torstai 20. tammikuuta 2022
Heräten viimeisen kerran kello 6.50 hyvin levänneenä. Nousin kirjoittelemaan kynällä ja koneella tarinoitani.
Pari kertaa heräsin yölä mutta onneksi menin vielä uudestaan nukkumaan. Ja heräsin viimesen kerran kello 6.50 mikä teki hyvää minulle. Aloin kirjoittelemaan kynällä ja koneella tarinoitani. Tulee tätä stooria minulta elämäni tarinaa ALFA JA OMEGA ALKU JA LOPPU. Teki hyvää vielä tirsat minulle heräsin jo 3.35 ensimmäisen kerran mutta onneksi menin vielä nukkumaan kello 6.50 asti. Teki pirun hyvää nukkua vielä aamusta olin ihan eri mies kun sain nukuttua vielä jonkun aikaa.
On toi uni niin tärkeä minulle kunnon yöunet tekee hyvää. Muuten on väsyneenä ihan tokkurassa koko päivän. On ikävä vaiva jäänyt toiseen silmääni varmaan lääkkeistä semmoinen harsomainen häiriö mene silmässäni ikään kun olisi rähmää silmässäni. Meni silmäni huonoksi verenpaine lääkkeen oton jälkeen mikä samalla lopetettiin minulta. Pakotti nuori naishoitaja Ohkolan osastolla 20 sen lääkkeen ottamaan vaikka siitä kieltäydyin, kun en ollut mitään puhunut lääkärin kanssa verenpaineistani. Mitkä olivat hiukan koholla rajana pitämänsä 140 yläpaine hoitajan niitä mitatessa viikon huoneessani. Heilahteli paineeni sen rajan molemmin puolin. Antoikin hieno omahoitajani J. osastolla 50 minulle viikoksi verenpainemittarin huoneeseeni sain mitata paineeni rauhassa itse ja tippuikin yläpaineeni alle viitearvojen 140.
Eli en tarvitse verenpainelääkettä, yritän kaikella muulla tavalla saada pidettyä paineeni hyvänä terveillä elämän tavoilla. Kun en syö lääkkeitä kun äärimmäisessä tapauksessa en lääkkeitä hyväksy mitä sairaaloissa työnnetään kaiken aikaa. Herkkiin mielenterveys ihmisiin, nistit oikein pyytää lääkkeitä tarvittavia sun muuta lääkettä. Kohta onkin onneksi aamupala onkin minulla hiukan nälkä,vaikka söin eilen pitsan mitä oli minulla vielä illastakin jäljellä pari siivua.
Puuro maistuu minulle täällä on sama kun oli minulla Espoon hautasmaalla töissä ollessani, söin sielläkin puuroa ja pakaste marjaa siihen päälle. Sulaa marjat siihen puuron päälle sopivasti. Nyt lopettelen kirjoitteluni ja alan lähtemään alakertaan aamupalalle alkaa se kohta. Saan otettua aamupalan jälkeen ravintolisäni vitaepron minkä taas aloitin kun sen panivat tauolle kovan nenäverenvuotoni takia. Mutten usko ravintolivän aihuttaneen verenvuotoani kun sitä vuosia söin. Meni minulla myös verenohennukseen PRIMASPAN lääke. Senkin panivat tauolle verenvuotoni takia, mitä kanssa söin vuosia eikä mitään vuotoa ollut minulla.
No nyt mennään näillä ilman primaspania on se vaan ikävää jos tulppa tulee minulle minkä PRIMASPAN ehkä ehkäisee. Mutta toivotaan nyt että estää vitaepro tulpan tuloa onhan siinä OMEGAA.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Alfa ja Omega
Yöllisen herätykseni jälkeen nukuin vielä kello 7 asti. Hyvää tekee kunnon yöunet hermo lepää kunnolla.
Todella hyvä fiilis kun olen alkanut nukkumaan kunnolla. Hermo je koko kroppa ja pääkoppa lepää kunnolla. Harmittaa vaan rahattomuus minua k...
-
Kaiken alku Ollakko vai eikö olla siinäpä kerrassaan kysymystä. Muna vai kana iäisyys kysymys. On vaikea aloittaa tarinaani tämän pitkän maa...
-
Hyvin meni nukkuen yö hiljasuutteen asti. Menin nessille mikä ei maistunut kun ei ollut edes maitoa. Olen puhunut porukalle että vaatisimme...
-
Menin nakkikioskille illalla myöhään puhutin myyjää Hilleviä kuka olisi sopinut minulle ikänsä puolesta äidiksi. Antoi Hillevi minulle pime...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti