perjantai 24. syyskuuta 2021
Hyvä päivä on ollut tänään omahoitaja J. sai jonkun landella olevan paikan mihin menemme tutustumaan 11.10.2021. Menen semmoiseen paikkaan missä ei pakoteta lääkkeitä syömään.
En todella mene paikkaan missä pakottavat taas lääkkeitä syömään. Tulisi nyt tuttuni minua tapaamaan sillä on asuntovälitystä mutta tuntuu Seppo minua välttelevän. Itse se sanoi että olisi mukava tavata pitkästä aikaa. Nuorena ajelimme pyhimys volvolla ruotsissakin, piti minun jäädä ruotsiin Eskilstuunaan mutta kun hain volvolta töitä näki haastattelija rauhankyyhky tatuointi kuvani ranteessani, kysyi se olinko linnassa ollut sanoin olleeni yhdestä nyrkkitappelusta. Siihen tyssäsi volvolla hommat ja otin likööriä ja lähdin ruotsista pois uskovaisten bussilla.
Olisihan ollut elämäni toisenlaista kun olisin saanut jäädä Ruotsiin Hankkioiden perheeseen. Uskovaiseen hienoon rauhan perheeseen kun omassa perheessäni juotiin ja tapeltiin. Isä oli selvänä hyvä Isä mutta se saatanan viinapiru sitä riivasi pahasti, silloin kun sille huikka hirtti päälle. No olihan isäni vuosia raittiina ekan retkahduksensa jälkeen mistä äitini eron ottikin. Mutta äiti menikin ihan sokkiin kun isäni raitistuikin lopullisesti ja otti isä nuoren naisen Tarjan itselleen kaveriksi.
Minuakin on viinapiru riivaannut kovasti mutta noin 13 vuoden hupituomiollani hävisi se piru päästäni. Otin toki konjakkia huumepoikien kanssa asuessani kun en jaksanut sitä niiden huumetouhua, jatkuvaa vetämistä niillä oli. Onhan hienoa että on minulla noin hyvä toinen omahoitaja J. se saa jotain aikaseksi asioitteni hoidossa. Se ei ole koko päivää tietokoneella niin kun tuntuu määrätyt hoitajat melko tarkkaan olevan.
Hoiti omahoitaja J. minulle talosta maksusitoumuksen kenkiin sain kahdet hyvät kengät. Ja sukkia ostin myös toki sain jo aikasemmin 200 euron maksusitoumuksen mitä jäin 120 euroa käyttämättä sanoivat ettei sitä enään voi käyttää. Minä kun häivyn niin pitää tavarani mahtua rinkkaani. On vaan kertynyt monta säkillistä minulle tavaraa vaatetta ja kenkiä on nyt minulla monet parit.
Harmittaa kovasti kun jäi Keravan huumekämppään kaikki tavarani telkat radio ihan kaikki muistoni kidutus vuosiltani. Noin 13 vuotta meni paskoissa paikoissa minulta elämästäni hukkaan. Kostoa kaikille sillä olen jaksanut vihamieheni sortuvat yksi toisensa jälkeen. Minä nautin toisten kuolemasta mutta olenhan kuoleman kauppias hautausmaan mies. Kuolee ihmiset viereltä yksi jos toinenkin se on JUMALANI tahto kun ette minusta ole koskaan välittäneet. Ei tule minullekkaan ihmmeemmin itku kuolemastanne.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Alfa ja Omega
Yöllisen herätykseni jälkeen nukuin vielä kello 7 asti. Hyvää tekee kunnon yöunet hermo lepää kunnolla.
Todella hyvä fiilis kun olen alkanut nukkumaan kunnolla. Hermo je koko kroppa ja pääkoppa lepää kunnolla. Harmittaa vaan rahattomuus minua k...
-
Kaiken alku Ollakko vai eikö olla siinäpä kerrassaan kysymystä. Muna vai kana iäisyys kysymys. On vaikea aloittaa tarinaani tämän pitkän maa...
-
Hyvin meni nukkuen yö hiljasuutteen asti. Menin nessille mikä ei maistunut kun ei ollut edes maitoa. Olen puhunut porukalle että vaatisimme...
-
Menin nakkikioskille illalla myöhään puhutin myyjää Hilleviä kuka olisi sopinut minulle ikänsä puolesta äidiksi. Antoi Hillevi minulle pime...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti