torstai 16. joulukuuta 2021

Kävin heittämässä toisen lenkin tuolla kapakan vieressä olevassa R- kioskissa. Kyllä olisi tehnyt mieli mennä kapakkaan konjakille mutta kun ei ole minulla rahaa siihen. Enkä viitsi täällä muutenkaan viinaa ottaa.

Olisi nyt minulla joku mukava lomapaikka saisin konjakkia maistella. Kun konjakista ei tule köyhäksi eikä kipeäksi, on se niin hyvä lääke moneen vaivaan. Kun olisinkin aina juonut konjakkia enkä myrkkyä Sorbusta ja Aperiittia oli ne hirveitä myrkkyjä. Pystyin jo panemaan pojan äidin jälkeen meni siinä tosin aikaa ennen kun pillu taas kiinnosti. Olimme 18 vuotiaan Pian kotitalossa kerran jonkun aikaa kun sen vanhemmat olivat ulkomailla.Panomme jälkeen istuin alasti Pian sängyllä,sanoi Piia että on kroppani ihan punasia läikkiä täynnä sanoin vaan että ne on sorbuksen aiheuttamia maksaläiskiä. Kiinosti minua noi pankkirouvat oli minulla pari Piiaa pankissa töissä molemmat toinen Piia tuli 89 vuonna lentokoneella alas ja kuoli vaikka sanoikin vanhanliiton rikospoliisi syöpää sairastava, että hän oli konetta tutkimassa ja Piia olisi sieltä koneen raadosta ryöminyt ulos. Oli eri tyttö kuka siitä selvisi 7 siinä kuoli Piia ja siskonsakin Stiku kuulemma. Oli kone vissiin Pressan vävyn kanssa handelia tehneen Upsalan ekonomeiksi sanotun pari valjakon Samuli Lehtisen kone Samulikin kuoli kuulemma onnettomuudessa. Pirkko sekopää oli osuupankki yhteistuessa Hakaniemessä. Osti se minulle kaksi volvoa olin kun volvo Markanen se vaan että minä toimin lain puitteissa kyrpääni antamalla sain sillä kaiken mitä vaan halusin. Toki rakastinkin pankki rouviani. Olisin Piian ottanut varmaan vaimokseni mutta se oli vissiin mökkireissullaan ollut jonkun kundin kanssa. Olisi meillä ollut juuri samaan aikaan treffit sen kanssa. Piia osti minulle hienon kultasen kaulakorun kun olimme olleet puoli vuotta yhdessä. Niskasen Pena Norppa oli jostain vienyt sen korun. Otimme Penan Simpan Pajarin Kimmon kanssa niiden puutalossa käsittelyyn korun viennistä. Läin Penalle puukon reiteen pystyyn siinä ei isoja verisuonia ole. Vaan iso lihas joten Penalla ei hätää ollut. Lauloi Pena Norppa Niskanen että oli se vienyt koruni kultasepälle. Minä kun selvinpäin hermostun puhuu kaikki minulle syntinsä.

Ei kommentteja:

Alfa ja Omega

Puolen tunnin päästä on iltapala tulisi hyvä iltapala.

 Sain säädettyä hiiren toimintaa nopeutin sitä huomattavasti, on se nyt parempi nopeampana. En tiedä miksi hiireni oli hidastunut niin paljo...