perjantai 24. kesäkuuta 2022
Hyvä päivä on ollut ohjelmaa on ollut nyt ajoissa nukkumaan että pääsen aamusta lenkille. Uuden paikan mukava päivä ohjelmaa järjestäen.
Hyvin on päiväni mennyt kiitos tästäkin raittiista päivästä, vaikka on juhannus. Ohjelmaa on ollut jumppia grillaten pihalla ja pyöräillen sekä pelaten pelejä P. potilaan kanssa. Kaunis aurinkoinen päivä vielä oli sai otettua aurinkoa parvekkeella ja pihalla. Syöden hyvin ja päiväunet nukkuen mitkä hyvää tekivät minulle. Ainoa häiritsevä tekijä on hoitajan eilen puhuma uhkailu heitä kohtaan. Mietin vaan ettei minun puheeni ole mennyt yli hilseen nuorille hoitajille. Minä en missään nimessä uhkaisi hoitajia enkä potilaita se olisi henkistä väkivaltaa mitä en todella tee. Mutta kun on nuoret hoitajat niin oppilaita alalla vielä voivat ne vetää puheista herneen nenäänsä.
Ikävä jos olisi väärinkäsitys ja siitä ongelmia joillekkin puheistaan. Pitää nuorten hoitajien ymmärtää potilaitakin ja heidänkin fiiliksiä. Voihan olla että on joku päästänyt sammakoita suustaan ja siitä joku uhkailuna ottanut puheet. Paha vaan kun sanoi hoitaja yhteisökokouksessa että on mennyt uhkailu asia eteenpäin Mehiläiseen.
Katsotaan nyt ketä siitä vetävät tilille, ikävää tommoinen sanoi kyllä hoitaja E. palaverissa että olisivat kyseisen henkilön kanssa jutelleet asiasta. Eli on niillä se asia työn alla ja syyllinen selvä, ikävää tommoinen sanoinkin yhteisökokouksessa että on tommoinen aika rankkaa henkilökunnalle kun nuoria tyttöjä on talossamme. Ja varmaan herkkiä ottamaan tommoiset uhkailut itseensä. Toi yksi nainen sanoi kyllä aika rankkoja juttuja talostamme ja porukasta mitä hän tekisi kaikille jos sillä valta olisi. Puhuin sen potilaan puheista omalle hoitajalleni. On asiat puhuttava jos sattuisi jotain kyseisen naisen toimesta. Kun sekin kuolemasta puhuu kaiken aikaa.
Onhan porukka kipeitä kuka mitenkin mutta jos en puhu näistä ja jotain sattuu miten omatuntoni sallii kaiken pitää sisälläni. Onneksi omahoitajani on fiksu nainen ja tajuaa varmaan potilaiden fiiliksiä sillä niillähän porukka menee. Puhuuhan sairaat mitä sattuu ja mieleen juolahtaa mutta leikissäkin on puolet totta. Ja minä nyt olen niin tarkka tutkija ei minulta jää mikään huomaamatta puheet ja teot huomaan heti.
Olen tarkalla vaistollani ja herkkyydelläni selvittänyt monia asioita monessa talossa. Olen yliherkkä vaistoan asioita ja näen ja kuulen eritavalla kun tavis tallaaja. Jos joku nyt sen vaan oikein ymmärtää on minussa myös eläimen vaistot millä olen tulipaloistakin pelastanut porukkaa. Olen ollut monessa paikassa Bodyguordina ja saanut pidettyä porukan raittiina ja kurissa ja herran nuhteessa.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Alfa ja Omega
Päivä mennyt mukavasti jumittaen huomenna onneksi tulee takuueläke. Alkaa elämä taas kun vähän rahaa saan menee vaan maksuihin rahojani. Vuokraan pitää nyt paneutua on niitä kolme pystyssä.
Ihmettelen miten voi olla vuokria rästissä, kun olen sitä mukaan maksanut kun vuokria on tullut. Sekoitti vähän kun tehtiin vuokrasopimus ma...
-
Kaiken alku Ollakko vai eikö olla siinäpä kerrassaan kysymystä. Muna vai kana iäisyys kysymys. On vaikea aloittaa tarinaani tämän pitkän maa...
-
Hyvin meni nukkuen yö hiljasuutteen asti. Menin nessille mikä ei maistunut kun ei ollut edes maitoa. Olen puhunut porukalle että vaatisimme...
-
Menin nakkikioskille illalla myöhään puhutin myyjää Hilleviä kuka olisi sopinut minulle ikänsä puolesta äidiksi. Antoi Hillevi minulle pime...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti