perjantai 17. joulukuuta 2021

Olen taas tullut tällä hupireissulla ihmisaraksi en kauppaankaan voinut tänään lähteä vaikka oli tullut rahaa tililleni jonkin verran. Sen näiden hoito on aiheuttanut minulle pelkään ihmisiä.

Hyvin on venäläisten lääkäreiden ja suomalaisten hoitajien touhu minut erakoksi tehnyt pelkään taas ihmisiä. Välttelen kaikella tavalla kylille menoa kun on täällä niin paljon jengiä liikkeellä. Nuorisoa oli eilen kaupalla joten menin vaan R- kioskille. Pelkään niin paljon kaikkia outoja tilanteita ja ihmisiä. Samanlainen olin jo aikoinaan mutta kun pyörin markkinoiden aikaan Keravalla sain olla Abassi mikä ei pelännyt mitään. Mutta kyllä tämä selin samarian Pisaran juopon kokin aiheuttama 2v 12kk reissu hupia on ollut minulle liikaa. Päätäni ovat kypsyttäneet sadistit liikaa myrkyillään. LITIUM 1800 mg mikä kyllä pehmensi varmaan päätäni. Ihmettelen vaan missä on joukkoni ja minulle lojaalit sotilaani. Miksi minut on kaikki hyljännyt kun rahani loppuivat loppui myös ystävyys ja avunanto sopimus. Olen taas yksinäinen piru mielisairaiden parissa. Sairaiden parista sairaiden pariin että hyvin pyyhkii minulla. Pakkolääkitykset ovat talossa toki on minulla aika mitätön määrä lääkettä ABILIFY 20 mg aamusta sekä paska lääke minulle OLANTSAPIINI 20 MG illasta. Olin jo noin 13 vuotta hupia kiinni kaveristani sain tuomion se kyllä rasitti päätäni liikaakin. Oli ruoka päivällinen hyvää hampurilaisia minulle oli kasvis versio. Siitä menin talon punttisalille tein penkkiä sekä hauista käsipainoilla ja mutkatangolla. On salimme pieni mutta viimesen päälle välineet mitä sinne vaan ovat saaneet mahtumaan. Saa hyvät treenit siellä sama on ollut siuntion työsiirtolassakin parakissa nostelin eli olen tottunut pienin tiloihin. Sama oli mäntsälän työsiirtolassa parakissa sielläkin nostelin. Ja hyvin sain treeanattua sielläkin piti vaan yhden taulumaalarin kanssa vuorotella kun en voinut allergisena nostella maalin käryssä. Ja muutenkin ei salilla voinut oikein treenata kun yksin tilanpuutteen vuoksi. Hyvin olen saanut treenattua monessa talossa lusiessani linnoissa on ollut hyvät treeni mahdollisuudet. Minäkin tykkään käydä täälläkin salilla jokapäivä. Voi ottaa eri liikkeitä siellä. Lepokin on kyllä tärkeä mikä minulta on nyt jäänyt väliin viime yönkin jouduin nukkumaan käytävällä, oveni edessä patjalla kun olin taas olantsapiinista niin sekasin etten tajunnut kun olin mennyt käytävälle yöllä yhden jälkeen ja oveni oli lukossa. Ja avain housujeni taskussa joten jäin kongille. Soitin 112 hälytyskeskukseen ja kysyin neuvoja sieltä sanoi nainen että soita päivystävälle hoitajalle. Yritin soittaa yhden tytön kanssa muttei se vastannut. Toki hälytti se vaan muutaman kerran en viitsinyt häiritä ja kun oli lintsi patja käytävän nurkassa sain siinä nukuttua. Kertoi yökkö ettei se saanut puhelua oli vaan tullut kuulemma puhelu tuntemattomasta numerosta. Oli se soittanut takasin mutten ollut kuullut talon puhelimen soivan käytävällä. Hyvin meni yö patjalla käytävällä minä nyt nukun missä vaan. Juttelin yökön kanssa ihmetteli se miten olin niin sekasin ollut parina yönä, minkä olen talossa ollut.Kun ekana yönä etsin vessaa käytävältä kysyin yhdeltä kaverilta yhden aikaan yöllä missä on vessa sanoi kaveri että on vessa huoneessani. Siitä ikäänkun heräsin molemmilla kerroilla ihan kun olisin kävellyt unissani. Kaikki johtuu OLANTSAPIINISTA 20 MG. Oli hoitaja sitä mieltä että voisi lääkäri vähentää OLANTSAPIINIA 20 mg 10 mg eli puolittaa sen. En tiedä sitten oliko hoitajani yhteydessä lääkäriin ei kukaan puhunut siitä enään mitään. Pitkään kyllä ohkolan sairaalassakin itse puolitin OLANTSAPIININI söin vaan toisen tabletin syljin vessan pyttyyn toisen monesti. Eikä henkilökunta huomannut mistään mitään käytöksessäni. Olen monessa paikassa sylkenyt kaikki lääkkeet pois suustani ja henkilökunta on ollut sitä mieltä että olen kunnossa kun syön lääkkeeni. Eikö se olekkin lukijani aika ristiriitanen asia miksi siis söisin lääkkeitä. Osaan näytellä mitä sairautta tahansa.Miksi siis minä terve söisin lääkkeitä kun terve olen hoitajienkin mielestä kun ovat monessa paikassa kuvitelleet minun syövän lääkkeeni ja terve siksi olisin. Kyllä minua niin kovasti säälittää monetkin kunnon pelimiehet kenen elämä on lääkkeillä tuhottu. Sain hoitajalta hihnan kaulaan siinä pysyy aina avaimet tallessa kun housujen taskussa se helposti jää toisten housujen taskuun. Niin kun kävi minulle kun vedin yöksi veryttely housut jalkaani. Avain oli farkkujen taskussa unohtui se sinne, toki vielä kun olen ollut niin väsynyt pitkään. Kun en osaa ja pysty nukkumaan millään lääkkeellä häviää niillä minusta eläimen vaisto taistelen koko yön lääkkeen vaikutusta vastaan.

Ei kommentteja:

Alfa ja Omega

Tuli kaveri hakemaan minua sanoen että oli pyöräni takakumi puhki. Katsoin renkaan ja itsestään se ei ollut puhjennut.

Totesimme kaverini kanssa että oli varmaan  joku aiheuttanut kumin puhkeamisen  Pyöräni on ollut A-talon edessä koko ajan, ja ei täällä kuka...