sunnuntai 13. helmikuuta 2022

Hyvin lähtenyt päivä käyntiin jumpat tehty aamusta pyykit koneessa ja kävin vieressä punttisalilla vedin pienen treenin sielläkin. Talon koneen taisin saada kuntoon kun sanoi yksi tyttö että oli joku kaveri saanut pornosivuilta viruksen koneelle.

Toivotaan nyt että sain talon tietokoneen kuntoon, kun sanoi venäläinen nuori nainen että joku kaveri olisi saanut pornosivuilta viruksen koneelle. Tuli siihen kuulemma ponnahdusikkunoita lähti ne pois kun säätelin konetta laitoin Wlanin pois siitä ja kytkin uudestaan talon verkon siitä hävisi näytöltä, jos ne nyt olivat ponnahdus ikkunoita. Minun mukaani pelasi kone hyvin sen mitä siitä ymmärsin. Osaan aina jotain koneelta kun vaan alan sitä tutkimaan ja säätelemään. No en nyt tiedä tuliko se kone kuntoon toivon niin kun johtaja S.sanoi ettei taloon enää hommata uutta konetta, jos joku on saanut sen rikottua. Kyllähän noilta pornosivuilta voi tulla viruksia kuulemma. Jokuhan sekoitti vanhan kalliin koneeni pahasti sanoi yksi nörtti ettei vanhassa koneessani ole isoa vikaa. Mutta jouduin hommaamaan uuden koneen itselleni. On aamu jumpat tehty ja salilla käyty vedin salilla pienen treenin samalla kun vein pyykit koneeseen. On sali pyykkituvan vieressä oli onneksi ovi salille auki. Vedin käsipainoilla olkapääni sivulta ja edestä tein myös tangolla vastaotteella käsivarsia sekä taljaa istuen edestä. Treenaan aika usein ja kovaakin kun kondikseni parani kun lopetettiin minulta lääkkeitä. Pahin oli LITIUM 1800 mg myrkky mistä sairastuin pahasti ja myös verenpainelääke pois minulta. Kun hyvä hoitajani J.ohkolan osastolla 50 antoi minulle verenpainemittarin viikoksi huoneeseeni sain mitata rauhassa paineeni ja tippui hoitajan mittaama yläpaine rajana pitämänsä 140 alle. Alapaine olikin hyvä ja pulssi hyvä. Meni minulta silmät huonoksi heti kun pakotti nuori hoitaja K. minut ottamaan ohkolan osastolla 20. Verenpaine lääkkeen kuulemma lääkärin määräyksestä. Sanoin etten ota kun en ole puhunut mitään lääkärimme kanssa paineistani. Ja yritän saada paineeni normalisoitua terveillä elämän tavoilla liikuntaa lisäämällä suola pois aloitin vegaani ruokailun. Kahvit pois energiajuoma pois ja muutenkin terveyttä vaalien. Niin kun olen aina pitänyt kunnostani huolta, laitoksissa ainakin ollut kun terveyden perikuva. Onhan todella kumma että menee Ohkolan sairaalassakin lääkärit hoitajien puheilla ja raporteilla. Niin kun LITIUM lääkkeen laitto sanoi Venäläinen mieslääkäri että siinä vieressä istuvien suomalaisten hoitajien puheilla hän määrää minulle LITIUM lääkkeen minkä pitoisuudet se nosti ihan korkeeksi asti. Ja siitä alkoikin sairasteluni pahasti olen paljon siitä kirjoitellut mitä kaikkea siitä myrkky lääkkestä tuli. Me sanomme jengissä että hullu saa olla muttei tyhmä. Miksi siis yhtä äkkiä pani venäläinen lääkäri vielä tommoisen lääkkeen minulle. Sanoin siinä palaverissa omalle hoitajalleni kuka istui siinä vieressä että sano lääkärille missä kunnossa piditte minua tullessani syyttä taloon. Olin niin sekasin lääkkeistään että menin yöllä toisten huoneisin ja kusin käytävälle. Kaaduin myös yöllä pahasti joskus jalkapallossa rikki menneen polveni varaan niin että meni se ihan mustaksi. Onneksi ei tullut polveeni sisäistä vammaa vaan mustelma. No lopetettiin ja tuli lääke muutoksia minulle alun jälkeen miksi siis sanoi venäläinen lääkäri että määrää LITIUMIN 1800 MG. Vaikka kuntoni oli parantunut alun kovan lääkityksen jälkeen. Minä olen niin tarkka että huomaan ihan kaiken katsoin silmänurkastani omaa naishoitajaa M.M. kun lääkäri puhui asiasta oli hoitajani ikään kun peloissaan. Kertoi sen kehon kieli sen meni se niin oudoksi. No nyt kuuntelemaan herran ylistystä radiosta tulee sieltä juuri jumalan palvelus. Nyt alkaa hengellisen musiikin toivekonsertti. Alan lepäämään ja kuuntelemaan sitä pötkötän ja keskityn hengelliseen musiikkiin. YLISTYS JA KUNNIA JUMALALLE ISÄN POJAN JA PYHÄN HENGEN NIMEEN AAMEN.

Ei kommentteja:

Alfa ja Omega

Muuten hyvällä fiiliksellä laskut vaan painaa päälle. Nukuin vielä aamusta pienet tirsat, kohta kaupalle ostoksille. Ruokaan pitää panostaa kunnolla.

On kummasti vuokria pystyssä kolme kappaletta. Soitan seurakuntaan diakonille, jos ne avustaisivat sieltä minua. Soitan myös vanhusten neuvo...