keskiviikko 28. heinäkuuta 2021
Mukava päivä oli tänään terabeutin tapaaminen aamusta ja mukava ostos reissu mukavien hoitajien kanssa järvenpäähän. Sain kahdet hienot kengät ja sukkia kuusi paria sain taas 200 maksusitoumuksen mikä kiitos hoitajien toimien.
On mukava kaveri terabeutti on siinä tunisialaista verta oliko nyt isän puolelta. Tapaamme taas huomenna ruokailun merkeissä, käymme kuulemma kaupoilla ekaksi ja sitten kokkaamme sanoin että olen vegaani ruokailija. Ja en voi oikein syödä muutenkaan kovaa ainakaan, kun on minulta pari nastahammasta pois edestä ja yksi on kipeä ja heiluu. Odotan kovasti pääsyä hammaslääkäriin. Kävimme kerran vihdin pappilanpellon hammashoitolassa muttei ollutkaan siellä mukavaa espanajalaista naishammaslääkäriä kuka teki aikoinaan minulle kaikki hampaat kuntoon.
Oli suomalainen mieshammaslääkäri kuka puhui vaan pois vedosta, sanoin että oli siinä sen ottamassa kuvassa ruuvikin kulmahampaassa. Puhui se hoitajalle puolesta tunnista, sanoin etten anna ottaa vähiä hampaitani pois. Kun en tekohampaita halua eikä minulle niitä saakkaan kun on purentani outo. Tulee alahampaat ylähampaiden eteen ei siihen tekareita saa millään. Harmi kun ei ollut minulla hamapaiotteni kanssa mitään häikkää silloin kun minulla oli rahaa. Olisin laittanut vaikka implantteja suuhuni.
Oli mukava päivä muutenkin, kun kävimme parin kaverin ja kahden mukavan hoitajan kanssa järvenpäässä ostoksilla, sain lenkkarit ja makeat kävelykengät sekä kuusi paria sukkia. Menimme taksilla kaupoille oli minulle tehty 200 euron maksusitoumus, onneksi oli vissiin omahoitaja J. tehnyt fiksun sitoumuksen kun se oli siihen laittanut kenkiä. Sain siis sen takia ostaa kahdet kengät, kaverini M.H ei saanut ostaa kun yhdet kengät kun sillä luki maksusitoumuksessa vaan kengät. Kumma oli toinen omahoitajani ettei antanut M.H ostaa toisia halpoja kenkiä. Ostin myös kuusi paria sukkia aika mukavan tuntuisia sukkia löysällä varrella kun ei jalkani kestä puristavaa vartta sukissa, mikä niissä on yleensä. Tuntuu ettei veri kierrä jaloissa kun on tiukka vartiset sukat jalassa.
Outoja sattui kassalla mutten viitsi tähän sitä kirjoittaa ettei vedä kukaan hernettä nenäänsä. Tutkin nyt ekaksi asian ja selvitän mistä kiikasti tilanne. Kun piippasi kassalla hälytin yhden paidan takia, mutteivät olleet kassat siitä moksiskaan, eli oli asialla varmaan joku selitys.
Selvitin osastolla omahoitajalta J. piippauksen oli hoitajan takissa hälytin jäänyt kiinni kun on kumiuralta tulleet hoitajien vaatteet. Tajusin kyllä tilanteen jo kaupassa että joku semmoinen asia oli kyseessä. Eli nou broblem ei hätää siitä, selvisi sekin asia eivät meitä minään varkaina pitäneet kun hoitajatkin todistivat henkilöllisyytensä ja ostimme kellokosken maksusitoumuksilla. Monen sadan ostot kumma vaan oli tilanne kun jengi katsoi vähän pitkään tilannetta mutta selvisi se muillekkin kun selvisi että oli rotsit saatu semmoisena kumiuralta. Kumma vaan etteivät olleet ottaneet pois hälyttimiä rotseista.
Hyvin hoitajat hoitivat homman kun puhdas omatunto meillä kaikilla oli. Emme mitään kaupparosvoja ole kukaan varmaan ainakaan siitä kauppa porukasta. Tiedä sitten noista nisteistä kun myyvät ne vaikka äitinsä piikistä. On niistä niin paljon kokemusta, vuosien saatossa sen todennut.
Minä vaan ekaksi ihmettelin tilanetta minullekin annettiin lahjaksi vaeltaja puukko mikä olikin varmaan varastettu kun siinä oli tupissa hälytin. Jouduin yhden piripojan viemään lidliin selvittämääna asiaa keneltä puukon sain sanoin vartijalle tilanteen että sain nisti pojalta puukon lahjaksi, ottivat ne kassalle pois hälyttimen kun sanoin sen lahjaksi saaneeni. Kyllä minua uskoivat lidlissäkin kun joka päivä rahalla ostin sieltä ruokaa ja juomaa pojillekkin. Tajusin kyllä että se on se puukko mikä piippasi pari kertaa kaupoilla ollessani, epäilin poikien touhua että tahallaan antoivat minulle hälyttimillä olleen puukon, miksi eivät muuten sanoneet että puukko oli pöllitty ja hälytin siinä kiinni.
Kysynpä sitä vaan hieno oli vaeltaja puukkoni muuten pidin sitä povarissani jatkuvasti ja liethermania vyölläni sekä haulikon patruuna veistäni taskussa. Jouduin kerran putkaan ja nuori poliiisi sanoi aamusta terä aseistani, 120 euroan sakon ja hävitettäväksi meni vehkeet. Sanoin kyllä nuorelle maalaispojan oloiselle kytälle että teen nokipannu kahveja puukollani ja liethermanin ostin prismasta sai niitä sieltä ostaa ja tarvitsen sitä korjatessani pyörääni ja muihin hommiini. Ja sanoin olevani kirjailija on haulikon patruuna veitsi paperi veitseni. Millä avaan kirjeitä sun muuta pientä. Sanoi kyttä että jos valitan asiasta menee se käräjille. Sanoin kytälle että otan pesäpallomailan pykälään pahapäitä varten, sanoi kyttä että tarvitsee sinulla olla räpyläkin. Hermostuin kun olin väsynyt ja muutenkin pinna tiukalla, otin sakon ja annoin vehkeeni hävitykseen. Soitin tutulle poliisille sanoi sekin että valita vaan asiasta., Anmnoin asian olla ja kärsin veitsieni hävityksen ja sakon minkä maksoin pois.
Oli muutenkin mukava päivä tänään toki oli uneni viime yönä huonot kun nenäni oli taas kerran ihan tukossa koko yön. Heräsin muutaman kerran laitoin tarinaani paperille kynällä. Ja heti taas nukahdin hetkessä mikä on kiitos vaan liton lopetuksen ansiota kun minä en lääkkeillä saa nukuttua, kun häviää minulta eläimen vaistot mitkä minulla on kuvilla olleena. Monesta pinteestä olen pelastunut eläimen vaistoillani polttopullo iskustakin pelastuin ja hoidin homman kun jengin kiltein poika heitti polttopullon ikkunastanis sisään senkin pojan palastin linnoista kun se ei kaikkein kilttejen poikien paikka ole. Olen siitäkin kirjoittanut kun kilteistä pojista on tullut linnoissa murhamiehiä. Sääli mutta totta en pane kilttejä poikia linnoihin vaan keksin niille muuta puuhaa.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Alfa ja Omega
Hienoa näin kelan sivulta että tulee takuueläke jo huomenna 19.6.2025 helpottaa se taas elämääni. Menee vaan taksille iso raha siitä takuueläkkeestä.
Lähettäisi nyt taksi minulle tietojaan että voin maksaa sille kyydin hyvinkäältä. Katsotaan nyt minkä rahan se pyytää minulta annoinhan jo 4...
-
Kaiken alku Ollakko vai eikö olla siinäpä kerrassaan kysymystä. Muna vai kana iäisyys kysymys. On vaikea aloittaa tarinaani tämän pitkän maa...
-
Hyvin meni nukkuen yö hiljasuutteen asti. Menin nessille mikä ei maistunut kun ei ollut edes maitoa. Olen puhunut porukalle että vaatisimme...
-
Menin nakkikioskille illalla myöhään puhutin myyjää Hilleviä kuka olisi sopinut minulle ikänsä puolesta äidiksi. Antoi Hillevi minulle pime...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti