tiistai 4. toukokuuta 2021

Väsyneenä koko päivä kolmen ystävän kuolemakin piti hereillä meni kaverit melko peräkkäin. Pari hoitajaakin tunsivat yhden tuttuni emme vuosiin oltu yhteyksissä nyt oltiin netissä yhteydessä jonkun aikaa ja sekin kuoli kummasti tulee tutut viimesillä hetkillään vielä läheiseksi.

 Meni monta nuoruuden tuttuani keravalla pyöriesssäni. Yksi ja toinen tuupertui melkein käsiini. No olenhan hautausmaan mies siitäkö lähestymisensä johtuu viimestä voitelua hakevat porukka.Ikävähän niitä tulee tässäkin maailmassa tuntuu että jäi niin paljon sopimatta ja kertomatta kuinka rakkaita ovatkaan kaverini minulle. Kun tätä ikäluokkaa kuljemme samaa tietä,  pitäisi saada asiat kuntoon ennen aikaansa siirtyä ajasta ikuisuuteen.

Jää muuten jälkipolville ikävä muisto elämästä ja riidatkin saattavat jatkua syyttäkin kun on monella väärinymmärrykset tiedossa. Rakkaudella elämä pyörii pyrkikää siihen rakkaat siskot ja veljet kautta maailman. Pitäisi elämä olla ihanaa minulla kun rahaa oli elämä maistui ei tehnyt viinaakaan minun mieli kun sain tehdä kaikkea muuta kivaa. Ja oli mukava autella ihmisiä syöttää juottaa pukea uusiin vaatteisiin.

Yritin autella huumekavereita sen minkä pystyin mutta siinä oli kiitoksensa kun rahani alkoivat loppumaan alkoikin nuori kemin poikakin minua kiristämään uhkaamalla isolla pojalla. 

Syötin juotin nuorta kemin kaveria vein sen hotelliin järvenpäähän että sain sen mätänevää jalkaansa hoitaa puhtaassa paikassa kun oli huumekämppänsä hirveässä kunnossa. Mutta tosiaan kaikki turhaan olin pakotettu häipymään huisin devadaan kun ei rahaa minulla enään ollut. Luulin että olivat pojat kavereita muutenkin mutta haksahdinkin paskaan. 

Meni minulla rahani ja terveyteni niiden kanssa. Itki kemin poika kun oli sillä pieni tuomio tulossa että pääsisihän päihteettömälle osastolle vankilassa. Mutta taisikin olla paskanen loppu silläkin hommallani. 

Minulla on sukulainen suomen varmaan riskeimpiä vartijoita serkkuni poika nelinkertanen suomen mestari kiekossa. Mietin olisiko ollut mahdollista saada kaveri sen taloon suojaan päihteistä. Minut on vaan sukuni hyljännyt ei kukaan käynyt linnoissakaan minua tapaamassa.

Ei kommentteja:

Alfa ja Omega

Muuten hyvällä fiiliksellä laskut vaan painaa päälle. Nukuin vielä aamusta pienet tirsat, kohta kaupalle ostoksille. Ruokaan pitää panostaa kunnolla.

On kummasti vuokria pystyssä kolme kappaletta. Soitan seurakuntaan diakonille, jos ne avustaisivat sieltä minua. Soitan myös vanhusten neuvo...