sunnuntai 12. joulukuuta 2021

Tarinaani tälle pyhäpäivälle bingo oli ja ruokailu. On jotain ohjelmaa meillä osastolla. On vähän jo kuumotusta uuteen paikkaan. Asianajajani kanssa vaadin koko pitkältä reissultani hoitovirheestä korvaukset.

Oli meillä bingo aamusta ei ollut kun neljä osanottajaa, joten odotin palkintoa minkä sai kolme osanottajaa. Jäinkin neljänneksi, eli jäin ilman palkintoa olisi ollut mukava keksipaketti saada voitoksi. Kahvia oli paketti myöskin sen sai yksi kaveri kuka onkin perso kahville juo se monta kuppia päivässä jos sillä sitä on. Oli ruoka äsken meillä oli minulla oma kastike joku kasvis kastike mikä oli kyllä hyvää olikohan siinä tofua mukana. Oli myös perunaa ja porkkanaa mille olin allergiasairaalan testeissä kaikkein eniten allerginen, mutta syön vaikka kuinka paljon raakaakin porkkanaa ei siitä ole oireita tullut. En usko kaikessa lääkäreitä sokeasti vaan teen itse itsestäni diagnoosit. Mikä on lääkäreiden Hippokrateen vala eli lääkärin vala mikseivät sitä monetkaan lääkärit noudata. Tässäkin talossa lääkettä vaan lääkkeen päälle tarjotaan potilaille eikö olisi parasta yrittää hoitaa ihmisiä terveellä tavalla terabiaa antaen. Ja lääkkeitä vähentäen miksi minuakin saatanat lääkitsee väkisin eikö se ihan oma asiani mitä suuhuni laitan. Miten jotkut tomppelit hoitajat tekevät raporttejaan millä toinen tomppeli lääkäri määrää lääkkeitä. On se kyllä niin perseestä että minuakin sotilasta vielä luopio hoitajien puheilla Venäläiset lääkärit lääkitsee sairaaksi mikä minulla tuli LITIUMISTA 1800 MG. Menkää nyt suomalaiset äkkiä NATOON että pääsette venäläisten ikeestä pois ei teillä ole amerikkalaisia uskovaisia hoitajia minuakaan hoitamassa. Eivät taida jenkit viihtyä tämmöisessä maassa mitä ulkomaalaiset hellitsevat. Ravintolat ovat melkein kaikki ulkomaalaisten hallussa venäläiset lääkärit monessa terveyskeskuksessa. Ja herkällä mielenterveys alalle ohkolan sairaalassakin. Mikä on kyllä suurelta osin huumeiden käyttäjiä täynnä. Kamaa siellä täällä osastolla 30 ja osastolla 20 sekoilua kamoissaan. Väkivaltaa yksi ulkomaan kamapää löi juuri kuolleelta vanhanliiton mieheltä leuat paskaksi. Toki se vanhanliiton kaveri rikkoi lasini tulleessaan takaapäin ja ottaen minua kiinni sanoen että poliisi. Räpsähti lasini rikki kehykset katkesivat . Oli ne niin sanotut tiimarin halvat lasit mutta kumminkin minun ykköslasini. No lensikin ulkomaan väkivaltanen kaveri onneksemme Niuvanniemeen mistä olikin jengi tyytyvisiä mitä olen kuunnellut porukan puheita. Ei tämä ohkolan sairaala kaipaa ulkomaalaisia kamapäitä väkivaltasia vielä. No minä pääsen kohta varmaan uuten paikkaan vantaalle se on rento hyvä paikka tiedän sen kun olimme kielokodosta samalla työsalilla tämän kyseisen paikan potilaiden kanssa ja jengi oli yhtä mukavaa kun oli kielokodossa. On kuulemna nykyään kielokoto Kajava uusi paikka niillä on kuulemma, sinne olisin mennyt mieluiten kun sielä olin vapaaehtoisesti ja lääkkeettömänä. On se ollut ainoa inhimillinen paikka missä olen koskaan ollut. Kyllä ristin käteni kun täältä pääsen pois on tämä ollut niin rankka reissu minulle hupia järjestetty selin samarian pisaran sekopään kokin ison Antin takia. Kuka joi ja häiriköi talossa mihin tein vuokrasopimuksen että on talo raitis miksei se koskenut kokkia Anttia. Varmaan siksi kun oli se pisaran omistajan Pekka Vauromaan hommissa. Miten voivat ne pitää Pekan kehumaa paikkaa uskovaisena yhteisönä kun pisaran hommissa oli tommoinen juoppo kokki Antti. Soitteli se kolme kertaa itselleen poliisit taloomme hakivat kerran poliisit kauan Antin hakuja, helvetti toivoin että olisi se saatana jäänyt kiinni jostain. Olisi tullut rauha taloon sen häivyttyä sieltä. Hälytys keskus ei uskaltanut kerran laittaa ambulanssia Anttia paijaamaan ennen kun olin siltä puukot ottanut pois kun se niillä uhkaili. Sanoi vielä hälytyskeskuksen tyttö että soita heti heille jos siellä yhtään puukot alkaa heilumaan. Nauroin ja sanoin etten puukkoa pelkää ja vetää kokki Iso Antti itkuviinaa tulkaa rauhassa puukon otin talteen. Eli kyllä vaan kovasti ihmettelen mikä on uskovainen yhteisö kun tulin taloon tuli mukava nuori enkelikasvoinen kaveri sanomaan että oli iso korsto Antti käynyt häntä kurkusta kiinni ja joutui poika potkasemaan sen irti itsestään. Eli miten on onko ihan kaikki kohdallaan talossa. Minä en näistä puhuisi mutta kun sen saatanan selin samarian pisaran paikan takia minulle tämmöinen kidutus reissu aiheutettiin. Lukekaa nyt hyvät ihmiset miten olen kärsinyt monessa paikassa vaikka olen oikeassa ollutkin. Olen niin paljon uhrannut elämästäni autellen jengiä monessa paikassa saanut olla hierojaa psykiatria, palomiestä, putsaria, turvamiestä, monenlaista joutunut tekemään. Eikö olisi minun jo aika kiitosta saada työstäni ja toki raha ratkaisee ihan kaiken. Hoitovirheestä vaadin kovat korvaukset kunhan nyt saan asianajan kanssa asiani menemään eteenpäin. Pitäisi koko pitkä hupituomioni tutkia uudestaan ja selvällä päällä kun minut huumasivat rosikseen huonoon kuntoon en voinut itseäni edes puolustaa.

Ei kommentteja:

Alfa ja Omega

Oli taas kipujen yö koko yön särkyjen kanssa meni. Tulisi nyt hyvä ruoka tänään mikä helpottaisi oloani.

 Nukuin pitempään aamusta hyvin toivotaan nyt että saan unen päästä kiinni vielä aamusta. Oli eilen illasta hirveä kipu jaloissa töpöttelin ...