torstai 23. syyskuuta 2021

Kiitoksia omalle hoitajalle J. kun on asiani mennyt eteenpäin kunnolla. Sitä kun löytää ymmärtäväisen hoitajan kenellä on hyvä sydän ja äly pelaa. Saa siinä itselleen rauhan.

Toivotaan nyt että saamme minulle mieleisen mestan uskovaisen missä ei lääkkeitä pakoteta syömään. Kun en ole mielisairas olen alkoholisti keneltä on viinapiru kuollut päästä. En ole syönyt monessa paikassa lääkkeitä vaan sylkenyt ne pois. Kumma vaan kun ovat henkilökunta pitänyt minua terveenä kun ovat kuvitelleet minun syövän lääkkeeni. Eikö se olekkin lukijani ristiriitanen asia miksi siis söisin ja miksi sitten ovatkin alkaneet minua painostamaan hoitajat kun on lääkäri ottanut listoilta lääkkeet pois. Mikä helvetin piru on hoitajillakin ja lääkäreillä että pitää sairastuttaa minutkin lääkkeillä. On ihan paska puhetta ihan ylilääkärin kuittaukset että olisin vaarallinen itselleni ja muille. Olen ollut 12 kertaa linnoissa ja kymmeniä kertoja muissa mestoissa eikä ole minulle koskaan ollut mitään hankaluuksia kenenkään kanssa. Tällä reissullani on pari tyyppiä aloittanutt kiusaamiseni valehtelemalla minun päälleni asioita. Mutta nekin olen kuitannut hulluudne piikkin tyypeillä. Ja puhumalla kaikki oman hoitajan J. kanssa sekun minut tuntee parhaiten talossa. Nyt lähden ruokatilaa kohti alkaa kohta iltapala, piti minulle tulla omahoitajan tilaamat jäätelöt ja jugurtit, muttei ollut tullut vielä ruokailuun ne. Katsotaan nyt tuleeko illaksi ne minulle. Kun en voi syödä kiinteää ruokaa poistetun hampaan takia. Enköhän jo huomenna pysty syömään jotain enhän voi olla ihan syömättä. Olen kyllä pieni ruokainen syön pieniä vegaani annoksia. Silti on painoni noin 100 kiloa hyvä niin kun lihas painaa enemmän kun läski.

Ei kommentteja:

Alfa ja Omega

Päivä mennyt mukavasti pihalla oli porukalla kahvi ja pulla tarjoilu. Minäkin sain vaikka ilkimys varmaan olenkin kun ryyppäsin mitä pyydän anteeksi mutta herkkänä retkahdan helposti.

Olen pyytänyt talon väeltä anteeksi mutta toiset eivät tunnu antavan, näin kuulin ihmisiltä. En vaan ymmärrä mitä pahaa olen tehnyt heille, ...