torstai 21. lokakuuta 2021

Kävimme kellokosken hammaslääkärissä kolmen potilaan ja kolmen hoitajan kanssa. Hukkareissu kun ei se tehnyt tuohon eteen kruunuja paikkasi vaan kaksi reikää hyvä sekin oli.

Minulle olisi ollut tärkeimmät noi etuhampaat kun on rumaa kun ei ole kunnolla hampaita edessä minulla.Pystyin syömään niillä kaikki kovatkin, omenat sun muut veti eka lääkäri edestä edelliskerralla yhden pois kun ei siihen enään saanut tehtyä hammasta, kun oli siinä juurikin irti. Oli reissumme harjoitus reissu, alkaa meillä kaikilla hammashoito kellokosken hammaslääkärissä. Otti ne vissiin aikaa kauan menee meillä kolmella hammaslääkärissä. Koko talo kuulemma käy läpi saman reissun. Hyvä että paikkasi hammaslääkäri heti ekalla käynnillä pari hammasta minulta. Ei ollut minulla kun kaksi reikää mitkä se paikkasi samalla käynnillä. Nyt menee kuulemma hammaslääkärin mukaan pari vuotta seuraavaan käyntiin. Sossumme kyllä sanoi ulkona sen nähdessäni, että tilaa yksityiseen hammaslääkäriin aika jos ei kunnalliset minua hoida kuuluu sen talo maksaa. Olisipa ihana oma hoitajani vielä talossa niin varmaan onnistuisi minulle hammaslääkäri yksityiseltä. Se kun sai paljon asioitani menemään eteenpäin. Mutta hyvä oli että pääsi fiksu ja filmaattinen oma hoitajani J. muihin hommiin, ei tämmöinen paikka anna mitään sille. Meni se saattohoito hommiin, rankkaa on sekin duuni mutta sillä päällä ja sielulla se kyllä pärjää siinäkin hommassa. Harmi kun en tiedä naisen nimeä kehaisisin sitä teksteissäni, kun oli se kymmeniin vuosiin ainoa hyvä hoitaja, sillä pelasi pää ja sydän sillä oli paikallaan. Pystyin sille puhumaan, ainoana hoitajana vuosia kellokoski ohkolassa olleena. Se tiesi minut täyspäiseksi kun olin niiden kotitaloon laittanut aikoinaan kolmosantenninkin. Oli vaan minun huoltoni lehdessä siihen aikaan, kun aikaamme edellä olimme viisaan huoltomiehemme Jarmo Salonrannan kanssa, kuka ekana minulle ehdotti antenni hommia. Ruuvasínkin antenneja monta vuotta eräänkin antennin ehdin asentaa suomessa. Oli kolmosantenni niin tärkeä jengille kun uutta se oli siihen aikaan. Olen laittanut kellokosken sairaalaankin kolmosantennin, laitoin sen siipimuttereillla parvekkeen kaiteeseen kiinni, ja koaksikaapeli parvekkeen oven kautta sisään. Oli se niin villitys silloin että halusivat hoitajatkin nähdä kolmoskanavaa. Piti minun katsoa kartasta missä näkyi kolmonen ei se alkuun näkynyt joka paikassa oli ympyröity karttaani näkyvyys alueet. Espoon lähettimestä tuli ensimmäinen lähetys.Siitä se laajeni ympäri suomen oli se hyvä pisnes minulle, toki pahoilla katoillakin tuli niitä asennettua talvipakkasillakin. Oli minulla monesti kaveri apuna sain otettua kahden miehen tunnit siinä duunissa ei kukaan koskaan mitään nipottanut vaikka en ihan halpa mies siinä duunissa ollutkaan. Mutta jengi oli valmis maksamaan niin uusi villlitys se oli että monet sen antennin halusi. Että kyllä tässä on muutakin tullut tehtyä kun laitoksissa olla. Linnoissa meni vuosia oli se elämäni parasta aikaa vaikka nykyään varmaan jengi lusii kituen kun ovat linnat täysin pilanneet jengi itse. Riihimäen keskuvankilassakin liikku todella vähän huumeita jonkun pillerin joku silloin tällöin söi muttei mitään häiriötä siitä ollut koskaan. Olimme koko taloa yhtä aikaa kesäulkoiluissa pelasimme kaikki kongit fudista minun pitämällä pallolla kun tunsi minut kundit kenkä Keravana. Ja tiesivät minun aina tulevan ulkoiluihin palloni kanssa. Olin vankiohjaajan tittelilllä lusimassa vedin A ja B ryhmien koriksetkin vintin aulassa pelasimme kolmimiehisin jengein oli kenttä niin pieni mutta tiukat matsit sielläkin pelasimme. Pamput eivät koskaan jääneet meitä vahtimaan kun tiesivät minut ja jengin minua kuuntelevan. Sanoin vaan pojille että koris on herrasmiesten peli. Ja kuri pysyi talossamme linnani on kotini.

Ei kommentteja:

Alfa ja Omega

Muuten hyvällä fiiliksellä laskut vaan painaa päälle. Nukuin vielä aamusta pienet tirsat, kohta kaupalle ostoksille. Ruokaan pitää panostaa kunnolla.

On kummasti vuokria pystyssä kolme kappaletta. Soitan seurakuntaan diakonille, jos ne avustaisivat sieltä minua. Soitan myös vanhusten neuvo...