lauantai 11. kesäkuuta 2022

Päivä mennyt väsyneenä kaveri kävi minulle kaupassa panin pöydän koreaksi kahvit ja pullat.

Nukuin taas liian vähän kun en pysty lääkkeillä nukkumaan kunnolla ja olen sen sanonut henkilökunnalle. Eivät mitää kannanottoa asiaan ota helvetti pitää minun alkaa pääsemään pois täältäkin pikkuhiljaa, alkaa pinna pikku hiljaa kiristymään täällä kun on pakkolääkitys talossa. Voi sopia oikeasti hulluille muttei minulle herkälle alkoholistille. Minimi lääkitys menee minulla mutta kun sekin pilaa elämääni pahasti. Olen pakotettu lähtemään pois suomesta ihmisten pariin vaikka rakastamaani Turkkiin. Pitää minun saada jostain oikeutta suomea vastaan. Niin paljon olen täällä kärsinyt isiemme maassa. Minkä isoisäni lunasti minullekkin kätensä uhraten sodassa. Poika kenen sitten on asuu vissiin Espanjassa jätti se minut tähän saatanalliseen maahan kärsimään. Mikä perkele on suvulla siskoni on outo poika ei pidä mitään yhteyksiä. Moneen vuoteen en pojasta perheineen ole kuullut mitään. Helvetti uhrasin lapselle tärkeimmät 7 ensimmäistä vuotta poikaani hoitaen ja isäni sitä pilatessa kaikean aikaa. Lukekaa olen siitäkin paljon kirjoitellut. Kohta onkin sitten taas ruoka meillä minä syön taas ihan vähän kun haluan pysyä näissä mitoissa painoni oli äsken sen mitatessa 94 kiloa. Tippuu se siitä taas alle 90 kilon tiukalla treenillä ja dietillä. Palataan asiaan päiväunieni jälkeen ruuan jälkeen otan pienet tirsat. On väsyttänyt minua niin paljon koko päivän.

Ei kommentteja: