sunnuntai 28. marraskuuta 2021
Taas me JUMALAN omat veimme bingon nainen T. lähti hakemaan kahvipakettia ja minä keksipakettia. Ja molemmat saimme mitä haimme ensimmäisen bingon vei nainen ja minä seuraavan.
Vein viimeksikin bingon ja keksipaketin lähdimme hakemaan naisen T. kanssa se kahvia ja minä keksiä kumpikin saimme omamme. On nainen T. jonkunlaisessa uskossa vetää se kyllä röökiäkin ja muutenkin se tekee hullun temppuja rikkoo se telkatkin, niin että joutuvat laittamaan telkan ruudun päälle suoja pleksilasin. No se on hänen uskoansa hyvä niin jos se helpottaa oloaan. Voittaa se kyllä monesti bingon ja saa aina kaipaamaansa kahvia. Sillä on aina tuska kahvista että se sillä pitää riittää.
On sillä usein hyvä tuuri sama on sillä jatsi noppapelissä saa se usein Jazin eli parhaan pelin. Olisiko JUMALAN voimassa voitto aina minulla ja naisella kun muita ei täällä uskossa olekkaan. Minä nyt olen ollut aina omalla tavallani uskossa. Hakenut sitä viimeistä kipinää. Mutta elin nuoruuden hurjuudessa ryypäten ja pilveä poltellen ja toki olin väkivalta miehen maineessa. Linnoissa ei ollut koskaan mitään väkivaltaa minulla eikä monissa muissakaan laitoksissa ollen, olen ollut viinan takia kellokoski ohkolassa yli 40 kertaa sekä viinan takia 12 kertaa linnoissa ja työsiirtoloissa.
Koskaan minulla ei ole selvinpäin sattunut mitään. En ole koskaan edes kouluissa joutunut tappeluun. Vaikka nyrkkeilyhanskat löin käteeni alle kymmenen vuotiaana. Vähän opetin poikia painimaan kouluissa emme muksineet toisiamme. Me niin sanotut isot pojat pidimme kurin kouluissa, missä monessa olinkin ei koskaan ketään niihin aikoihin kiusattu.
Ihmettelen mihin on menty nykyään kun koulukiusaaminen on niin yleistä Kotoa kasvatus pitää lähteä. Mihin on kotiolotkin menneet nuoriso riehuu kadulla. Kyllä on mennyt elämä pieleen kohdallani ovat saastat pilanneet elämäni täysin. En odota kun maailman loppua kunhan nyt tulee koronan kuudes aalto alkaa varmaan jengiä kaatumaan urakalla. Menette kaikki helvettiin koksia lapioimaan. Olihan minulle elämässäni kerrankin mukavaa kun oli minulla perintörahojani laittaa menemään. Oli niin mukava olla suosittu ja pidetty ihminen kun minuklla rahaa oli. Mutta kun rahani loppuivat alkoikin taas minulla helvetti. Potkittiin ja kiristettiin minua niiden taholta keitä yritin saada huumeista eroon. Syötin juotin poikia ostin pyörän ja tabletin kemin pojalle. Kaikki ne laittoivat menemään huumeisiin varmaankin.
Ja jouduin taas kidutettavaksi syyttömänä selkin samarian pisaran juopon kokin takia lukekaa olen kirjoitellut siitäkin paikasta paljonkin miten minua sielläkin kusetettiin mukamas uskovainen paikka kaikkea muuta juopon kokin taholta ainakaan. Talo kuulemma oli myynnissä ja juoppo kokki sekoili jatkuvasti. Poliisia ja ambulanssia soitteli se jatkuvasti itselleen. Pahin oli kun iso Antti kävi nuorta poikaa kurkusta kiinni silloin vähän pillastuin sille sekopäälle ja ärähdin en muista muuta. Siitä Lohjalle putkaan ja seuraavana päivänä alkoikin kiduttamiseni jorvissa kolkossa kopissa. Lukekaa miten JUMALA oli läsnä sielläkin minua. Jorvin kiduttamiseni jatku kellokoskella semmoisissa myrkyissä etten tiennyt mistään mitään menin yöllä toisten huoneisiin olin niin mömmöissä. Sama jatkui ohkolassa käyttäen venäläisiä lääkäreitä minut sairaaksi lääkitsemään. Miksi luopiot maanpetturit näin teette minut soturin sairastuttivat lääkkeillä. Olenhan paljon kirjoitellut asiasta miten sairaaksi nämä minut tekivät.
Olen ollut sama ukko koko reissun ajan mutta nyt ovat alkaneet minua pois työntämään. Mutteivät päästä minua kuulemma omaan asuntoon vaan johonkin valvottuun paikkaan missä joutuisin syömään lääkkeitä. ISOISÄNI LUNASTI MAAN MINULLEKKIN KÄDELLÄÄN. Meitä sotureita vielä pannaan venäläiset lääkitsemään missä helvetissä me menemme. Kumma vaan kun meidän palaverissamme venäläisen mieslääkärin ja kolmen suomihoitajan kanssa sanoi venäläinen mieslääkäri että määrää hän minulle LITIUM lääkityksen minkä pitoisuudet se nosti ihan 1800 mg. Määrää se sen lääkityksen kuulemma suomi hoitajien puheilla.
Miksi näin on miksi olette maanpetturit suomenkin myyneet. Ennnen sanottiin suomi suomalaisille. Suomi ensin sitten muut mutta mihin onkaan tässä menty. Kun olisikin PRESIDENTTI KEKKOSEN AIKAA OLISIHAN TÄÄLLÄ ERI KURI JA HERRAN NUHDE. Miksi helvetissä pitää olla joku marionetti keulilla. Kaikissa pippaloissa se pyörii maailmalla mutta kun tässäkin maassa on monella asiat perseellään. Onneksi on minulla aina ollut välit kunnossa ulkomaan porukoihin. Kumarranhan MEKKAAN KOHTI JUMALA ON SUURI.Raamattukin on kyllä tuttu osittain.Uskon yhteen JUMALAAN.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Alfa ja Omega
Yöllisen herätykseni jälkeen nukuin vielä kello 7 asti. Hyvää tekee kunnon yöunet hermo lepää kunnolla.
Todella hyvä fiilis kun olen alkanut nukkumaan kunnolla. Hermo je koko kroppa ja pääkoppa lepää kunnolla. Harmittaa vaan rahattomuus minua k...
-
Kaiken alku Ollakko vai eikö olla siinäpä kerrassaan kysymystä. Muna vai kana iäisyys kysymys. On vaikea aloittaa tarinaani tämän pitkän maa...
-
Hyvin meni nukkuen yö hiljasuutteen asti. Menin nessille mikä ei maistunut kun ei ollut edes maitoa. Olen puhunut porukalle että vaatisimme...
-
Menin nakkikioskille illalla myöhään puhutin myyjää Hilleviä kuka olisi sopinut minulle ikänsä puolesta äidiksi. Antoi Hillevi minulle pime...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti