRIN nefrogeeninen diabetes insipidus vesitystauti lääke.
Sekin pantiin minulle vääryydellä kun olivat antaneet lohjan erkoislääkäri M.F väärää tietoa osastolta 20 etten juo päivällä enkä kuse yöllä eli lääke tehoaa. Se oli ihan paska puhetta mistä sanoinkin parille hoitajalle että miksi menette tuommoisia puhumaan ja vielä erikoislääkärille kuka luulee nyt kaiken olevan kunnossa.
Kysynpä vaan miksette minulta kysyneet juomisestani ja kusemistani, mikä on ihan samanlaista kun ennenkin. MINIRIN ei ollut auttanut yhtään. Muutenkin ihmettelin miten tuli minulle minirin lääke mistä kieltäydyin lohjalla osastonylilääkärillä käydessämme. Sanoin siellä lääkärille jos en juo enään kuuden jälkeen illalla en kusekkaan yöllä.
Ei ollutkaan minulla salia tänään olin kyllä väsynytkin aamusta eli ei oikein salifiilis ollutkaan. No nyt vedän sellijummpia maanantaihin asti silloin on varmuudella sali minulla sekä keskiviikkona ja torstaina.
On kova fiilis minulla treenamiseen oikein hinkua salille, pitää saada taas tulokset nousemaan. Penkki 120 kiloon mikä on minulle hyvä paino kun en niin penkkiin ole koskaan panostanut. Ennen oli aina kysymys, paljonko penkki jalat olivat monellakin penkkimiehellä todella heikot kun eivät monetkaan niihin panostaneet.
Minulla pysyi jalat hyvänä lenkillä käydessäni juoksin joka päivä melkein noin 10-15 klilometriä kun piti minun mennä Merosen Riston talliin nyrkkeilemään. Hain lenkiltä kestävyyttä olisin vaikka 21 erää otellut jos niitä vielä olisi ollut. Ajoin myös endurot ja crossit siinä pysyi jalat hyvänä.
Olisi painoni ollut pitkään noin 75 kiloa siitä johonkin semmoiseen sarjaan treenaten. Sitten olisin mennyt raskaaseen kun liikuin kun kevyt sarjalainen mutta löin kun raskassarjalainen. Treenasin semmoista säkkiä mikä oli kun kiveä, purua ja hiekkaa sisältäen. Harrastin jo nuoren karatet ja painit sekä judoakin treenasin.
Voimaa tuli raskaista duuneista ja saliltakin jonkun verran punttia teenaten. Nousee vieläkin jalka korkealle mitä ovat täälläkin ihmetelleet, hoitajakin kun salilla nostin kevyesti tangon päälle mikä oli noin 1.90 m korkeudella ja sama töissä, nuoriso ihmetteli kun nostin jalkani noin 1.90 m korkeudella olevaan taulun palloon mikä roikkui katosta. Tunsivat pojat minut riihimäen keskuvankilassakin kenkä keravana oli kenkäni niin kova ja tarkka fudiksessakin. Kyllä sai ilmastointi hormitkin katossa kyytiä kun kengitin niitäkin nuoren miehen innolla.
Ikävä on niitä hienoja linnan aikoja riksu tuli tutuksi hyvin muutamat kakut lusiessani. Pahimmat murhamiehet ja pukarit olivat minulle parhaita kavereitani.
12 erikertaa lusin monessa paikassa leireilläkin pari tuomiota lukekaa miten jouduin seutulasta nokalle karhunkoppiin nuorena poikana. En enään viinan kanssa pelleillyt seuraavalla kerralla kun leirille pääsin, luottivat pamputkin minuun. Kun vielä olin sielläkin urheiluvetäjän tittelillä lusien. Rio De Riksussakin olin vankiohjaajana. Vetäen A ja B ryhmien korikset pojille, oli se niin suosittu että piti minun perustaa kaksi eri ryhmää. Niin paljon pamputkin minuun luottivat etteivät koskaan jääneet meitä vahtimaan.
Pidin pojat kyllä kurissa kentällä ja sen ulkopuolellakin. Veljellisellä rakkaudellani en koskaan joutunut kenellekkään ärähtämään. Kerran Mäkisen Pena vainaa kenet Arska kuulemma tappoikin. Alkoi Pena tönimään pienempiä, sanoin Penalle että tämä koris on herrasmiesten laji Ati ottikin Penaa rivelistä kiinni ja sanoi että nyt uskot mitä Kaitsu Kenkä kerava sanoo.
Pena ei enään sen jälkeen tullutkaan hämmentelemään herrasmiesten peliä. Olihan siinä kiduttaja Pullisen Jallunkin miehiä Erkko ja Hakkarainenkin hienoja poikia molemmat ikävä on ollut niitäkin. Kuulin että olisi Erkko kuollut uskon miehiä sekin oli niinkun vaan meikäläiset olivatkin. Omalla tavallamme JUMALAN POIKIA KAIKKI LINNOJENI MAFIAA MIKSI SITÄ SANON.
NIIN KUN JEESUS RISTILLÄ TOISELLE RYÖVÄRILLE LUPASI TAIVAS PAIKKANSA LUNASTANEENSA.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti