sunnuntai 19. syyskuuta 2021

Päivä lähtenyt hyvin menemää vaikka väsyttääkin minua kovasti. Kävin kylillä kaupoilla teki hyvää vähän taas liikkua talosta ulkona.

Ottivat minulta pois Vitaepron kovan nenä verenvuodon jälkeen, mitä ekaksi hoidettiin Peijaksessa mistä en apua saanut, vaan mentiinkin seuraavana päivänä ambulansilla Meilahteen mistä avun sainkin heti, tuli siellä kolme sisar hento valkoista ja hoitivat minut hyvin. Olen ajatellut johtuuko väsymykseni Vitaeorn lopetuksen takia. Toki olen heräillyt öisin monesti, kusihätä herättää minut monesti yöllä. Nyt menen nukkumaan pienet päikkärit palaan asiaan myöhemmin kirjoittelen sitten lisää. Jos vaikka alkaisi runosuoneni kukoistamaan ja tulisi mielekästä luettavaa, taas teille ketkä luette tarinoitani. Tekisi mieli kyllä lähteä M.K.kanssa ulkoilemaan on sillä puoli tuntia pari kertaa päivässä. Kun se hatkasi täältä sairaalasta mutta on se taas saamassa lupiaan takasin. Minulla on ollut koko ajan lupani vaikka sanoikin osaston 20 mieslääkäri I.T. että annnan lompakkoni ja korttini sekä passin heille saan silloin pitää lupani. Sanoin sille lääkärille että tämä on luottamustehtävä, siihen sanoi lääkäri että pidä sitten lompakkosi ja paperisi. Ja siitä jatkui lupani enkä ole luottamusta pettänyt. Pitäähän se näyttää että on alkkikset reiluja ja rehellisiä. Verrattuna nistin paskoihin ketkä ovat sekoittaneet osasto 30 ja osasto 20 huumeillaan sekoilemalla. Sekoittaa pari nistiä koko osaston ilmapiirin sekasin valehtelee ne vielä niin paljon. Sama kun osaavat ne manipuloimisen saa ne hoitatkin puhutettua puolelleen. Mätänee nistit paskoista huumeistaan siviilissä oli pari kaveria keitä hoidin toisella mätäni käsi ja toisella jalka. Mutta kaikki työni oli turhaa eivät kaverit parantaneet tapojaan. Meni minulta rahani ja terveyteni niiden kanssa touhutessani. Lukekaa olen paljon kirjoitellut porukoista.

Ei kommentteja:

Alfa ja Omega

Yöllisen herätykseni jälkeen nukuin vielä kello 7 asti. Hyvää tekee kunnon yöunet hermo lepää kunnolla.

Todella hyvä fiilis kun olen alkanut nukkumaan kunnolla. Hermo je koko kroppa ja pääkoppa lepää kunnolla. Harmittaa vaan rahattomuus minua k...