sunnuntai 25. heinäkuuta 2021

Siinä se on sunnuntaikin kohta lusittu menee elämäni ihan hukkaan täällä ohkolan mielisairaalassa missä hupia olen. En kaipaa tämän talon palveluja kun on minulta viinapiru päästäni kuollut pitkällä hupituomiollani.

Helvetti kun en saa mistään lääketieteelistä ja juridista apua elämääni. Pitäisi vaatia koko yheiskunnalta semmoiset korvaukset ettei ole ennen kuultu olenhan lusinut niin paljon hupia. Kävimme kielokodon kanssa kultarannassa olisin ottanut presidentin puhutteluun miten minua on kohdeltu suomessa ja miksi olen joutunut kidutuksen kohteeksi, teille niin rakkaassa isänmaassanne. Minkä minun isoisäni minulle lunasti kädellään mitä ei se antanut lyödä rintamalla katki räjähtävän luodin sitä pahasti vahingoittaessa. Oli ukkini vielä työkaluviilarina työelämässä sodan jälkeen vammasella kädellään. Helvetti jos tommoinen on ylipäälikkö ja pitäisi passittaa pikkupojat taas sotaan, mikä on tuomittu jo hävityksi. Olisihan taan jalattomia ja kädettömiä niin kun saunottamani sotaveteraanit infalidit renkajärvellä kesän vietto paikassaan. Saisi taas pelätä venäläistäkin sukupolvesta toiseen. Jos taas niitä vastaan pantaisiin pikkupojat sotimaan. Menee venäläiset ja amerikkalaiset ryminällä suomen läpi jos haluavat. Nykynuoret on pilattu ehkä vihollisen toimesta vetäessään kamoja vielä mistä sairastuvatkin pahasti. Mätänee nuoret miehet paskoista huumeistaan vetää ne mitä vaan sisäänsä. Meni minulta rahat ja terveys humeväkeä autellessani ja niiden kanssa asuessani. Oli kämpässä kaksi keltaista pyttyä mitä sairaalassakin käytetään likasille värkeille. Helvetti tämä saasta sakki heitteli neulat ja veriset paperit pitkin kämppää sain kulkea saappaat jalassa kämpässä. Etten olisi itseäni tartuttanut mätäänsä. Nuoret miehet pilaavat elämänsä, viinaa pidetään pahimpana mutta kyllä toi huume helvetti on kauheaa katsella vierestä kämppänsä ovat hirveässä kunnossa ja muutenkin se sekoilu on hirveää kamoissaan. Kun vielä huumeiden käyttäjät ovat niin saatanan kieroja oman pesän likaajia pahimpia vasikoita ne ovat myös. Minä kun olen lusinut ei kukaan edes uskaltanut ajatella vasikointia kun sen olisin saanut selville ylhäältä tulevilla voimillani. Antaa taivaan ISÄ niin paljon kun siltä ammentaa. Omiaan se kyllä auttaa omalla tavallaan nytkin on varmaan jumalasta korona virus, odotan vaan kuudetta aaltoa silloin alkaa jengiä kaatumaan. Olen niin paljon saanut ottaa paskaa vastaan maan ihmisiltä, mitkä ovat pahoja petoja, sadisteja on hoitoalalla ja minulla on tästä tutkivasta journalismistani vuosien kokemus. Olen kirjoitelelut paljon määrätyistä mestoista ovat melko kaikki olleet hirveyksiä täynnä henkilökunta hirveää juoppoja, huumeväkeä, sadismiakin tullut vastaan. Sain jo attendon paikan kuseen kun paljastin hirveyksiä nikinmäen attendossa. Lukekaa se Jammu Siltavuori tarina mitä minulle tehtiin siellä attendon pirun paikassa. Olen todella ihmetellyt miksi saan ottaa vastaan pahuutta mutta se on ymmärrettävää kun ei ole missään paikassa ollut uskovaisia hoitajia. Toiset räkii täälläkin ohkolassa osastolla 50 tupakkakopissa keuhkojaan pihalle menee henkilökunta perässä sinne röökille miettikää nyt vähän missä mennään. Kaksi kertaa tuikkasi kuulemma minunkin kämppiksenäni ollut kaveri ekaksi osasto 20 tupakkakopin ja sitten seuraavana päivänä osasto 50 tupakkakopin tuleen. Savua oli paljon onneksi ei liekit lyöneet. OLisi siinä voinut mennä kaikki hullut talossa. Kysyin juuri kuulemma kuolleelta vahtimestarilta ekan palon sattuessa että mikeivät ne evakuoi porukkaa ulos kun savua tulee ja palokellot soivat. Seuraavan palon aikana evakuoivat kyllä jengin ulos työmaalleni missä keitin kahvit kaikille. Olin kumma kyllä vaan ulkona molemmissa paloissa. RUKOILIN JUMALAANI ETTEI SE POLTA TAVAROITANI KIRJOITUKSIANI EIKÄ TIETOKONETTANI. Ei tullut huoneeseeni edes savuvahinkoa mikä oli hyvä sain pidettyä kaikki tavarani.KIITOS HERRALLE JA ISÄN POJAN JA PYHÄN HENGEN NIMEEN AAMEN.

Ei kommentteja:

Alfa ja Omega

Hienoa näin kelan sivulta että tulee takuueläke jo huomenna 19.6.2025 helpottaa se taas elämääni. Menee vaan taksille iso raha siitä takuueläkkeestä.

Lähettäisi nyt taksi minulle tietojaan että voin maksaa sille kyydin hyvinkäältä. Katsotaan nyt minkä rahan se pyytää minulta annoinhan jo 4...