torstai 17. helmikuuta 2022
Erikoinen on taas yöni heräten kello 1.10 ja siitä kello 2.10 ja viimeinen herätykseni oli 2.50. Ihan virkeänä heräsin viimeisen kerran ja aloin kirjoittelemaan. Kohta vielä nukkumaan että jaksan osallistua aamulla siivousryhmämme töihin.
Kumma on ollut yöni katkonainen uneni heräten monta kertaa yöllä. Tulee radiosta hyvää musiikki mitä kuuntelen Tapsa Rautavaaraa tulee paljon. Tulee Tapsan musiikkia kun taivaasta, niin eläväisen oloista musiikkia. Kohta menen vielä nukkumaan että jaksan osallistua siivous ryhmämme toimintaa aamusta. On meillä taas tänään se siivous päivä. Saan kyllä unen päästä kiinni kun vaan maltan mennä sänkyyn suljen silmäni ja olenkin unessa ennen kun huomaankaan.
Aloin kirjoittelemaan kynällä ja koneella kun tosiaan niin virkeänä heräsin viimesen kerran. Kumma on tosiaan ollut yöni toki heräilin siviilissä samalla lailla, hyppäsin autooni ja ajoin yö huoltamolle. Olen aina valvonut monesti öitä nuoresta asti jäin yksin yöksi ulos kun pojat lähti kotiin nukkumaan. Kun Keravalla ei ollut mitään yöllä menin postin taakse kun lähti sieltä keltaset kuorma autot pääpostille helsinkiin pyysin päästä mukaan turvamiehenä. Oli kavereita kaksi aina autossa pääsin stadiin niiden kyydissä oppivat kaverit minut tuntemaan ja siitä kyytin monesti aamuyöstä.
Pyörin pitkin stadia ja aamulla junalla keravalle ja kotiin lepäämään. Onhan tämä yö semmoista otolista ja antoisaa aikaa kirjoitella kun on hiljaista silloin. Näen joskus semmoisia unia mitkä pitää saada heti kirjoihin ja kansiin. Minä nukun aina kun vaan menen sänkyyn ja silmäni suljen uni tulee heti. Kun on yläkertaan asiat kunnossa saan rauhoitettua itseni hetkessä ja siitä uneen. Illastakin lausun rukouksen maailman puolesta ja nukahdan hetkessä.
Nyt menen nukkumaan että jaksan osallistua siivous ryhmämme siivouksiin aamusta ehdin pari tuntia vielä nukkua. Hyvää yötä kukkujat koittaaa levätä ettette ole koko päivää kun nukkuneen rukous niin sanotusti. Onhan se aina seuraava päivä pilalla jos väsyneenä on. Toki kunnon päiväunet vähän auttaa tilannetta jos on aikaa päikkärit nukkua.
Siunausta tällekkin aamulle kiittäkää ja ylistäkää JUMALAANNE että hän rukouksenne kuulee. Kohti parempaa tulevaisuutta menemme.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Alfa ja Omega
Yöllisen herätykseni jälkeen nukuin vielä kello 7 asti. Hyvää tekee kunnon yöunet hermo lepää kunnolla.
Todella hyvä fiilis kun olen alkanut nukkumaan kunnolla. Hermo je koko kroppa ja pääkoppa lepää kunnolla. Harmittaa vaan rahattomuus minua k...
-
Kaiken alku Ollakko vai eikö olla siinäpä kerrassaan kysymystä. Muna vai kana iäisyys kysymys. On vaikea aloittaa tarinaani tämän pitkän maa...
-
Hyvin meni nukkuen yö hiljasuutteen asti. Menin nessille mikä ei maistunut kun ei ollut edes maitoa. Olen puhunut porukalle että vaatisimme...
-
Menin nakkikioskille illalla myöhään puhutin myyjää Hilleviä kuka olisi sopinut minulle ikänsä puolesta äidiksi. Antoi Hillevi minulle pime...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti