keskiviikko 29. syyskuuta 2021

Aamun avaus tuli minulta vähän tiukkaakin tekstiä aamusta mutta miksei totuutta saa tuoda esiin. Kävin salilla aamusta tein tiukan treenin monia liikkeitä tehden melko nopealla tempolla.

Olin salilla noin 45 minuuttia tehden treenit nopealla tempolla eli superina en paljon taukoja pitänyt. Aloitin penkillä lämmittelyjä siitä taljoja sekä käsipainoilla hauista sekä olkapäitä myös levityksiä tein. Vatsaa jalkojen nostoja telineessä parit sarjat sitä. Oli taas hyvä treeni tuli todella hyvä olotila siitä jumpasta. Perjantaina on taas treenipäivä. Uudessa paikassa olisi myös punttisali. Menen sinne jos siellä ei tarvitse lääkkeitä syödä eikä ole siellä pakkotöitä. Olen työni kyllä tehnyt näissä laitoksissa. Ilmasta työtä olen tehnyt monessa paikassa saanut olla putsaria, tiskaria, urheiluvetäjää, palomiestä, ja vaikka mitä.Lukekaa tekstejäni olenhan paljonkin kirjoitellut näistä paikoista. Nyt lähden syömään tulee ruoka aika juuri kohta palaan asiaan myöhemmin. Siunausta tällekkin päivälle lukijani.

Ei kommentteja:

Alfa ja Omega

Yöllisen herätykseni jälkeen nukuin vielä kello 7 asti. Hyvää tekee kunnon yöunet hermo lepää kunnolla.

Todella hyvä fiilis kun olen alkanut nukkumaan kunnolla. Hermo je koko kroppa ja pääkoppa lepää kunnolla. Harmittaa vaan rahattomuus minua k...