torstai 16. kesäkuuta 2022
Jäi uneni taas tänä yönä vähiin kirjoittelin vielä kello 24 ja heräsin kaverin ääniin kerroksessamme telkkaa se katseli yöllä. Minä reagoin kaikkeen liikkeeseen kerroksessamme.
Nukuin noin 5 tuntia mikä on turhan vähän, toki nukuin eilen päiväunet mitkä rokottaa yön unia helposti. On vaan tänään siivousryhmämme duunipäivä ei pääse heti aamusta nukkumaan univelkoja pois. Nukun töitten jälkeen ellen sitten lähde kaupoille pitää minun ostaa työkalulaatikko sekä farkut ja verkkarit sekä sukkia ja kirjoituspaperia sekä ballograf kynän lyijyjä.
Kunhan nyt pääsen kaupoille kylille harmittaa kaikkien tavaroideni jäänti Keravan huumekämppään. Meni sinne isotyöni noin 13 vuodelta hupia kiinni ollen kirjoitellen 5500 sivua tekstejäni. Kaikki jäi sinne kun en omaa kämppää saanut mihin olisin saanut tavarani, asuihan sitä huume kavereiden kanssa niin kauan kun rahani riittivät. Kohta saan potilas keittiön auki kello 7 pääsen mustikkakeitolle ja syön pari munaleipää. Olen alkanut syömään munia kaipaa kroppani muutakin kun kasvisruokaa olin myös Ohkolassa vegaaniruokalija jonkun aikaa. Onhan painoni tippunut treenipainostani 116.8 kilosta nykyiseen 94 kiloon. Onhan toki nykyinen painoni kevyempi ja terveellisempi paino kun oli minulla aikoinaan myös keskivartalo lihavuutta mikä nyt on sulanut aika hyvin.
Puntilla on tehot pysyneet aika hyvin teen sellijumppia sekä kahvakuulaa ja talomme salilla teen ainakin kolme kertaa viikossa punttitreenit. Olen aina ollut linnoissa ja muissa laitoksissa kova treenari hyvään kuntoon itseni treenaten. Riksussakin olin lämmittäjänä vankilassa yölläkin nostelin pannulla ja päivällä panin lapun oveen että lämmittäjä nukkuu sain olla rauhassa. Siitä lähdin nostelemaan talvellakin pihalle sain aina oman luvan ulkoiluun kun oli lämmittäjät erikoisasemassa oli se niin luottohommia. Monia hommia riksussa tehden olin pari tuomiota vastaanotto narikalla hommissa oli minulla siellä oma työhuonekkin pammpujen huoneen vieressä.
Olin myös vankiohjaaja vedin korikset vintin aulassa piti minun perustaa A ja B ryhmät oli korikseni niin suosittuja ei jäänyt edes pamput silloin meitä vahtimaan kun tiesivät minun kurin pitävän pojille. Sanoin vaan pojille että koris on herrasmiesten peli.
Ikävä on niitä hyviä linnan aikoja oli kavereita minulla linnoissa paljon ja sai tehdä ammattihommia sekä urheilla niin paljon kun huvitti. Joku ihmettelee miten linnoissa viihdyin lukekaa raamattua mitä JEESUS sanoi ristillä ryövärille. Minua oli tuomitsemassa siskoni sen aikasen miehen isä Erkki Kyander sekä johtaja opettajani koulustamme Martti Oksanen. Sain jo aika junnusta kovennettua laista piittaamattomana tuomitsivat. Minut kun pantiin linnoihin kasvamaan pärjäsin hyvin kun en linnoissa mitään vetänyt. Eikä minun aikoina paljon mitään linnoissa riksussa ainakaan liikkunut jonkun pillerin silloin tällöin joku nappasi. Muttei huumeita pilaamassa kaikkea onhan linnat pilattu niistä hyvistä ajoista. Näin olen kuullut kun vanhaliitto on lopettanut lusimisen kaikki on mennyt vituilleen. Suomen riskeimpiä vanginvartijoita nelinkertanen suomen mestari kiekonheitossa ja kakkoseksi aikoinaan ikämiehissä MM-Puntilla tullut M.K. sanoi City salilla nostellessamme ettei meitä vanhaa liittoa ole enää paljon jäjellä. On M.K. serkkuni poika.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Alfa ja Omega
Muuten hyvällä fiiliksellä laskut vaan painaa päälle. Nukuin vielä aamusta pienet tirsat, kohta kaupalle ostoksille. Ruokaan pitää panostaa kunnolla.
On kummasti vuokria pystyssä kolme kappaletta. Soitan seurakuntaan diakonille, jos ne avustaisivat sieltä minua. Soitan myös vanhusten neuvo...
-
Kaiken alku Ollakko vai eikö olla siinäpä kerrassaan kysymystä. Muna vai kana iäisyys kysymys. On vaikea aloittaa tarinaani tämän pitkän maa...
-
Hyvin meni nukkuen yö hiljasuutteen asti. Menin nessille mikä ei maistunut kun ei ollut edes maitoa. Olen puhunut porukalle että vaatisimme...
-
Menin nakkikioskille illalla myöhään puhutin myyjää Hilleviä kuka olisi sopinut minulle ikänsä puolesta äidiksi. Antoi Hillevi minulle pime...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti