keskiviikko 1. joulukuuta 2021

Huomenta maailma olihan taas minulla katkonaiset yön unet heräten monta kerta yössä. Aamusta kello 5.15 viimeisen herätykseni jälkeen sellijumppia tekemään siinä heräten kunnolla.

Menin nukkumaan aikasemmin illasta toki 22.15 mutta aikasemmin kun monena muuna iltana. Heräsin tasan kello 1 kuselle ja siitä takasin nukkumaan ja heräten vielä pari kertaa mutta sitten nukuin kello 5.15 asti aika hyvin levänneenä. Kävin äsken potilaskeittiössä kun se aukesi kello 6 kauramaito hopeateellä. Kun ei minulla ole teetä eikä kahvia kaikki on minulta loppunut. Ei ole edes hunajaa minulla, olen sitä saanut nykyään keittiöltä otettua sen mitä olen tarvinnut. Säästän siinäkin hyvät rahat kun ei tarvitse ostaa minun hunajaa. Tein kello 5.15 sellijumppia varjonyrkkeilyä sekä etunojapunnerruksia ja lankutuksia tehden, siihen hyvät venyttelyt päälle. Kyllä taas koko kroppa ja pääkoppa kiittää jumpista. Herää siinä aina kunnolla jumpilla. Ikävää kun ei tekstini tuota on noin 25 euroa tullut minulle moneen vuoteen teksteistäni. Ei vaan jengi halua lukea tämänlaista tekstiä onhan minulla kyllä noin 75 tuhatta käyntiä blogissani. Mutta miksihän ei ole saldo noussut ton enempää. Toki en osaa käyttää blogin juttuja olisiko siitä johtuvaa huonot tuloni. On blogi niin hankala käyttää on se minulle täyttä hebreaa olen siitä täysin ulkona. Uskoin ja luulin että lyön rahoiksi blogillani mikä koskee vauvasta vaariin. Monia hoitomestoja paljastaen mitä paskaa olen niissä saanut ottaa vastaan, ihan hirveitä kokeneena. Olen ajanut potilaiden asioita monessa paikassa mutta itse olen saanut ihan sadistista kohtelua ottaa vastaan.Lukekaa Nikinmäen Attendon paikan Jammun pilaamasta Reijosta tarinaani kun Reijo oli juonut itsensä rullaattori kaveriksi saunotin sitä siivoilin sen huonetta. Ja kaikella tavalla auttelin.Kerran heräsin kun oli savua talossa huomasin mikron savuavan sammutin sen ja olikin Reijo juovuksissa pannut mikron täysille ja tavaraa täyteen. Oli talossa kaikki melkein liikuntarajoitteisia. Piti olla senkin raitis talo mutta Reijo reppana joi jatkuvasti. Tulin ystävieni Blomeruksen veljesten luota ketkä kuolivatkin aika äkkiä tapaamisemme jälkeen Matti ensin ja kuulemma Roope perään. Tulin Attendoon pyörälläni pyysi Reijo minua keittämään meille kahvit.Tulikin poliisi ja ambulanssi pihaan ja minut raudoissa Peijakseen kellariin lusimaan. Miettikää nyt ihmiset mitä kidutusta olen saanut ottaa vastaan syyttä rundiin lusimaan. Kun autoin Jammu Setä Siltavuoren pilaamaa Reijoa kenen tytär oli tehnyt itsemurhan ja pienelle kuulemma tehty pahaa. Mikä helvetti on ihmisissä miten paljon pahaa se Jammu oli tehnyt, Reijon elämän varmaankin oli pilannut. Näin käsitin ihmisten puheista siellä, ja mitä Reijo itse kertoi. Reijon puheilla menin se siitä kertoi minulle tarinoita. Säälin Reijoa niin paljon kun Jammu oli tehnyt rikoksista kauheimman. Jouduin pitämään Reijoa saunassa melkein pystyssä oli sen jalat niin huonot. Paljon autoin Reijoa kaíkilla tavoilla annoin sen maistella siellä vinaksiakin jos ja kun ei siitä häiriötä ollut. Mutta se mikron poltto ei ollut mukavaa kun kaikki nukkuivat ja oli siellä tosiaan melko kaikki liikuntarajoitteisia. Rullatuoleissa ja rullaattoreilla liikkuivat monetkin siellä. Eikä ollut talossa edes yöpäivystystä. Miettikää nyt maailma mitä olen saanut suomessa kokea ihmisiä auttaessani monessa paikassa. Miksi sadistit saavat täällä hallita ja kukaan ei tee mitään ja välitä mitä minulle on tehty auttaessani heikkoja kiusattuja ja köyhiä sairaita. Nuoria ja vanhoja autellen monissa paikoissa. Lukekaa tekstejäni Nikinmäen Attendostakin oli se pirun paikka niin paljon pahuutta siellä sain ottaa vastaan.

Ei kommentteja:

Alfa ja Omega

Muuten hyvällä fiiliksellä laskut vaan painaa päälle. Nukuin vielä aamusta pienet tirsat, kohta kaupalle ostoksille. Ruokaan pitää panostaa kunnolla.

On kummasti vuokria pystyssä kolme kappaletta. Soitan seurakuntaan diakonille, jos ne avustaisivat sieltä minua. Soitan myös vanhusten neuvo...