torstai 27. tammikuuta 2022

Kyllä on alkanut hermo lepäämään täällä uudessa paikassa. Pääsin pois sieltä Ohkolan sairaalan paikasta mikä on ihan pilattu mesta. Ikuisuuden kiirastulesta tarinaani.

Kyllä ristin käteni kyynärpäitä myöten että pääsin pois Ohkolan sairaalasta on se talo ihan pilalla sekopäitä talo täynnä, huumeväkeä tuntui olevan melko kaikki. Valehtelua päälleni kahdelta tyypiltä, onneksi oli vielä talossa mukava venäläinen naislääkri A. ja ihana hoitajani J. saimme puhuttua valehtelijoistakin asiaa. Harmitti vaan kun lähti ne pois talosta saivat ne kuria osastolle 50 jo omalla olemuksellaan kun muut hoitajat eivät kuria saaneet porukkaan. Ruokalassakaan ei mitään rauhaa ollut kun henkilökuntakin alkoivat riitelemään potilaiden kanssa. Yhtä jupinaa siellä oli koko päivän olivat hoitajat koneilla kansliassa. Pitää minun taas tilata hoitajien kirjaamiset ja raportit mitä minustakin ovat kirjoitaneet. Ei pitäisi mitään kirjoitella jos ei ole älyä siunaantunut, kun kaikki hoitajat eivät todella ole mitään ruudin keksijöitä. Tuli yksikin päälikkö minulta kysymään yhdestä hoitajasta kerroin että voi sillä olla vaihdevuodet. Kun vapisi se ja ja valitti kuumuutta. Kummaa touhua ja näistä pitää uskaltaa ja voida puhua, jos henkilökunnasta joku sairastaa eikä kukaan puutu asiaan. En ketään mollaa vaan puhun asiaa sairastamisesta jos onkin hoitajalla joku sairaus. Minä olen niin tarkka ollut aina, oli minun aikoinani Järvenpään Sosiaalisairaalassa pariskunta hoidossa kellokosken sairaalan hoitajia. Ihmisiä tässä ollaan ja onhan mielisairaan hoitajan duuni kovaakin hommaa, kun potitaat ovat mitä ovat. Väkivalta riski on aina talossa nykyään, vielä kun ovat potilaat melko kaikki nistejä. Ne ovat niin arvaamattomia tyyppejä, toisin olisi ollut jos ja kun olisin päässyt jorvista Ohkolaan vapaaehtoiseen hoitoon ja lääkkeettömään. Mutta muuttuikin tekstini kun aloittivat sairastuttamiseni lääkkeillä LITIUM pahinta minkä pitoisuudet nosti vielä venäläinen mieslääkri 1800 mg. Lukekaa miten sairaaksi tulin läkkeistään. Ja se oli henkistä ja fyysistä väkivaltaa kun sain pelätä sokeutuvani verenpaine lääkkeestä johtuen. Ja pelkäsin että jää minulle päälle TSH killpilrauhas arvojeni koholla olo sain Lohjan osastonylilääkärin S.V. kirjallisen lausunnon Litiumista johtuvaksi. Sekä nefrogeeninen diabetes insibidus vesitystauti LITIUMISTA johtuvaksi. Ja kuulemma pani venäläinen mieslääkäri LITIUMIN minkä pitoisuudet se nosti pilviin 1800 mg suomalaisten hoitajien puheilla. Eli miettikää mitä paskaa idiootit kirjoittelevat raportteihinsa. En muuten näistä kirjoittelisi mutta niin kun joku kirjoitti Turun Kupittaan jutusta ettei mitään tapahdu ellei uskalleta puhua asioista. Olen paljastanut monia paikkoja missä olen ollut niin sanotusti hoidossa lukekaa Nikinmäen Attendon Jammu juttu se on yksi rankimpia juttuja mitä pitkällä urallani on sattunut. Kumma vaan ettei ole tullut jengiltä siitäkään yhtään kommentia asiasta. Kuinka autoin Keravalla Juhaa sain sen sosiaalisairaalan ja se olikin peli miehiä kuuden lapsen isä ja kaveri vetänyt hirviö Jammu Siltavuorta jakkaralla päähän. Itki Juha melkein Cosmopopolitan hotellissa mitä minulle tehtiin kun autoin Reijoa kenen elämän Jammu Siltavuori oli pilannut jouduin syyttä rautoihin Peijaksen sairaalaan kellariin miksi niitä saatanan kidutua koppeja sanoin. Mikä helvetti on suomalaisissa ovatko ne Mengelen jälkeläisiä. Kun sekin piru oli kuulemma suosittu lääkäri omiensa piireissä. Tuntuu että toisia hoidetaan ja toisia ei onneksi on yksityisiä lääkereitä ketkä noudattavat Hippokrateen valaa eli lääkärin valaa. Kiitos siitä inhimillisyydestä ja viisaudesta kun tulee kaikki loppupeleissä eteen pahat tekonsa. Ja sanon vaan ettei se ikuinen kiirastuli ole mukava paikka. Miettikää kun tuska ei lopu koskaan ei koskaan. Ikuisuudet tulee ja menee.

Ei kommentteja:

Alfa ja Omega

Yöllisen herätykseni jälkeen nukuin vielä kello 7 asti. Hyvää tekee kunnon yöunet hermo lepää kunnolla.

Todella hyvä fiilis kun olen alkanut nukkumaan kunnolla. Hermo je koko kroppa ja pääkoppa lepää kunnolla. Harmittaa vaan rahattomuus minua k...