lauantai 21. elokuuta 2021

Taas lusittu tätäkin päivää hupia kiinni ollen. Mutta kun ei minulla ole asuntoa pitää minun kitua täällä hullujen huoneella. Meneehän se elämä näinkin omalla painollaan ja kun olen niin hörhööntynyt pitkään kiinni oltuani.

Olisinhan varmaan päässytkin jo pois jos olisin taas pelleillyt niin kun monesti hoidossa ollessani, viinapirun riivatessa minua. Olen vaan esittänyt tervettä olen niin suuri näyttelijä, pystyn esittämään mitä vaan skitsoa, maniaa, psykoa, masentunutta mikä toki olenkin ollut monesti elämän raadollisuuden takia, sotaa ja kauhua jatkuvasti maailmalla, syyriassa lapset itkee minä itken täällä suomessa. Onneksi on hyvä omahoitajani J. töissä sain sille purkautua, kahden naispotilaan vittumaisesta käytöksestä minua kohtaan. Toki tuli kummatkin pyytämään anteeksi käytöstään mikä hyvä olikin, kun en väsyneenä jaksa mitään ylimääräistä ottaa vastaan keneltäkään. En todella halua olla kenenkään kanssa riidoissa, mutta on ikävää kun läsyttää toiset paskaa hoitajille ja nämä toiset on niin idiootteja, että varmaan kirjoittavat siitäkin raporttejaan. On todella vaarallista yhtään kenenkään minusta mitään kirjoitella varsinkaan jos ei ole mikään älyn jättiläinen hoitajana. Tietäähän sen mitä paskaa kirjoittelevat minustakin varmaan kun rutisen pakkolääkityksistä ja pakkohoidoista. Pitää taas tilata kaikki minusta tehdyt raportit näen taas mitä kirjoittelevat. Kumma vaan kun hoitajat sanoo että lääkäri määrää. Miksi sitten sanoi osasto 30 venäläinen mieslääkäri palaverissamme että määrää hän minulle hoitajien puheilla LITIUMIN minkä pitoisuuden nosti lääkäri 1800 mg. Mikä on kuulemma ihan myrkytysmäärä. Ja lukekaa miten sairaaksi tulin siitä myrkystä. Pari vuotta kiduin pahasti jo siksi kun pelkäsin että sairastun pahasti myrkyistään ja vielä venäläinen lääkäri. Miksette tee mitään amerikka hoitakaa nämä suomalaisetkin kuriin ja herran nuhteeseen myrkyttämisestäni. Isoisäni Toivo Hyvönen lunasti kädellään maan minullekkin miksi saan tämmöistä kohtelua ja vielä ottaa suomalaiset saatanat venäläisetkin siihen myrkyttämiseeni mukaan lääkkeillään. Puhun myrkyttämisestä mitä tämä on kun sairastutettiin minut litolla. Miksi kysymme sitä vaan koko linnojen mafiani ja se jengi on laaja. Olemme ihmetelleet miten tässäkin talossa paapotaan huumeväkeä, saavat ne heti lupia itselleen vaikka huumeista ovat kiinni jääneet. Hatkaritkin pääsevät siviiliin aika äkkiä talosta. Mikä tässä mättää onko niin kun yksi iso kaveri sanoi osastolla 30 että huumeväkeä on yli 90% talossa ja meikäläisillä kiillottaa henkilökunta kilpeään. Kun minä en koskaan ole kovia huumeita vetänyt. Pilvestäkin JUMALANI MINUT PYSÄYTTI ÄIDIN SANOMALLA KUUMALLA KIVELLÄ OLI KUUMA KIVI PÄÄLLÄNI JO SIIHEN LOPPUI PILVEN POLTTELUT MINULTA. Aurinko ei montaa kertaa varoittele se on parempi uskoa kerrasta. Ketkä sen läheisyyden ovat kokeneet. Minä en viihdy täällä ohkolan sairaalassa kun ei ole kun osaston 60 tuttuni JUMALAN OMA sen osoitti jo se kun mustassa saaressa meni kaverini yli aidan. Kokeilin aidan reikiä minä en saanut edes sormiani mahtumaan reikiin. Ja tämä kyseinen kaveri M.K siitä vaan pomppasi yli. Ne on semmoisia JUMALAN PIENIÄ IHMEITÄ.

Ei kommentteja:

Alfa ja Omega

Päivä mennyt mukavasti jumittaen huomenna onneksi tulee takuueläke. Alkaa elämä taas kun vähän rahaa saan menee vaan maksuihin rahojani. Vuokraan pitää nyt paneutua on niitä kolme pystyssä.

Ihmettelen miten voi olla vuokria rästissä, kun olen sitä mukaan maksanut kun vuokria on tullut. Sekoitti vähän kun tehtiin vuokrasopimus ma...