maanantai 21. kesäkuuta 2021

Aikasin nukkumaan eilen illasta jo kello 21.30 ja aikanen herätykseni tänä aamuna. Tarinaani tällä osaston koneella kaikkeni olen tehnyt oman koneeni eteen ei vaan pelaa se vieläkään.

En saanut pelaamaan omaa konettani onkohan se jo tiensä päässä. Yritän nyt saada uuden koneen jostain, on minulla yksi luukku mistä voin sen saada, kun kaverikin sai sieltä koneen. Toki voisin sijoitaa halpaan koneeseen jos tingin jostain, kyllähän minulle on kone semmoinen henkireikä, saan sillä kirjoitella blogianikin ja pääsen facebookissa kavereiden kanssa keskusteluun sekä sähköpostissa sekä toki pankin sivuille pääsen makselemaan itse laskujani. Kyllähän oma kone on mukava kun omassa huoneessa saa kirjoitella rauhassa. Olen saanut semmoistakin tekstiä tulemaan mikä tulee korkeammalta taholta. Unenikin pitää laittaa ylös kun semmoisia unia näen mitkä toki koskettaa. Menin nukkumaan eilen ilasta jo 21.30 hyvin nukkuen aamuun asti heräten toki kuselle pari kertaa yöllä, mutta heti takasin nukkumaan menin. Ja heräsin noin kello viisi melko hyvin levänneenä olen vaan kumman jäykkä ja paikat kipeät herättyäni. Pitäisi ehkä ottaa vitaeproni käyttööni jos ne auttaisi siihen. Toki onhan se kallis tuote nytkin joudun makselemaan sitä osamaksulla kun ei rahani riitä muuten. Onneksi saan sossusta sen vähennyksen mikä onkin yksi hoitomaksu mitä maksan 100 euroa kuussa ja vitaepron laskua 20 euroa kuussa. On mukava sossumme kun laittoi se vähennyksiin hoitomaksuun ton erotuksen noista laskuista. Kyllähän noi on hyvä maksella, en olisi pystynyt niitä makselemaan ilman sossun vähennyksiä. Ei rahani riitä kaikkeen jätän nyt väliin vitaepron pitää sitä monetkin turhana ja kalliina hömpötyksenä. Saan kyllä talosta vitamiinit monivitamiinin se varmaan minulle riittää kun syönkin myös vegaani ruokaa. On vaan minun paha syödä salaatia oli pappilan pellon hammaslääkärillä puoli tuntia aikaa. Olisi se vetänyt pois edestä hampaitteni nysät sanoin että jätetään väliin. Ja lähdin nykimään sieltä, nyt odotan uutta hammaslääkäri reissua tulee meille kuulemma kellokoskelle hammashoito elokuussa vissiin. Olen pystynyt syömään noilla etuhampaillani mitkä olivat pitkään edessä ehjät. laitettiin ne edelliskerralla kellokoskella minulle ja kesti ne hyvin pitkään. Söin omenat ja kaikki kovatkin niillä hampailla, hyvän työn tekivät hammaslääkäri kellokoskella aikoinaan. Kohta onkin sitten aamupala ja lääkkeet vajaan tunnin päästä, toivotaan nyt että vetää hakemukseni koneesta yhteen hyväntekeväisyys järjestöön minkä tiedon pojilta sain. Oli toinen saanut sieltä kannettavan tietokoneen ja älypuhelimen ja toinen jopo pyörän. Kyllähän minulle on koneeni tärkeä, kun jokapäivä sillä työskentelen kunhan nyt vaan venäläinen lääkärimme yhtyy hakemukseeni, sossulta saan kyllä puoltavan lausunnon se on varma kun se tietää koneeni tärkeyden. Pitäähän minun päästä sosiaaliseen kanssakäymiseen tuttujeni kanssa ja blogini kirjoittelu on minulle tärkeä sekä sähköpostini ja toki pankin sivut millä makselen laskujani. Opiskelen myös koneella googlea käyttäen luen lehdet sieltä ja joka päivä opin uutta netistä. On taas tulossa nätti päivä aurinko paistelee taas heti aamusta täytyykin lähteä aamusta pyöräilemään. Rahani onkin vähissä kun maksoin yhden hoitomaksun eilen sossun koneella ja laitoimme suoraveloitukseen yhden osamaksu suorituksen hoitomaksusta 100 euroa sekä vitaepron 20 euroan maksun. Minkä kyllä pitkin hampain maksan kun nousee se lasku moninkertaseksi osamaksusa suorittaen. Saatana ihan huijausta tommoinen vitaepro on, varmaan ei maksa sen tekeminen montaa euroa nyt nousi minulla noin 60-70 euron maksu noin 254 euroon osamaksulla. Helvetti kaikelta taholta tulee paskaa vastaan kun rahani loppuivat, ei ollut silloin mitään ongelmia maksujeni kanssa kun oli fyrkkaa hyvin minulla. Mutta kun rahani menivät alkoikin tulemaan laskuja vähän joka taholta. Kumma on toi rahan mahti sillä saa rakkauttakin niin paljon kun haluaa tekemällä köyhiä onnelliseksi syöttäen juottaen niitä. Tulee hyvä hoitaja J. töihin tänään antaa se aina minulle hunajaa keittiöltä kun sillä lääkitsen itseäni siedätän sillä allargioihini itseäni. Uskon hunajan tehoon allergioissani kun ei mitkään allergialääkkeet minua ole auttaneet mutta hunajalla olen saanut pidettyä allergiani kurissa useamman vuoden. Paloi selkäni pahasti ollessamme Garitan kanssa piknikillä koskenmäellä hyrylässä tein lottakodissa semmoiseen korkkiin lääkkeen hunajasta ja porkkanöljystä sanoi hoitajat että on minulla aamulla selkä kesinyt kun se oli ihan punanen sanoin venakolla hoitajalle että vedä selkääni se lääke. Olikin selkäni aamulla kuparin ruskea kun intiaanilla ei yhtään kesinyt.Eli on hunaja moneen hyväksi teki varmaan porkkana öljyn kanssa yhdessä hyvän prosessin aikaseksi. Ja parantavan vaikutuksen palaneelle iholleni. Jatkoin siitä auringon ottoani eikä selkä enään palanut. Kyllä kovasti harmittaa kun jouduin poistumaan keravalta syntymä kaupungistani Harri K. rotta valehteli päälleni viron pojankin ja muitakin paska sakkia yritin puhua viron pojalle järkeä ettei usko sitä saatanan rottaa Harri K. Muttei viron poika alkanut minua kuuntelemaan ollenkaan monia muitakin Harri K. rotta supisi kimppuuni. Tommoinen saatanan paskaläjä mikä se Harri K. rotta oli minulle pari gorillla olivat sen pelästyttäneen ja alkoi se makselelaman isäni kovalla työllä ohi vetämiään perintörahojani. Olisivat gorillat ottaneet minut mukaansa pelästyttäessään porukan. Rahat olisin antanut pojille mutta tunnustuksen olisin vaan halunnut Harri K. rotalt. Muistin kaikki Paulan kanssa hotlelissa olomme ja aamupalan vielä mutta seuraava oli kun heräsin haakan kämpiltä kun lompakkoni tippui postilaatikosta oli rahaniu viety pankikortit lompakossa ja tunnusluvut. Menin siitä pankkiin sanoi muija heti että oli tilinsiirrolla Harri Kangasmäki vienyt minulta 4 tonnia plus lompakkoni käteiset. Mitään en muista Harri sanoi minulle sen keravalla nähdessäni ettei hän tunnusta asiaa. Minä olisin rotalla antanut sen rahan jos olisi pyytänyt vaikka velkana. Nyt kaikki sekasin kun teki se noin paskaliikkeen.

Ei kommentteja:

Alfa ja Omega

Yöllisen herätykseni jälkeen nukuin vielä kello 7 asti. Hyvää tekee kunnon yöunet hermo lepää kunnolla.

Todella hyvä fiilis kun olen alkanut nukkumaan kunnolla. Hermo je koko kroppa ja pääkoppa lepää kunnolla. Harmittaa vaan rahattomuus minua k...