tiistai 28. kesäkuuta 2022
Väsyneenä mutta hyvällä fiiliksellä olen tehnyt keittiötöitäni kaveri on vähän autellut siinä. On vielä noin kello 19.30 asti keittiötöitä eli koko päivän on siinä kiinni. On vielä ilmasta duunia mitä teemme en tiedä miksi näin on.
Kyllä sitä jotain tekeekin yhteisön hyväksi kun toi kirjoittelukin on välillä pitkästyttävää vaikka minulla sana hallussa onkin. On keittiötyöt vaan kerran viikossa tiistaisin minulla. Kyllä tekisi mieli lähteä pyöräilemään kylille kaupoilla pitäisi käydä. Soiteltiin Polin Venäläisen mukavan hoitajan kanssa puhuimme seksi haluista ja kyvyistä mitkä lääkkeet kyllä vie huonoksi. Sanoi venäläinen hoitaja että on minulla niin pieni lääkitys minimaalinen.
Sanoin että haluan senkin pois listoilta olen niin hyvässä kunnossa ilman lääkkeitään. En ole mielisairas olen alkoholisti keneltä on viinapiru kuollut päästä pitkällä hupituomiollani. Olin kaverini takia noin 13 vuotta hupia kiinni paskoissa paikoissa. Yksi vartalo koukku ja minut tuomiolle taposta sain tuomion mikä oli hupia jo Järvenpään poliisin mukaan. Lyön ja monotan kovaa kun sille päälle satun mutta ei siitä taposta tuomita. Huijasi minua vielä asianajaja Pekka H. kuka sanoi että vedetään juttu mielentilaan pääsen sen mukaan puolta vähemmällä. Jos olisin saanut tuomion vaikka pahoinpitelystä olisin selvinnyt vuodella parilla kun juttuni ei niin törkeä ollut vaikka siinä omalaatuisia piirteitä olikin. Sain pahimpia paikkoja noin 13 vuotta ja ajatelkaa hupia kiinni minkä koko ajan tiesin.
Kaveri makasi lattialla alasti minä heräsin sohvalta porukka oli kämpiltä häipynyt. Yritin saada kaveriani hereille muttei se onnistunut joten soitin hälytyskeskukseen en sieltä apua kaverilleni saanut. Tuli veli Venäläinen V.K. paikalle soitti sekin hälytyskeskukseen ei sekään saanut apua meille. Minä olin ihan sokissa kun niin huolissani olin kaveristani.
Viimein tuli muistaakseni kytät paikalle alkoivat ne vaan kuvaamaan kämppää, minä huusin että tehkää jotain kaveri on tajuttomana lattialla. No seuraava muistikuva on kun herään Järvenpään pidätyssellistä siniset haalarit päällä. Kyttä sanoi kuulustelussa että kaverisi oli kuollut yöllä sisäiseen verenvuotoon. Kaverissa ei ollut mitään pahoinpitelyn jälkiä jos minä olisin seonnut kämpillä olisi jälki ollut karua.
Jos olisimme saaneet heti apua venäläisen ystäväni kanssa olisi kaverini varmaan selvinnyt sisäisestä verenvuodostaan. No rosiksessa sanoi lääkäri ettei kaverilla olisi ollut kun kuukausi elinaikaa jäljellä maksansa oli kuulemma kun rusina.
Tilasin kytiltä pidätykseen lasisen nessipurkin, ajattelin etten hupia lähde kidutettavaksi ajattelin vetää lasipurkilla laskimot poikki jaloista siinä ei kukaan ehdi tehdä yhtään mitään vuoto on niin kovaa. Mutta kumma vaan kytät jostain aavistivat mitä olin tekemässä. Tulivat selliini ja ottivat lasisen nessipurkin minulta pois. No poika tuli minua pidätykseen tapaamaan joten ajattelin etten tapakkakaan itseäni. Mutta jos olisin tiennyt että jouduin tälläisen kidutusnäytelmän läpi käymään. Olisin vaikka pysäyttänyt sydämmeni.
Mutta nyt on se reissu ohi mutta sama paska jatkuu Kellokoski Ohkolan kautta tänne palvelutaloon. Kostoa vihollisilleni ja se toteutuu kaiken aikaa onneksi olin Turkissakin kääntymässä ja näytin Turkkilaisillle kuka olen. Kun tuntuu ettei Turkki oikein suomalaisista tykkää kun eivät näitä natoon päästä. Lukekaa hurjasta Turkin matkastani hullujen huoneella, siellä kääntyen suomalainen sika löi silmäni mustaksi taisin sen pellen hakata. Vekslasin tiukat nahkahihnat jaloista irti kun kusetti minua kädet meni aina vaan tiukemmalle housuni vekslasin kanssa munien alapuolella ja kusin seinän ja patjan väliin. Kymmenet turkkilaiset hurjapäät katseli mitä teen. Tuli lääkäri ja otti siteet käsistäkin pois ja kysyi kuka olen sanoin etten kukaan.
Hatkasin sieltä hullujen huoneelta missä olin omieni parissa. No olimme Atatyrkin muistomerkillä oli vahdin vaihto vedin Turkkilaisten sotilaiden kanssa kättä lippaan. Yritti jengi ottaa minustakin valokuvia esti Turkin sotilaat sen. Tulin suomeen ja mietin mihin helvettiin tulin ja meinasin kääntyä heti takasin, lukekaa hassu juttuni Järvenpään kapakan ovella kun ostin 600 markalla housut joltain pieneltä mieheltä kun eivät kaksi portsaria päästäneet minua sisään olohousuissani. Oli ostamani housut niin pienet etteivät kiinni mennneet ja vähän polvien alapuolelle. Lähti pieni kaveri kovaa menemään isot olohousuni jaloissaan. Portsarit sanoi että tarvitset kengätkin löivät ne isot kengät tiskin takaa minulle. Kyllä jengi katsoi minua kun sisään kapakkaan astuin. Ehdin tilata yhden paukun kun tuli valomerkki. Mukavia reissuja ne oli mikä siinä kun rahaa oli irrotella.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Alfa ja Omega
Hienoa näin kelan sivulta että tulee takuueläke jo huomenna 19.6.2025 helpottaa se taas elämääni. Menee vaan taksille iso raha siitä takuueläkkeestä.
Lähettäisi nyt taksi minulle tietojaan että voin maksaa sille kyydin hyvinkäältä. Katsotaan nyt minkä rahan se pyytää minulta annoinhan jo 4...
-
Kaiken alku Ollakko vai eikö olla siinäpä kerrassaan kysymystä. Muna vai kana iäisyys kysymys. On vaikea aloittaa tarinaani tämän pitkän maa...
-
Hyvin meni nukkuen yö hiljasuutteen asti. Menin nessille mikä ei maistunut kun ei ollut edes maitoa. Olen puhunut porukalle että vaatisimme...
-
Menin nakkikioskille illalla myöhään puhutin myyjää Hilleviä kuka olisi sopinut minulle ikänsä puolesta äidiksi. Antoi Hillevi minulle pime...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti