lauantai 11. joulukuuta 2021
Tähän vielä näin myöhään illasta tarinaani. Kyllä niin harmittaa kun poikani hoidin lapselle tärkeimmät 7 ensimmäistä vuotta. Äitinsä meidät hyljäten pääsi se vieraisiin miehiin.
Poika jos minun on jätti se minut tähän sadistiseen maahan mitä vihaan niin paljon kirottu kansa ja kirotut ihmiset tällä suomessa on. Lähti poika porukoineen Espanjaan asumaan miksei minua voinut se ottaa mukaansa. Hoidin poikaa kun omaani isäni sitä pilatessa en nyt jaksa alkaa tähän toistamaan mitä kaikkea isä teki, päälleen tippui poika keittiön pöydältä kai isäni sitä hyppyytti pöydällä itkien nostin pienen sänkyynsä ja paijasin sen päätä oli pieni tajuttomana hetken. Isäni vaan tuumasi että huoran pentu ei se huolestunut ollenkaan miten pojan kävi. Ja sossut hyväksy isäni pääliköksi pojan hoidossa. Minä en saanut edes tarhaan viedä poikaani enkä hakea sieltä.
Hyvä että veti se ääliö röökiä viimeksi kun näin sen ei minulla ole mitään rakkautta pojan väkeä kohtaan. Saisivat sairastu ihan kaikki. Onneksi pojan äidillä on vissiin jotain sairauksia nautin siitä että koko niiden suku kärsii. Poikani mukana saisi sairastua, silloin se voisi taas tulla minulle itkemään. On se poika täysin onneton paskaläjä. Revin sen lasten kuvatkin kun olivat ne kun jotain vammasia, pelkäsin että joku vielä luulee että olisivat ne minun sukuani. Samaa sakkia kaikki menkööt helvettiin kaikki koko suku.
Kun eivät minusta ole välittäneet koskaan sama se on pojan äidin sisko teki lapset toisen kanssa ja hylkäsi se lastensa isän kuka ontui kipeillä polvillaan hyrylässä. Helvetti että piti pojan äidin minut iskeä kun pitkältä tuomioltani tulin. Tommoisen muijan takia sairastuin masennukseen vuosiksi mistä hoitoon jouduinkin. Onneksi aika paransi haavat ja unohdin sen naisen pitäkööt hauskaa kyllä tulee vielä kiltti Kai Papa vielä mieleen kun alkaa aika tulemaan ja hauta kutsuu.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Alfa ja Omega
Oli taas kipujen yö koko yön särkyjen kanssa meni. Tulisi nyt hyvä ruoka tänään mikä helpottaisi oloani.
Nukuin pitempään aamusta hyvin toivotaan nyt että saan unen päästä kiinni vielä aamusta. Oli eilen illasta hirveä kipu jaloissa töpöttelin ...
-
Hyvin meni nukkuen yö hiljasuutteen asti. Menin nessille mikä ei maistunut kun ei ollut edes maitoa. Olen puhunut porukalle että vaatisimme...
-
Menin nakkikioskille illalla myöhään puhutin myyjää Hilleviä kuka olisi sopinut minulle ikänsä puolesta äidiksi. Antoi Hillevi minulle pime...
-
Kaiken alku Ollakko vai eikö olla siinäpä kerrassaan kysymystä. Muna vai kana iäisyys kysymys. On vaikea aloittaa tarinaani tämän pitkän maa...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti