keskiviikko 4. elokuuta 2021

Tutkivat älyäni terabeutin voimin tänäänkin oli meillä sen kanssa kirjallinen tehtävä mikä meni minusta aika hyvin. On terabeutti pitänyt minulle muutamat älykkyyttä tutkivaa tehtävää.

Olin aika väsynyt tänäänkin harmi niin olisin vieläkin paremmin suoriutunut tehtävästä levänneenä. Yleensä aina kun on minulla seuraavana päivänä ohjelmaa nukun hyvin edellisyön. Mutta nykyään olen ollut taas väsynyt menen kyllä aikasin nukkumaan mutta herään kanssa aikasin. Nukun kyllä yleensä kun vaan maltan mennä sänkyyn, ja herätykseni jälkeen aamusta, menen monesti uudestaan nukkumaan ja nukun hyvin. Saan unen helposti illasta pari minuuttia niin olen unessa. Melko normi tunnit tulee minulle unta yössä pari kertaa herään kuselle kiitos venäläisen mieslääkärin osastolta 30 kuka minulle LITIUM 1800 mg lääkkeen määräsi ja sainkin siitä nefrogeeninen diabetes insipidus vesitystaudin mikä kusettaa nykyään öisin. Sanoi kyllä lääkäri että laittaa minulle liton suomalaisten hoitajien puheilla. Miten sitten onkaan oliko venäläinen lääkäöri niin juoni että pesi kätensä jutusta siirtämällä pallon suomalaisille hoitajille. Huijattiin minua osastolla 30 koko ajan puhuivat että otetaan minusta kusi ja verikoetta jatkuvasti. Kumma vaan kun sain lohjan sairaalan osastonylilääkäriltä S,V kirjallisena noi kyseiset taudit. Myös TSH kilpirauhas arvot olleet vuosia koholla. Miksi sitten kehuivat suomi hoitajat minusta otettavan verikokeita ikään kuin tahallaan halusivat minut siarastuttaa. Kun kehui vielä nuori hoitaja osastolla 20 että näkevät he suoraan tietokoneelta labrojen tulokset. Silmät meni huonoksi verenpainelääkkeestä samaan aikaan meni silmät kun lääke määrättiin. En olisi millään suostunut ottamaan verenpainelääkettä ilman lääkärin ja minun keskustelua. Emme olleet osaston lääkärin kanssa sanallakaan puhuneet verenpaineistani. Miksi näin voi olla ohkolan sairaalassa mitä tämä kaikki tarkoittaa huume väkeä täällä paapotaan pääsee hatkaritkin siviiliin ja huume väki etenee hoitokoteihin. Nyt on ollut rauhallisempaa huume touhut ehkä siksi kun sanoin osastolla 30 että jos se jatkuu tilaan huumeyksikön taloon. Minua niin paljon vitutti kun minua ratsattiin jatkuvasti vaikka henkilökunta tietää minut huumevastaiseksi. Ei ole vitunkaan väliä jos vetävät kunhan ei minun hyvinvointiani rasiteta mitä tämän talon touhut oli. Hämmentelee huumeväki osastot ihan sekasin vetämällä kamaa talossa. Vessan ovet kiinni osastolla 30 yön yli yhden pennun takia hämmenteli se huumeiden kanssa. Osastolla 20 viron pamppu halusi nähdä munanikin, sanoin pellelle että tässä on interpol mukana vielä tekin pyllistätte. Heitin vaan lonkalta jutun mutta eikö Interpol iskenytkin suomessa. Minä tiedän jo äidin maidosta mitä on OMERTAN LAKI mutten saatana anna huumeväen rasittaa elämääni missään muodossa talossa tai siviilissä. On tämä vapaaehtoinen lusiminen jo niin rankkaa, pahoissa myrkky lääkkeissä pitivät vuosia. Minä en keneltäkään huumepelleltä ota piikkiä pois se on muiden asia ja toki JUMALAKIN TEKEE TYÖTÄÄN JOS VAAN SEN VOIMAN JA RAKKAUDEN OSAA OTTAA VASTAAN. Minä olen kaikkeni yrittänyt saadakseni edes jengistä yhden raitistumaan. Meni minulta rahani ja terveyteni niitä autellessani. Tämmöinen saatanallinen reissu jo kolmatta vuotta kidutettavana ollen mitä on tämä pakkohoito ja pakkolääkitys. Minua on pyydetty sotaankin mukaan pahoihin järjestöihinkin. Minä lupaan palvella sitä isäntää kuka minua auttaa.Lukekaa miten jouduin hupia jorviin kidutettavaksi koppiin ja jatkui kiduttamiseni kellokosken siaraalassa ja vielä täällä ohkolassa pelästyi varmaan jotkut tahoa kun sairastuin pahasti moniin juttuihin. Viimenen oli kova verenvuotoni nenästäni mitä ei peijas saanut kuntoon rikkoivat vaan nenäni rustoa rikkoen. Sain hyvän avun vasta seuraavana päivänä meilahden sairaalassa.Olen kysynyt monelta lääkäriltä ja hoitajalta mitä ne tekivät nenälleni peijaksessa. Sattui niin saatanasti se operaatio, osaston 20 naislääkäri E.E sanoi vaan että menivät ne rustosta läpi. Minä luulin niiden tekevän lobotomiaa minulle.En edes omakannasta löytänyt tietoa nenäoperaatiosta. Tarvitsen lääketieteellistä ja juridista apua. Taistelussani saatanoita vastaan. Mikä on lääkäreiden vannoma Hippokrateen vala kysynpä sitä vaan.

Ei kommentteja:

Alfa ja Omega

Muuten hyvällä fiiliksellä laskut vaan painaa päälle. Nukuin vielä aamusta pienet tirsat, kohta kaupalle ostoksille. Ruokaan pitää panostaa kunnolla.

On kummasti vuokria pystyssä kolme kappaletta. Soitan seurakuntaan diakonille, jos ne avustaisivat sieltä minua. Soitan myös vanhusten neuvo...