maanantai 21. kesäkuuta 2021

Hyvä fiilis kun sain tiukan salitreenin tehtyä vedin tiukkoja sarjoja. Nyt työmaan koneella hetki ja sitten tiskaamaan puutarhan puolen kukkapurkkeja sekä tarjottimia.

Oli tosi hyvä treeni tänään, tein penkin mitä alan pikkuhiljaa nostaamaan rautoja lisää on penkki tippunutkin minulta jonkun verran kun on se jäänyt vähemmälle. Tein myös suoralla tangolla hauista pystyssä sekä käsipainoilla hauista ja olkapäitä. Tein myös ristitaljaa pari sarjaa sekä levityksiä parit sarjat. Vatsojakin tein aamusta jo huoneessani sängyssä maaten päädystä kiinni pitäen jalkojen nostoja, sekä ristiin vientejä. Luulisi että olisivat porukka ylpeitä päästessään tarinoihini en ketään nimeltä mainitse mutta voivathan ne itsensä löytää teksteistäni. Minäkin olen pannut itseni peliin kuvilla ja nimillä viina pirun riivanneesta kaitsusta kirjoittaen. Kyllä minulla oli semmoinen raitistumis prosessi etten kenellekkään samaa toivo. Menihän siitä noin 13 vuotta pahoissa paikoissa. Mutta aloin tekemään tutkivaa journalismiani kun olen huomannut paljonkin epäkohtisa monissa poikoissa missä olen ollut asunnottomuuden takia. Aukesi silmäni kunnolla ja tuli ihan eriarvot elämääni mikä on pilattukkin monella tavalla pitäisi saada minun kunnollinen rahallimen korvaus yhteiskunnalta. Kumma vaan etteivät venäläisen Vadimin porukka ole pannut tuulemaan. Kun sekin tietää hupituomioni vuosilta, kun emme apua saaneet heti kaverilleni ja nisitit tilille ketkä oplivat vieneet uhrini perintömankan. Huijaten kaverini pankkiautomaatille väärällä kortilla. Kaverini kertoi ennen kuolemaansa että olisi joku diileri vissiin sen takia palanut. Pelkäsi se kaverini joitakin tyyppejä olins en turvamiehenä sen aikaa kun siinä olimme. Ei mitään häikkää meillä koskaan ollut juotiin ja syötiin perintörahojani. Sain edunvalvojalta aina rahaa kun pyysin ostin Jarille uhrilleni parhaan puhelimenkin mitä rahalla sai Pajarin Simpan Kimmon veljen pojan liikkeestä Petelestä. Siemens merkkiset puhelimet ekan puhelimen vei rosvo kaverilta, ostin meille molemmille uudet puhelimet Kari on vammautunut juuri pääsi liikkumaan on ne pelimiehiä Pajarin Kimmon Simpan hengen pelastin sipoon pilvijärvellä kun simppa vajosi uidessamme järven poikki vedin sen kuiville. Olimmehan hurjia poikia Kimmon Simpan kanssa oplen kirjoitellut miten Simpalta pelastin pari tyyppiä. Prätkä miehiä olimme Simpan kanssa Simppa oli toisen kauppiaan pojan Huikurin Karin kanssa ensimmäisiä japsipyörien omistajia keravan seudulle. Minä tulin jäljessä kauppiaan poikana myöskin. Oli miknulla tiukat mopot junnusta ja tiukat prätkät IC 350 cc ja kotari 125 cc oli ne kovia pelejä siihen aikaan. Kun nuori olin prätkäilin siihen aikaan paljon. Kumma vaan kun lähdimme linnnan kierteesen Simpan kanssa nuoresta jo minäkin 17 vuotiaana ekan kerran taloon. Tulikin minusta outo jo silloin kun viihdyin linnoissa paremmin kun siviilissä. No nyt duunia tekemään pesemään kukkapurkkeja on niitä vino pino eteisessä. Palataan asiaan myöhemmin kunhan aikaa tulee minulle.

Ei kommentteja:

Alfa ja Omega

Yöllisen herätykseni jälkeen nukuin vielä kello 7 asti. Hyvää tekee kunnon yöunet hermo lepää kunnolla.

Todella hyvä fiilis kun olen alkanut nukkumaan kunnolla. Hermo je koko kroppa ja pääkoppa lepää kunnolla. Harmittaa vaan rahattomuus minua k...