Kysyi osaston päälikkö huoneessan henkilökunnastaan minulta puhuimme kahdestaan kun oli yksityinen keskustelu varmaan huomaa H. hoitajakin minut täysi päiseksi. On H. ollut siskoni hoidossa kellokosken päiväkodissa hyvä niin että on meillä sen kanssa varmaan luottamus toisiimme jo siskoni takia.
Puhuin eilen luottohoitajan J. kanssa asioistani ja sekin sanoi luottamuksellisesti asiamme. Onhan herkkä ala mielenterveys ala.
Mutta olin jo nuorena järvenpään sosiaalisairaalassa haarajoella hoidin siellä perheosaston lapsia otin oman poikanikin sinne äitinsä meidät hylätessään. Oli siellä pariskunta täälltä kellokosken sairaalasta olivat siellä hoidossa mitä sitten lie vetäneet. Olivat hoitajia nauroin kun mielisairaalan hoitajat ovatkin hoidossa sosiaalisairaalassa. Mukava pariskunta se oli hyvin tulimma toimeen keskenämme.
Se oli parasta aikaa pojan ja minun kanssa viettämämme, kun isäni pilasi poikaani kaikella tavalla, lellien kumminkin sitä. Lukekaa mitä isäni teki syötti karkkia aamuin illoin pienelle tiputti kivilattialle päälleen sen hyppiessä pöydällä. Sanoi isäni Martti Hyvönen vaan että huoran lapsi kun pienen otin syliini sen ollessa tajuton.
Siitä poika tokeni tutit veimme pojan kanssa oraville kannon nokkaan kun nätisti pojalle puhuin ettei iso poika tarvitse tutteja. Isäni toikin illasta kaksi uutta tuttia pojalle.
Aamun avaus oli kun isäni löi pojalleni sänkyyn karkipussin käteen ja tutit toiseen käteen. Ja videot pyörimään siinä pikkanen istui sängyssä minun syödessä yksin puuroa minkä taas pojalleni turhaan keitin.
Koittakaa käsittää miten paljon olen kärsinyt itsemurhaakin pari kertaa yrittäen mutta kummasti JUMALAN AVULLA PELASTUNUT. Olen niistäkin tarinoita minulla en niitä ala toistamaan.
Nyt kone seis ja nukkumaan ajoissa kun onkin hiukan väsy olo epäilen vesitystautiin laitettua minirin lääke. Sitäkin työntävän minuun turhaan mikä lukee ihan lohjan osastonylilääkärin kirjeessä että Minirin lopetetaan jos se ei toimi.
Ja minulla se lääke ei toimi yhtään. Sanoin kyllä lohjalla etten ala syömään mitään miniriniä vesitystautiin vaan olen illasta kuuden jälkeen juomatta silloin en juo yöllä. Minua vaan janottaa yölläkin siksi juon suulliset silloin tällöin. Minulle ei ole mitään haittaa vaikka kuselle yöllä heräänkin pari kertaa öisin kuselle.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti