keskiviikko 1. joulukuuta 2021

Väsyneenä mutta hyvällä fiiliksellä kun on uuteen mestaan tutustuminen 9.12.2021. Pääsen varmaan mielekkäämpään paikkaan kun tämä sekopää talo.

Hyvä fiilis on minulla varmaan on taas eteenpäin menoa minunkin asiani. Pääsen Vantaalle yhteen paikkaan varmaankin, on se tuttuja paikkoja minulle. On kaikki palvelut siellä lähellä ainoa huono puoli on pakkotyöt siellä varmaan ja pakkolääkitys varmaan siellä on. Onhan taas rankkaa jos joudun sielläkin pelleilemään ottavani lääkkeeni. En tarvitse mitään hullun lääkettä en ole mielenvikainen olen alkoholisti keneltä on viinapiru kuollut päästä. Kyllä on muuten perkelettä etten pääse suoraan omaan asuntoon, miksi näin on toki tekisi mieleni lähteä viron pojan pykälään katsomaan yhden tiukimman järjestön touhuja. Tai sitten kurdi kaverin matkaan sotimaan. Minua ei kiinnosta oikein tappaa aikaa hullujen paikoissa. Tietävät minut sotilaaksi, uskon soturi olen aina ollut. Paha pitää hyvyydellä poistaa pitäisi vaan aloittaa puhdistus suomesta, niin paljon olen pahaa saanut kokea suomalaisilta. On suomessa kaikki ihan perseellään toisilla on asiat hyvin eivät ne valita, mutta kun niin monella on asiat ihan vituillaan. Perheellä ei ole rahaa oikein ruokaankaan saati sitten mihinkään muuhun kivaan. Mikseivät herrat jaa sitä paperia ihmisille mitä rahaksi sanotte. Minäkin panin kahdet perinnöt menemän nistejen kanssa asuessani. Ei tarvinnut poikien varastaa kun ostin niille kaiken. Yritin edes yhden niistä pelastaa, mutta sainkin vaan ottaa paskaa vastaan niiltä kun rahani loppuivat. Näyttivätkin tyypit oikeat puolensa, olivatkin ne vaan kaveria kanssani rahan takia. Ihan kiristämistä sain perääni huudellen kiitos siitäkin pienestä.Tavarani ovat kaikki hukkuneet soitin talon omistajalle sanoi se ettei tiedä se mitään tavaroistani. Oli siellä pirikämpässä noin 5500 sivua tekstejäni 13 vuoden hupituomiollani kirjoittamat pahimmissa paikoissa kirjoittaen sivunumerot ja päivämäärät oli teksteissäni. Piti minun niistä kirja vääntää. Kiitos vaan jos on tekstini hävinneet ja muutkin minulle arvokkaat tavarani. Olisivat nyt pojat saaneet tavarani johonkin säilytykseen jos niillä jotain mestaa olisi niille ollut.

Ei kommentteja:

Alfa ja Omega

Pahus kun näkyy olevan Y-säätiölle kolme laskua auki. En kyllä ymmärrä miten se on mahdollista, kun olen maksanut niitä ajallaan.

Toivotaan nyt että saan vuokra laskuni tasapainoon, kun kolmea laskua peritään. Vaikka maksoin viimeksi toisen laskun maksujakin, ei pitäisi...