lauantai 28. elokuuta 2021

Rauhallinen rento fiilis taas kun on tämä tietokone minulla huoneessani. Saan kirjoitella omassa huoneessani kaikessa rauhassa. Onhan tämä kone mukava pelikin vaikka tätä sanoinkin aikoinaan pirun värkiksi.

On päivä mennyt mukavasti koneella ollen, voitin kyllä taas bingon otin keksipaketin voittona. Ulos en ole tänään lähtenyt ollenkaan ei vaan ole minua huvittanut. Onneksi tyyppi lopetti sekoilunsa minua syyttäen että olisin uhannut sitä turpaan lyödä. En ole tommoisia puhunut harmitti minua koko yön kaverin sekoilut. Huusi se lääkärillekkin siitä ettei hän uskalla olla täällä. Rauhoittelin kaveria ja siitä se rauhottui en muuta ymmärrä sen sekoilujen syyksi kun näki se minulla koneella ulkomaan kaverini sivun auki tuli tyyppi kurkkimaan selkäni taakse. Sanoin että oli kaveri minun kanssa pitkään samalla osastolla kellokoskella. Ja oli se punttikaverini pitkään. Huusi tyyppi minulle että valehtelen sille ja sanoi se kaverini jonkun muun nimen. Sanoin tyypille että on kaverillani taas facebookissakin uusi nimi. Siitä nimestä alkoi koko tyypin sekoilut. Helvetti huuteli tyyppi lääkärillekkin minusta ja hoitajatkin puuttuivat siihen. Onneksi oli oma hoitaja J. töissä kuka on minun puoltani ja tietää ihan tarkasti etten ketään rasita eli kiusaa. Olen aina lusinut linnoissakin omaa tuomiotani sillä olen tullut hyvin toimeen linnoissa kovien konnienkin kanssa. Soittikin kaverini Epe on se koukattu kuulemma kiinni johonkin supon paikkaan, jos nyt sen puheisiin on uskomista. Epäilee ne Epen kuuluvan jengeihin minä pidän sitä vaan rattijuoppona. Ei se halunnut minua edes tavata syväpurossakaan mitä ihmettelin. Puhui Epe että olisivat kytät minustakin puhuneet, hyvähän se olisi jos suojelupoliisikin olisi minua auttamassa, kun niin paljon olen ihmisiä autellut monessa paikassa. Olenhan lusimiseni lusinut haluan vaan auttaa rehellisesti yhteiskuntaa. Olen puhunut ihmisille tutusta lääkäristä kuka oli eduskuntaan menossa. Mutten tiedä siitäkään mitään kun niin hiljaista on sieltä päin. Uskon että olisi ollut lääkäri tutulla paljonkin annettavaa maallemme. Saavat minun puolestani supot ja puput tutkia ihan rauhassa elämääni. Olen rehellinen ihminen ollut vaan olosuhteiden vanki. Hupia olen lusinut vuosia odottaen aikaa parempaa. Rahalla selviäisivät ketkä ovat minulle paskaaa tehneet. Ei tarvinnut minun pientä päätäni rasittaa kun keravalla pyörin Abaccina markkinoidenkin aikoihinkin. Kun vaan olisin saanut Keravalta asunnon olisin alkanut kyläpääliköksi ja tehnyt siitä kunnon kylän nistin paskat heittänyt sieltä helvettiin mummoja ryöstämästä ja sekoilemasta. Onhan Kerava synnyin kaupunkini siksi siellä viihdyin ja näin kunnon pelimiehiä ketä on ikäväkin minulla ollut. Nyt on surua ilmassa kun kuoli neljän perheen veljesparit ihan lähiaikoina.

Ei kommentteja:

Alfa ja Omega

Hienoa näin kelan sivulta että tulee takuueläke jo huomenna 19.6.2025 helpottaa se taas elämääni. Menee vaan taksille iso raha siitä takuueläkkeestä.

Lähettäisi nyt taksi minulle tietojaan että voin maksaa sille kyydin hyvinkäältä. Katsotaan nyt minkä rahan se pyytää minulta annoinhan jo 4...