keskiviikko 15. joulukuuta 2021

Aikainen herätykseni yöllä siitä vielä nukkuen kello 4.40 asti. Kummasti olen heräillyt nykyään jo yöllä toki menen yleensä nukkumaan vielä yöllä uudestaan.

Nukahtelin pieniä tirsoja vielä aamuun asti hyvä niin on pitkät nämä aamun tunnit aamupalaan asti mikä näkyy olevan kello 7.45. Onkin jo nälkä minulla kun ei ole täällä niin kun oli ohkolassa, saimme siellä viellä iltahedelmän kello 20 maissa mikä pitikin nälän tunteen loitolla aamuun asti. Sai Ohkolassa yleensä pari hedelmää yötä vasten mikä olikin hyvä ei tullut nälkä siinä aamua odotellessa. Täällä tulee aika pitkä aika iltapalasta aamupalaan. Onneksi on kauppa lähellä taloamme ei tosta ole varmaan kauppaan kun 200 metriä. Kunhan nyt saisin rahaa jostain, tulee onneksi työraha Ohkolan ulkotöiden keittiön hommista minulle. Tulee liksa vissiin 20.12.2021 hyvä niin saa taas herkkuja ostaa kaupasta. Katsoin verkkopankilla tilini tiedot oli siellä noin 5 euroa, en näin pienissä rahoissa ole ollutkaan aikoihin kun nykyään olen. Laskuja tulee laskujen perään tuli hovioikeudesta monta tonnia 14 vuotta vanhoja laskuja kumma ettei edunvalvonta ole niitä hoitanut.Kun se minulle vääryydellä laitettiin kusetti minua Lassilan sossu Nurhonen pahasti. Isäni isolla työllä ansaitsemansa perintö rahani vietiin kaikki edunvalvonnan ja rosvojen toimesta. Kyllä alkoi muija Hyvinkään maistraatissa piipittämään että nyt se edunvalvonta puretaan kun hän näkee minut siinä paikalla. Sanoin muijalle ettei tämä tähän jäänyt valvonnan perut kun tilini on lypsetty tyhjiin. Miksihän minua kusetettiin joka taholta pahasti, luulin eduvalvontaa rehelliseksi mutta mutta miten vääryydellä se laitettiin minulle kuukauden vuokrarästien takia. Olisin voinut vuokraisännän kanssa sopia asian, kun olin perintöjä saamassa hyvin. Nyt pitäisi saada vaan kostettua kaikille minulle vääryyttä tehneille rankemmalla tavalla rosvoille ja muille ketkä rahani veivät. Tilille pitäisi saada vedettyä väärin tekijät, koko yhteiskunta pitäisi saada tilille vedettyä. Hoitovirheestä sairaanhoito tilille vedettyä. Samaria myöskin kun piti paikan olla selissä raitis talo. Olikin pisara yhteisön kokki sekopää juoppo rahalla voisivat selvitä asiasta. Kyllä laki löydetään kaikille jostain päin maailmaa. Kohta onkin onneksi aamupala on minulla jo nälkäkin, olisi nyt puuroa mehukeitolla sekä leipää. Kumma vaan kun alkoivat henkilökunta piipittämään minun vegaani ruuan kalleudesta sovittiin sitten kasvis ruuasta minulle. Helvetti tämmöinen talo ja tinkivät jostain ruuasta kummaa on touhu heti alkuun. Kirjoitan anonyymeistä enkä ole tämän talon nimeäkään maininnut. Onhan tämä nyt parempi paikka kun Ohkolan hullujen huone. On sekin talo pilattu täysin valehtelua kieroilua ja kaikkea muuta, huume ongelma talossa oli väkivaltaakin esiintyi, mitä ei ole koskaan ollut yli 40 kertaa kellokoskella olleena. Huumetouhua oli loppui se vissiin kun ärähdin porukalle yhteisökokouksessa siitäkin asiasta. Minua harmitti kun minua ratsattiin jatkuvasti vessan ovet olivat yön lukossa jouduin kusemaan pyykki ämpäriini. Kumma jos eivät tajua miten olen vastaan huumetouhua tämmöisessä yhteisössä kun menee kaikki ihan sekasin kun muutamat huume päissään pörrää. Me herkät ihmiset kärsitään pahasti huume sekoiluista. Yksi mätä omena pilaa koko korin.

Ei kommentteja:

Alfa ja Omega

Puolen tunnin päästä on iltapala tulisi hyvä iltapala.

 Sain säädettyä hiiren toimintaa nopeutin sitä huomattavasti, on se nyt parempi nopeampana. En tiedä miksi hiireni oli hidastunut niin paljo...