torstai 29. heinäkuuta 2021
Päivä taas kohta lusittu sairaalassa pitäisi alkaa jo omilleen pääsemään. Mietin sotaankin lähtöä puoleen ja toiseen on minua pyydetty sotimaan. Saisi nämä vuosien patoutumat purkaa itsestään. Sanoin kurdi soturille että aloittaa puhdistuksen suomesta.
Enhän nyt sotaa tahdo mutta sillä ilma puhdistuu ja jyvät karsiutuvat akanoista. Pitäisi saada järki tähänkin maahan yhtä tuttua lääkäriä olen eduskuntaan ollut ajamassa olisihan silloin järki maassamme jos tommoinen kaveri kun Pekka on saisi se varmaan muutoksia maan touhuihin. Kumman hiljaista on ollut sieltäpäin ettei vaan ole Pekalle sattunut mitään. Onhan paljon asioita perseellään, piti minunkin mennä politiikkaan mukaan poikien kanssa mutta olivatkin ne kamankäyttäjiä.
Kaatui kaikki minulta kun narkomaanejen pariin jouduinkin asuin heidän asunnossa omaa huonetta, meni minultakin siinä konjakkia kun en jaksanut katsella nistejen touhua ihan selvänä. Meni minulta siinä rahat ja terveys heitä hyyssätessä. Olihan se niin kauan hauskaa Abaccina pyöriä keravalla, sain olla rauhassa siellä. Kaikki kumarsi kun en juonut, muuta kun lääke konjakin, kävin salilla treenaamassa ja pyöräilin kesät talvet hienolla Feltin pyörälläni. Mikä sitten hävisikin minulta porvoo helsinki akselilla.
Helvetti kun olen luottanut kahteen lääkäriin toinen laittoikin minulle viestin, ettei se enään toimi on se eläkkeellä. Ja toinen oli tuttuni jo sosiaalisairaalan ajoilta lääkärinä siellä oli Pekka T. pekka on iso herra olisin varmaan saanut siltä terveen paperit kun minut tunsi sosiaalisairaalan ajoilta etten hullu ole siinä mielessä kun täällä ohkolassa minua pidetään hupia kiinni ja sairastutettiin venäläisiä lääkäreitä käyttäen LITIUM 1800 MG LÄÄKKEELLÄ JA SILMÄNI MENI HUONOKSI VARMAAAN VERENPAINELÄÄKKEESTÄ. Molemmat lääkkeet lopetettiin jäi minulle vasempaan silmääni häiriö mikä häiritsee siinä. Nefrogeeninen diabetes insipidus vesitystauti aiheutettiin litolla. Sekä kilpirauhas arvot TSH olleet koholla vuosia miksi näin teitte minulle. Lukekaa hyvät ihmsiset miten jouduin tälle reissulle juopon selkin kylän samarian pisaran kokin ison Antin takia. Olen paljon siitäkin kertonut tarinaani mutta kun en koskaan ole joutunut myrkytettäväksi kellokoskella ollessani viina katkoilla monesti. Katson että on se myrkyttämistäni kun pahasti sairastuttivat minut vuosiksi.
Miksihän veli venäläiset suomi hoitajien puheilla minulle löi LITIUM LÄÄKKEEN KOVILLA PITOISUUKSILLA 1800 MG. Sain pahat sivuoireet siitä myrkystä vapinat kovat unet meni päänsärky jatkuvaa seksihalut olivat vielä huonommat, kun nykyään menevällä toisella lääkkeellä mikä on minulle kanssa täyttä myrkkyä ollut aina. OLANTSAPIINI 20 MG. Minä olen sen sylkenyt monessa paikassa pois suustani. Ja pelleillyt henkilökunnan kanssa että hyvin toimii, vaikuttaa se vaan psyykkeeseen jatkuvasti pelleillä hoitajilla ja lääkäreille. Mikä perkeleen oikeus on minua jonkun Mengelen ja Kapo hoitajien voimin myrkyttää lääkkeillä. Olen semmoinen kun olen ei se kuulu muille yhtään. Olen HOMO SAPIENS IHMINEN YKSILÖ PERSOONA. Miksi pitäisi minunkin olla tavis tallaaja, koskaan eivät minua uskaltaneet kukaan lääkitä linnoissa ollessani siellä 12 kertaa. Mikä on näihin paholaisiin tullut nykyään siviilissäkin. Jos on kusta jollain päässä miksi pitää myrkyttää lääkkeillä meidät suuret ajattelijat.
SIMON WIESENTHALIN HENKI ELÄÄ SUUREN NATSIEN METSÄSTÄJÄN. KIVASTI ON PÄÄPAIKKA JENKEISSÄ.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Alfa ja Omega
Hienoa näin kelan sivulta että tulee takuueläke jo huomenna 19.6.2025 helpottaa se taas elämääni. Menee vaan taksille iso raha siitä takuueläkkeestä.
Lähettäisi nyt taksi minulle tietojaan että voin maksaa sille kyydin hyvinkäältä. Katsotaan nyt minkä rahan se pyytää minulta annoinhan jo 4...
-
Kaiken alku Ollakko vai eikö olla siinäpä kerrassaan kysymystä. Muna vai kana iäisyys kysymys. On vaikea aloittaa tarinaani tämän pitkän maa...
-
Hyvin meni nukkuen yö hiljasuutteen asti. Menin nessille mikä ei maistunut kun ei ollut edes maitoa. Olen puhunut porukalle että vaatisimme...
-
Menin nakkikioskille illalla myöhään puhutin myyjää Hilleviä kuka olisi sopinut minulle ikänsä puolesta äidiksi. Antoi Hillevi minulle pime...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti