perjantai 18. helmikuuta 2022

Taas on siivoustyöt tehty yhteisön hyväksi. Saan mukavan pienen palkan työstäni.

Sain otettua kolmos kerroksen imuroin ja moppasin sekä konetin käytävän. Pyyhin myös kaikki ovet pesuaineella, sain hommani aika äkkiä tehtyä kun urakalla teen hommani. Eipä noi duunit nyt niin paljon rasita minua, teen mielelläni osaston töitä. Menee siinä päivä aina mukavasti jotain touhutessa. On minulla siivoukset vaan keskiviikkona ja perjantaina sekä tiistaisin on minulla keittiö vuoro, missä onkin sitten koko päivän kiinni. Yritän käydä talon salilla maantaisin, torstaisin ja lauantaisin. On ne töistä välipäivät. Olen jo sopeutunut uuteen paikkaan mikä oli vähän alkuun vaikeata Ohkolan jälkeen, mikä olikin aika rasittava paikka, semmoista porukkaa siellä oli nistejä suurin osa potilaista. Sekopäitä lyötiin kämppä kavereiksi tuhopolttajaa kuka pani kahden osaston tupakka kopit savuamaan niin että tuli palokunta kaksi kertaa paikalle. Jouduimme savu vahingon takia evakkoon toisille osastoille. Huume tyyppi oli kämppiksenä mikä oli vaikea tapaus yksi hyväkäs oli varmaan repinyt kassissani olevista tärkeistä papereistani suikaleita. Oli sen tavaroiden päällä samanlaisia suikaleita mihin sekopää oli jotain numeroita laittanut. Kämpässäni oli käyty kun olin pois paikalta hiekkajälkiä oli lattialla. Minä olen niin tarkka että huomaan kaiken ja jos huoneessani käydään teen jonkun merkin tavaroihin että huomaan siitä käynnin. Ennen laitoin vaikka hammastikun oven väliin niin tiesin varmuudella että oli käyty huoneessani. Kyllähän tässä tekisi mieli lähteä ulkomaille poika muutti Espanjaan ja jätti minut tähän saatanalliseen maahan missä olen pahuutta saanut ottaa niin paljon vastaan. Olen Suomessa joutunut kärsimään niin paljon vuosia kidutettavana ollut, siviilissäkin minua kiusattiin kaikella tavalla hoitoihin jouduin syyttä, isäni dementikko sydän vikainen äijä pantiin minua lääkkeillä myrkyttämään. Lukekaa mitä kauheuksia olen suomessa kokenut vuosia syyttäkin. Ovat pilanneet elämäni täysin lusittaen minua hupia pahimmissa paikoissa mitä voi olla. Sekopää hoitokoteja käynyt läpi, nykyään olen hyvässä mestassa minkä tiesin hyväksi paikaksi entuudestaan. Hyvä henkilökunta ja potilaat mukavia tulen toki toimeen yleensä kaikkien kanssa niin paljon kiinni oltuani. Olen tottunut niin paljon erilaisiin potilaisiin että osaan kaikkien kanssa olla kaveria. Linnoissa minä viihdyin sain olla väkivalta miehenä rauhassa ja muutenkin olivat vankitoverit minulle veljiä. Koskaan ei ole taloissa minulla ollut hankaluuksia. Kerran yksi pölkkypää tuli haastamaan minut saunan kongille lauantaina matsiin en tiedä syytä mutta oli kyseinen kaveri muutenkin outo. Ei tarvinnut minun tyyppiä pieksää kun pääsin siviiliin. Tulin kyllä uudelle kakulle Riksuun mutten enään uhoojaa tavannut talossa. Vaikka sitä tavoittelin selvittääkseni miksi se minut haastoi saunan kongille tappeluun. Minä nyt olin niin huippu kunnossa etten usko että olisi siitä kunnnon matsia tullut. Mitään ei minulla ollut kaverin kanssa kerran tarjosin sille kaverinsa kanssa pilveä. Olisiko siitä sitten minut hampaisiinsa ottanut muuta en ymmärtänyt. Harmitti kun en enää kaveria tavannut jäi sen motiivi selvittämättä. No se siitä nyt lähden syömään alakertaan alkaa olemaan jo aika. Syön kevyttä kasvisruokaa olin pitkään täysin vegaani Ohkolan sairaalassa. Venäläinen mieslääkäri kuka LITIUMIN 1800 MG määräsi ei antanut minulle sianlihatonta ruokaa. Mutta sainkin sen muilta ja aloin vegaaniksi.

Ei kommentteja:

Alfa ja Omega

Ihanat seniori neuvojat kävivät luonani toi toinen puhtaita lakanoita minulle. Tekivät koneellani paljon hyvää nyt on toimeentulotuki hakemuskin tehty.

Ovat seniori neuvojat todella ihania naisia, tekevät paljon hyvää minulle auttaen minua monessa. Olen aika avuton paperi töissäni ja koneell...